Kannokon Klassikot: Bruunett Mini 578F -kuormatraktorin markkinoille tulo oli aikansa minivallankumous – ohjaamoon mentiin takaovesta

Kuormatraktoreissa oli vakiintunut ratkaisu sijoittaa runkonivel lähelle etuakselia. Harvennushakkuiden ajourilla perävaunun renkaat oikaisivat mutkissa reilusti. 2,5 metriä leveä kone vaati mutkassa jopa 4,5-metrisen uran.

Ruotsalainen Lars Bruun ratkaisi ongelman sijoittamalla keskinivelen keskelle konetta, jolloin kaikki renkaat kulkivat mutkissa samaa jälkeä. Syntyi 8-pyöräisellä Bruunett Mini 578F -kuormatraktori, jonka ajouran leveydeksi riitti koneen leveys. Samalla Bruun tuli kirjauttaneeksi itsensä lopullisesti metsäkoneiden historiaan. 578F:n oivalluksia on monelta osin käytetty nykyistenkin kuormatraktoreiden pohjana.

Multialainen Markku Lehtomäki on urakoinut uransa aikana useammalla ”prunetilla”.

”Kyllä minä sen prunetin historian ajoin, ei moni niin pitkään viittiny aja”, hän muistelee.

Samaa jälkeä kulkevien renkaiden ansiosta renkaiden pyörimisnopeus on sama, eivätkä pyörät kuovi maanpintaa rikki. Maanpinnan rikkoutumisen estämiseksi koneet toimitettiin harvakuvioisilla, nastattomilla kitkaketjuilla. Kone myös painaa ainoastaan 7 800 kiloa, mikä vähentää maahan kohdistuvaa painetta. 500-millisillä renkailla varustettuna konetta kuvailtiin jopa ”lumpeenlehtiä pitkin kulkevaksi”.

”Metsuripuita ol’ kätevä ajaa, kun eivät hakanneet uria, menivaan palstalle ja nosteli itelle uran auki”, muistelee Markku Lehtomäki. Alle 1 baarin rengaspaineitakin kokeiltiin.

”Pienillä ilimanpainneilla oli mahtava ajjaa, mutta renkaat ei kestänny.”

Kone on ketteryyden parantamiseksi hyvin lyhyt. Nosturi on sijoitettu ohjaamoa ympäröivään putkikehikkoon, takaikkunan yläpuolelle. Kehikko kiinnittyy vaihteistoon. Kehikon kiinnityspultit olivatkin koneen heikoin kohta.

”Kylä niitä kuoria särky. Pulttejakin katkeili, ne oli työläs ottaa pois”, Lehtomäki kertoo.

578F:n sisältökin poikkeaa aikansa valtavirrasta. Vaihteisto on mekaanisesti käsivivulla säädettävä, portaaton hydrostaattivaihteisto. Moottori ja vaihteisto ovat International Hydro 84 -maataloustraktorista. Mekaanisia aluevaihteita on kaksi. Hydrostaattinen voimansiirto toimii ajojarruna, jonka apuna ovat märät levyjarrut.

Seisontajarruna on jousikuormitteinen levyjarru, joka on prunettikuskeille inhottavan tuttu: moni kone on syttynyt tuleen jarrun laahauksen seurauksena.

”Pari kertaa se meilläkin sytty, ilmiliekkiin”, sanoo Lehtomäki vakavana.

Koneen telit ovat nykyisten koneiden tyyliin ratasvetoiset ja portaalityyppiset. Konetta ei ole suunniteltu telakäyttöön. Tästä syystä telat eivät sovi pyörimään ilman levikepaloja. Ohuet vetoakselit ja pyöränpultit joutuivat niiden kanssa liian koville.

Putkikehikkoon kiinnittyvän nosturin koura oli mahdollista puristaa ajon aikana koneen nokan telineeseen tai kuormatilaan. Jälkimmäinen tapa on parempi, sillä näin koneen takatelille jää enemmän painoa. Kun nosturi on käännettynä eteen, tyhjän koneen takatelille jää painoa vain 1 500 kg. Mutta kuorman kanssa nosturi edessä molemmille teleille tulee lähes sama paino, mikä onkin koneen etuna pehmeiköillä.

Nosturi oli alkujaan vain 5,1 metrinen, mutta erilaisia muunnelmia nähtiin.

”Siin ol’ lyhyt se puomi, me hitsattii siihe puolmetriä jatkoa. Se oli mahoton peli olevinaan”, virnistää Lehtomäki.

