Lundbergin valmistus Suomeen – Lännen Tehtaiden valmistus- ja tuotekehitysosaaminen pohjana

Lundberg-ympäristöhoitokoneiden valmistus siirtyy Ruotsista Loimaalle. Skellefteoon jää osakokoonpanotoimintoja, mutta varsinainen lopullinen loppukokoonpano, tuotesuunnittelu ja jälkimarkkinointitoiminnot siirtyvät Lännen Tehtaille.
Lundbergin kasvava kysyntä on johtanut tilanteeseen, jossa tehdas on aktiivisesti joutunut etsimään lisäkapasiteettia. Valmistuksen siirtyminen vaatii lisärekrytointeja sekä investointeja Loimaan tehtaaseen. Osa rekrytoinneista on toteutettu menneen talven aikana, osa on edelleen työn alla. Kokonaisuutena tämä tarkoittaa noin 15 lisätyöpaikkaa.
Lännen Tehtailta kerrotaan, ettei valmistuksen siirrolla ole vaikutuksia Lundberg-ympäristönhoitokoneiden myynti- ja jälkimarkkinointitoimintoihin. Lundbergin markkinaosuus on Ruotsissa Suomea jonkin verran korkeampi, mutta molemmilla markkinoilla Lundberg on vahva markkinakakkonen.
”Lännen tehtaiden vahva valmistuksellinen toimintakulttuuri ja tuotekehitysosaaminen loivat pohjan Lundbergin valmistuksen siirtymiseen Loimaalle”, kertoo liiketoimintajohtaja Jari Nevalainen Lännen Tehtailta.
Siirto vie Nevalaisen mukaan aikaa, mutta syksyllä toiminta on täysin vakiintunut uuteen mallin. Nevalaisen mukaan siirto antaa hyvät mahdollisuudet vahvistaa Lundbergin markkinaosuutta Suomessa.
Osaston luetuimmat
- Puolustusvoimien käytöstä poistettua materiaalia huutokaupattiin Tampereen Kalkussa − eniten kiinnostusta herättivät Mercedes-Benzin MB-Trac 1600T ja Volkswagenin neliveto LT 45D
- Löydä Koneviesti-mies – voit voittaa 500 euron arvoisen lahjakortin
- Avant Murinoilla järjestettiin ensimmäiset Avantilla ajon SM-kilpailut – ylöjärveläiset ottivat kaksoisvoiton
- Sanyn maarakennuskoneiden maahantuonti on toistaiseksi loppunut
- Liikenteessä kannattaa olla tarkkana kevytperävaunun massojen kanssa
- Komatsu Forestin Maxifleet Precision -järjestelmä käyttää uutta paikannustekniikkaa ja parantaa tarkkuuden sentteissä mitattavaksi
- Komatsu Forest esittelee kahdeksanpyöräisen version järeimmästä harvesterimallista – Komatsu 951XC on suunnattu järeiden metsien hakkuisiin