Tiet ja ympäristö
Trejon Optimal 2202H

Hydraulikäyttöinen linko ja kaivinkone ovat kätevä yhdistelmä hankalien paikkojen lumitöihin – linkotyöskentelyssä oltava tarkkana, sillä puomin päässä on 710 kiloa rautaa

Hydraulikäyttöinen linko on kätevä laite kaivukoneessa, kun siivotaan hankalia työkohteita kuten väylien kaiteiden reunuksia. Jäätynyt penkka pitää saada turvallisesti pois häiritsemättä muuta liikennettä. Lingolla lumisuihku voidaan ohjata haluttuun paikkaan.
Seppo Pentti
Työmaat väylien hoidossa eivät ole yksinäisiä – aamuyön viimeisiä busseja ajaa työmaan ohi. Lingolla saadaan vallit purettua turvallisesti ja tehokkaasti, vaikka muutakin liikennettä on. Jäinen penkka pitää purkaa ennen linkoamista, joten helpolla linko ja kaivukone eivät pääse.

Teiden liittymiin kertyy lumivalleja, koska normaalin aurakaluston ajonopeuden pudotessa lumiaurojen siipien heitto-ominaisuus romahtaa – muun liikenteen seassa joudutaan monesti pysähtymäänkin. Siltojen kohdalla ei ole edes tarkoitus pudottaa auralla lunta alas, vaan se jätetään suosiolla kaidetta vasten. Tällöin ei synny vaaratilanteita alhaalla kulkeville. Jossain vaiheessa lumi pitää kuitenkin siivota pois.

JPH Groupin oivallus on käyttää hydraulista Trejon Optimal 2202H -lumilinkoa pyöräalustaisessa kaivukoneessa. Yhdistelmän käytöllä helpotetaan lumityötä ja tehdään siitä turvallisempaa. Lumityöhön ei ajoradalla tarvita peruskoneen leveyttä enempää tilaa. Työ etenee liikennevirran suuntaisesti, eikä muulle liikenteelle tule yllättäviä tilanteita, sillä linkokalustoa ei tarvitse välillä liikuttaa ajoradan poikkisuunnassa, kuten esim. pyöräkoneella lunta lastatessa täytyy tehdä. Kun linko työskentelee yhdellä kaistalla, liikennettä ei tarvitse välillä pysäyttää, vaan koneen suojaksi riittää vilkkaallakin tiellä suoja-ajoneuvo.

Kuvissa siivotaan väylää Tampereella valtatie 3:lla eli kaupungista Vaasan suuntaan Lielahden liikekeskuksen kohdalla. Ajankohta on kevättalvi 2021, helmikuun 17. päivä, kun pakkasta oli mittarissa aamuyöllä hieman vajaa 20. Työ alkoi noin kello 02.00, kun viimeiset yövuorolinja-autot olivat liikkeellä ja liikenne oli jo rauhallista. Työn tilaaja edellyttää, että liikenteelle aiheutetaan mahdollisimman vähän haittaa. Se että työ tehdään yöllä, on tekijöillekin mukavampi työn tekemisen kannalta. Yöunia toki ei pääse nukkumaan.

Linko pystyy pyörähtämään puomin päässä 360 astetta, mutta ympäripyörimistä rajoittavat toki lingolle menevät hydrauliletkut. Lingon torven kääntö ja lipan käännön ohjaukset on otettu pyörittäjän läpi tulevilta linjoilta.

Lingon hydraulimoottori on suoraan kiinni lingon voimansiirrossa. Lunta lingotessa seassa on myös kaikkea romua. Linkoa ja kaivukonetta suojaa toki hydrauliikka, mutta myös murtopultti, joka katkeaa, kun kiinteä esine päätyy kitaan.

Hydraulinen linko Trejon Optimal 2202H:

  • Työleveys 215 cm
  • Paino 710 kiloa
  • Hydraulimoottori integroitu voiman-siirtolinjaan

Kehittyvää liiketoimintaa

JPH Group Oy on tamperelainen Jari-Pekka Pappisen ja Henry Lahden yritys, joka hoitaa tilauksesta erilaisia maanrakennushankkeita, rakennusten pohjatöitä, väylien rakentamista ja kunnostamista – eli tehdään kaikkea sellaista, mitä kaivukoneilla ja kuormaajilla voidaan tehdä. Yrityksellä on käytössään myös kuljetus- ja nostokalustoa. Kaluston sopivuutta pohditaan aika ajoin, jotta yrityksen toiminta voidaan pitää notkeana ja samalla tuottaa parasta hyötyä myös asiakkaille.

”Meidän ajatus on tuottaa asiakkaille heidän tarvitsemiaan palveluita ja saada hommat tehokkaasti hoidettua” Jari-Pekka Pappinen aloittaa. ”Sitä on tässä tehty kohta jo 10 vuotta ja siitä 6 vuotta vakavammin. Hyvänä esimerkkinä idea hydraulisesta lingosta on lähtöisin noin kolmen vuoden takaa. Kun linko hankittiin ja se toimitettiin tutulle pajalle rakenneltavaksi, ei halutusta lopputuloksesta ollut alkuvaiheessa aivan täyttä varmuutta.

Linko hydraulimoottoreineen oli valmis paketti – Trejon Optimal 2202H – johon istutetiin S60-kiinnike. ¾-tuumaiset letkutukset puomissa olivat valmiina. Linko tarvitsi hieman pidemmät letkut, jotta se sopii pyörimään puomin päässä.

”Yksittäisen työlaiteen, kuten lingon, hankinta ei välttämättä ole linkoamistyön osalta kannattava, mutta hyöty tulee siitä, että voimme tarjota asiakkaille työtä monipuolisesti”, Pappinen pohtii. Ensimmäisenä vuonna linkoa ei kiinnitetty puomiin ollenkaan, kun lunta ei ollut.

Kun lunta viime talvena oli riittävästi, päästiin lingon kanssa töihin. Varovainen sen kanssa pitää joka tapauksessa olla, sillä puomin päässä on 710 kiloa rautaa. Työleveys on 215 senttiä. Lingon kanssa pitää olla töissä tarkkana, koska lumisuihku saattaa sisältää myös jotain muuta kuin lunta, joten purkupaikka pitää olla selvä.

Linko on nyt yksi reilusta 20 työlaitteesta, joka yrityksen Liebherr-kaivukoneeseen voidaan kytkeä. Esimerkiksi erilaisia harjoja on kuusi erilaista. Työtä tehdään tuntihinnalla, johon on sisällytetty työlaite.

Tehokkaasti lisälaitteilla

”Kaivukone työlaitteineen on kuljettajalle kuin käsien jatke, joten kaikkea sitä, mitä voidaan tehdä käsin, voidaan useimmiten tehdä myös kaivukoneella”, Pappinen pohtii. Kehittämisessä kyse on lähinnä siitä, että haetaan ideoita, miten työlaitteita voidaan hyödyntää tehokkaammin.

Esimerkiksi kyseistä työtä lumien poistosta lingolla ehdotettiin asiakkaalle. Asiakas oli sitten positiivisesti yllättynyt työn nopeudesta ja lopputuloksesta.

”Tuleva talvi saattaa taas olla runsasluminen. Lunta ei kuitenkaan erityisemmin kaivata, sillä se aiheuttaa usein viikkojen työpiikkejä – samaan aikaan kun pitäisi hoitaa muitakin töitä”, Pappinen päättää.

Lue lisää