Koneellisen taimikonhoidon yleistyminen hiipunut kustannuspaineessa – välineitä on, mutta bisnes puuttuu

Koneellista taimikonhoitoa on yritetty tuoda Suomenkin metsiin jo pitkään. Silti sen edut ovat jääneet manuaalisen työn kustannusetujen jalkoihin. Tulevaisuudessa tilanne voi muuttua, kun koneella suoritettavaan työskentelyyn voidaan lisätä muutakin toimintaa, kuten lannoitusta ja kantojenkäsittelyä – lehtipuiden kantojen lahottamiseen ja havupuukantojen lahottajien leviämisen estämiseen. Kuva: Tommi Hakala

Koneellista taimikonhoitoa on kehitetty jo 1970-luvun loppupuolelta asti, etenkin ruotsalaisten toimesta. Pienistä kuormatraktoreista tai kevyistä harvestereista muokattiin korkeamaavaraisia koneita, joihin asennettiin pidennetty puomi ja pyöröteräraivain. Samalla tavalla etenivät asiat 1980-luvulla, mutta 1990-luvulla asia hiipui – kunnes taas 2010-luvulla rästitaimikoiden määrä herätti keskustelun henkiin. Silloin osa järeämpien taimikonhoitokohteiden toteutusta siirtyi energiapuun korjuun puolelle, kun Kemera-tuet sallivat myös raivattavan puuston korjuun. Mutta varsinaisten ajallaan tehtyjen taimikonhoitojen koneellistamisen tahti on ollut verkkainen.

Konevalmistajat ovat kehittäneet erilaisia innovatiivisia raivauspäitä. Niiden markkinat ovat vahvistuneet samalla muiden raivauskohteiden lisääntyessä – tie- ja rautatiealueet yksinä kohteina.

Suomessa kehityksen kohteena on ollut kolme ideologiaa: hitaasti leikkaavat raivauspäät, nopeat ja järeät versiot sekä Pentin Pajan kehittämä kitkentämenetelmä. Hidasleikkuisia raivauspäitä voidaan käyttää myös sähkö- ja ratalinjoilla, koska niistä ei lennä vaarallista silppua sähköjohtimiin. Nopealeikkuiset päät taasen mahdollistavat tehokkaan leikkuun suurilta aloilta. Kitkennässä puolestaan juurineen irrotettujen vesojen kuoleentuminen on tehokasta.

Ongelmaa ei siis ole raivauslaitteiden tarjonnassa, vaan miestyö on edelleen liian kilpailukykyistä. Alustakoneiksi on hyödynnetty käytettyjä harvestereita, kaivukoneita sekä kuormatraktoreita – joiden hinnat ovat kohtuullisempia kuin uustuotantoalustojen. ”Hyvän alustakoneeksi sopivan harvesterin saa 30 000–40 000 euron hintaan”, totesi eräs raivauspäävalmistaja. Harvestereiden etuna on myös se, että hakkuukäytön varusteiden riisumisella niistä tulee myös varmempitoimisia, ja että hydrauliikan tuotto riittää järeämmillekin raivauspäille. Ja poistetut osat voidaan myydä edelleen käyttöön.

Myös uustuotantoisia pienempiä alustoja on kehitetty, esimerkiksi Usewood, samaten kehitystyön alla on ollut UPI-raivauskoneen prototyyppi (KV8/2014). Keskiraskaiden koneiden osalta uustuotantoalustojen hinnat nousevat liian korkeiksi, mikä estää niiden valmistamisen.

Tulevaisuudessa koneellisella taimikonhoidolla olisi yksi selkeä etulyöntiasema: koneelliseen taimikonhoitoon voidaan lisätä biologisten torjunta-aineiden käyttö ja havupuutaimikoissa myös kantokäsittely, joka estää lahottajasienien leviämistä. Myös vanhoilla kaskiviljelyalueilla yleisen boorinpuutoksen korjaus nestemäisellä lannoitteenlevityksellä onnistuisi hyvin koneellisen raivuun yhteydessä.

Nämä näkökohdat huomioiden voidaan siis koneellisen raivauksen yhteydessä tehdä kahden tai kolmen manuaalityöntekijän työt – samalla kerralla, yhden koneen ja kuljettajan toimesta.

Ammattimaisen koneellisen taimikonhoidon kiihkeä kiihdytysvaihe on siis jälleen kerran laantunut. Raivauspäitä valmistavien konevalmistajien näkökulmasta toiminta on siirtynyt enemmän metsänomistajien itse tekemiin taimikoiden hoitotöihin. Kevyiden telakaivukoneiden hinnat ovat laskeneet, ja niitä on hankittu monelle metsä- ja maatilalle. Niitä käytetään raivauspäällä varustettuna peltojen ja teiden reunaraivauksissa, mutta myös taimikonhoidossa.