Nosturin jalustan muodostava putkikehikko toimii turvakehikkona, jolloin ohjaamo on voitu suunnitella kevytrakenteiseksi. Kulku ohjaamoon tapahtuu takaseinän muodostaman oven kautta.

Hallintalaitteet ovat yksinkertaiset. Sivuseinässä on ajonopeuden säädön ja aluevaihtajan vivut. Mittariston reunassa on käsikaasun vipu. Niillä ja nosturivivustossa olevalla ohjausvivulla pääsee jo pitkälle.

Perusvaihtoehto nosturin käyttöön oli 5-vipuinen venttiilistö, joka oli sijoitettu kuljettajan penkin alle. Letkutus nosturiin kulki penkin takana olevassa kotelossa ohjaamon kattoon ja sieltä letkujen pyörimisen sallivien liittimien kautta nosturille.

”Niit o-renkaita piti vaihrella, tuhannen kaks tuntia ne kesti”, sanoo Lehtomäki.

Venttiilistöstä nousee vivut penkin molemmille puolille. Vasemmalle kädelle on kaksi ja oikealle kolme vipua – ruotsalaista ergonomia-ajattelua. Runsas määrä kuumia hydrauliletkuja ohjaamon sisällä piti vilun loitolla. Penkin alla oleva venttiilistö hoiti kuljettajan

lämmityksen, etenkin kesällä. Vaihtoehtona oli saatavissa sähköinen 2-vipuohjaus, ilman ”hydraulista penkinlämmitystä”.

Koska koneen suunnittelussa oli tavoitteena keveys, kuormatilakin suunniteltiin sen mukaisesti. Ruotsissa käytetyssä lyhyemmässä kuormatilassa on vain kaksi yhtenäistä putkipankkoa kolmemetrisen kuitupuun ajoon. Suomeen tuotujen koneiden kuormatilat ovat nelipankkoisia.

”Meilläkin eka kone oli kakspankkonen. Sillä oli kätevä ajaa kolmemetristä”, Lehtomäki kehuu.

Pankkojen yläpäitä on taivutettu reilusti sisäänpäin. Koneen kallistuessa ne eivät kolhi pystypuita.

Pankot kiinnittyvät pantaliitoksilla kahteen pitkittäisputkeen. Tämä ratkaisu on periytynyt vielä E-sarjan John Deereihinkin.

Etupäässä on siirrettävä sermi. Pitkän puun asennossa sermi on runkonivelen etupuolella, käännettäessä konetta sermi liikkuu reilusti ulkokaarteen puolelle ja osuu helposti pystypuuhun. Jos kuormassa on 5–6-metrisiä rankoja, puiden takapäät huitovat käännöksissä myös laajalla kaarella.

”Jos on pitkää tavarata, on katottava, ettei kone kiemurtele liikaa”, Lehtomäki neuvoo.

Bruun ei jäänyt lepäämään laakereilleen. Pian markkinoille tuli myös takarungolle sijoitetulla prosessorilla varustettu 578Pmalli. Myös koekappaleet järeämmästä 26,5”-rengastuksen Maxi Bruunett 858F -koneesta valmistuivat vuonna 1981.

Myöhemmin 578F:n korvasi 678F-malli. IH-vaihteisto korvattiin erillisellä hydraulipumpulla ja hydraulimoottorilla, ja moottoriksi tuli voimakkaampi turboversio. Eteen tuli erillinen runko. Suomeen tuotaviin koneisiin asennettiin 10-metrinen Fiskars 50 -nosturi. Takarunkoon asennettiin teliä taaksepäin siirtävä jatkopala, joka paransi painonjakaumaa.

Bruunett Minejä valmistui 1 600 kpl, ja etenkin 678F oli erittäin suosittu malli. Siitä tehtiin myös kaksitakarunkoinen ja 12-pyöräinen koeversio, jonka kantavuus oli 2 x 7,5 tonnia.

678F:n korvasi 90-luvun alussa FMG 810A sekä sen Timberjackja John Deere -seuraajat. Bruun System jatkoi itsenäisesti uusien konemallien kehitystä ja valmistusta.

Jotkut haikailevat 678F:ää takaisin valmistukseen, mutta ehkäpä aika on vain kullannut muistot. 578F synnytti harvennuksille uuden koneluokan, jonka aloittama vallankumous jatkuu edelleen eri muodoissa ja väreissä.

”Kylä se oli pop-kone silloin aikoinaan, meil oli kaks niitä yhtä aikaa. Parhaimmillaan lähistöllä oli töissä kaheksan Miniä”, naurahtaa Markku Lehtomäki.