Metsäyhtiöistä ei yksikään yritys tarjoa tällä hetkellä koneellisesti suoritettua taimikonhoitoa palveluna – tämä tieto saatiin yritysten metsäpalveluosastoilta.

Kitkentäversion osalta käyttö on ollut metsäyhtiövetoista, etenkin UPM on hyödyntänyt tekniikkaa kuusentaimikoissa. Pienempiä, kuormatraktorin kahmarin leukoihin liitettäviä kitkentälisäleukoja on myyty joitakin viime vuonna.

Erään laitevalmistajan kommentti kertoi hyvin, miksi koneellisen taimikonhoidon yleistyminen on hiipunut. ”Työskentely vaatii rutiinia, eli sitä pitäisi tehdä päätoimisesti – ei vain muiden töiden loppuessa. Näin työn rytmitys ja tahti nousisi selvästi”.

Tässä onkin yksi ongelman ydin. Jos varmuutta töistä ei ole, on hyvin epävarmalla pohjalla aloittaa erikoistyöskentely eli koneellinen taimikonhoito. Ratkaisevaa olisi se, että tähän työhön saataisiin selvästi pidemmät sopimuskaudet, jotta erikoistumiseen olisi mahdollisuuksia ja panostukset sitä kautta lisääntyisivät.

Aika näyttää taas mihin ollaan tulevaisuudessa menossa. Ainakaan kehittäjien puutteesta homma ei jää kiinni - erilaisia raivauspäitä on tarjolla riittävästi. Koneelliseen taimikonhoitoon parhaiten soveltuvia istutuskuusikoita riittää taatusti Suomessa, ja niissä on määrällisesti paljon raivattavaa, etenkin kannonnostoalueiden vesakoiden perkauksissa.

Raivauspäiden etuna on se, että kaadettavien runkojen kannot murskaantuvat. Se edistää niiden lahoamista ja samalla vesominen vähenee. Kuva: Tommi Hakala

Kuvan koneistutetussa kuusentaimikossa koneellisen taimikonhoidon ajankohta osui täysin kohdalleen. Taimet ovat kunnolla juurtuneet ja niiden oksat vähentävät yliajossa varsinaisen rungon vaurioitumista. Työskentely on tehtävä aina peruuttamatta, sillä yksikin varomaton liike voi murtaa koneen alla olevan taimen. Kuva: Tommi Hakala

Kuopion seudulla 2020 tehdyn koneraivauksen työmaalla ei seuraavana vuonna erota kuin kannoista, että työ on tehty koneellisesti. Oikein ajoitettuna työn tehokkuus nousee. Ja kuten etualan pensoittuneesta kuusesta voi havaita, myös nestemäisen boorilannoitteen levitys olisi monella kohteella tarpeellista. Kuva: Tommi Hakala

Pitkäulotteisilla järeämmillä harvesterialustoilla voidaan ajoreitit tehdä niihin kohtiin, joista ensiharvennuksenkin urat tulevat kulkemaan – maaston esteetkin erottuvat matalasta taimikosta. Tällä kohteella työskennellyt Olavi Hiltunen tunsi kuvion jo muutoinkin, koska oli sen koneistuttanut 6 vuotta aiemmin. Kuva: Tommi Hakala

UPI -raivausalustaa on kehitetty viimesten vuosien aikana, mutta sen sarjavalmistusta ei ole saatu aloitettua. Viimeisimpään versioon on kehitetty hidaspyöritteinen ”Vihtoja”-raivauspää. Ohjaamosta on luovuttu ja kone on nyt hahmoteltu etäkäytettäväksi, tai autonomisesti toimivaksi. Kuva: Matti Rantanen

Hidaspyöritteisen Risutec-raivauspään teräkiekkoon on koneistettu kaarevia aukkoja. Niiden kautta terän yläpinnalle ruiskutettu kantokäsittelyaine leviää mahdollisimman tarkasti vain kantoihin. Kuva: Tommi Hakala

Usewoodin valmistamia raivausalustoja ja raivauspäitä on valmistettu useampia kymmeniä. Niidenkin käyttökohteiksi ovat vähitellen vaihtuneet kuitu- ja energiapuuhakkuut. Kuva: Tommi Hakala

Lähikuvassa Usewoodin raivauspää. Kuva: Tommi Hakala

Ruotsissa koneellista taimikonhoitoa on kehitetty jo 1970-luvulta asti – ensin kuormatraktoreihin asennetuilla raivauspäillä. Myöhemmin 1990-luvun alkupuolella esiteltiin myös korkeamaavaraisiksi muunnettuja kevyitä harvesterialustoja. Etenkin Baltian maiden edullinen työvoima on kuitenkin ollut syynä, ettei raivaustyön koneellistaminen ole edennyt. Tilanne voi muuttua, sillä metsäalan raskaiden manuaalitöiden vetovoima on vähentynyt. Kuva: Komatsu Forest Oy

Kuvat Tommi Hakala, Matti Rantanen ja Komatsu Forest