Veli-Matti Salmenaho ja koneen toinen omistaja Kyösti Sipilä ovat tehneet kovan kunnostusurakan. Koko kone on purettu osiin ja hiekkapuhallettu. ”Natikan” moottori pörisee innokkaasti hankintahakkuilla Ähtärissä. Kuva: Tommi Hakala

578F:n ajo on helppoa. Mustapäisellä vivulla valitaan ajosuunta ja ajonopeus, portaattomasti. Valkoisella vivulla ohjataan konetta, ohjausvivut löytyvät penkin molemmilta puolilta. Kuva: Tommi Hakala

Putkitukset kulkevat penkin takana olevaa koteloa pitkin katolle ja sieltä nosturiin (punainen katkoviiva). Vuodot havaitsee ikkunoita pitkin valuvasta öljystä. Nosturin jalusta on kiinnitetty putkikehikkoon pantaliitoksilla. Aikanaan Markku Lehtomäen tankatessa konetta taaemmat pannat pettivät säiliötä nostaessa ja nosturi kaatui etummaisten pantojen varassa Lehtomäen auton konepellille. Salmeahon koneesta puuttuvat vielä ikkunoiden suojakalterit. Kuva: Tommi Hakala

Viisivipuista ja penkin mukana kääntyvää nosturin hallintaventtiilistöä käytetään rennosti kädet alhaalla – kaksivipuisen ergonomia mekaanisena versiona. Jatkopuomia käytetään nostovivun päässä olevalla sähkökytkimellä. Kuva: Tommi Hakala

Kojetaulussa on kaikki tarpeellinen, kuten ohjaamon ilmastointilaitteen sisältävä lämmityslaite. Oikeassa reunassa on käsikaasuvipu, konetta ajetaan tasakierroksilla. Jarrupoljinta ei juurikaan tarvita, hydrostaattinen voimansiirto itsessään toimii työjarruna. Kuva: Tommi Hakala

Vaikka koneessa olisi vielä puuttuva takaikkunan suojaristikko, näkyvyys kuormatilaan ja taaksepäin on erittäin hyvä. Tästä syystä monet ajavat tyhjällä koneella palstalle peruuttamalla. Kone on yhtä ketterä molempiin suuntiin ajettaessa. Kuva: Tommi Hakala

Bruunetin ketteryys perustuu pieniin ulkomittoihin ja keskellä sijaitsevaan runkoniveleen. Hienokuvioiset renkaat seuraavat samaa jälkeä ja rikkovat mahdollisimman vähän maanpintaa. Kuva: Tommi Hakala

Alkuperäinen runkonivel oli monen mielestä jo valmiiksi alimitoitettu. Jutunkin koneen nivel on rakennettu lähes kokonaan uusista osista. Kuva: Tommi Hakala

Takarunko on kevyt. Takatelit ja tasauspyörästön sisukset ovat Kääntökulma vasemmalle ja oikealle: 40º samanlaiset kuin edessäkin. Kuva: Tommi Hakala

Kuormatila muodostuu kahteen pitkittäiseen putkeen kiinnitetyistä pankoista. Ruotsissa käytettiin kahta korkeaa pankkoa, Suomessa ajettiin vielä kaksimetristäkin kuitupuuta ja pankkoja oli neljä matalampaa. Salmenahokin etsiskelee omaan koneeseen puuttuvaa neljättä pankkoa. Kuorman paino tulee täysin takatelin päälle. Kuten Salmenahonkin koneessa on tehty, monet siirsivät kuormatilaa kiinnikkeissä hieman eteenpäin paremman painonjakauman saamiseksi pitkällä puutavaralla. Tällöin ongelmaksi muodostuu oven aukaiseminen koneen ollessa linkussa, sillä ovi ottaa kiinni sermiin. Seuraajamalli 678F:ssä takarunkoon asennettiin teliä taemmas siirtävä jatkopala. Kuva: Tommi Hakala

Telit ovat kuin pienoismallit nykyisten koneiden teleistä. Portaalityyppisten telien sisällä rattaat pyörivät vinhasti. Telit ovat ratkeilleet rajussa käytössä. On muistettava, että kone suunniteltiin 7 000 kg kuormille – ei suomalaiseen tukinajoon väljennyksiltä ja aukoilta Kuva: Tommi Hakala

Vaikka 578F oli kevyt kone, silläkin löytyi rajansa – yleensä siinä vaiheessa, kun tuulettajan siivet ottivat kiinni veteen ja moottori sammui. ”Kuski tuli kertomaan, että oli pieniä vaikeuksia”, muistelee Markku Lehtomäki kuvan tilannetta. Kuva: Tommi Hakala