Tämänkertainen Kannokon Klassikko löytyi Nivalasta Jorma Kankaan pihasta. Blondiinin käyttökokemuksia muistelee koneen edellinen omistaja, Karstulalainen Antti Liimatainen:
”Kylä minä pitkään rotnee eppäilin. Ensin ajon Vesterisen konneella…mietin ettei tällä perketti opi ajamaan ollenkaan. Sen takkii olin pari vuotta, etten uskaltanut ostoo.”
Yhteinen sävel kuitenkin löytyi, ja työtunteja alkoi kertyä – Antilla on vieläkin ”pihakoneena” yksi Blondini. Aktiivisen työuran aikaan kaikkiaan kolme yksilöä tuli tutuksi.
Kuormatraktorin valmistamisessa on ollut toimiva ratkaisu koota kone traktorin moottori- /vaihteistopaketin ympärille. Tätä perusideaa edusti puhtaimmillaan ruotsalainen Rottne Blondin yhtäjaksoisesti peräti 20 vuoden ajan.
Ensimmäinen Blondin esiteltiin vuonna 1968. Se perustui Ford 5000 -traktoriin ja siihen runkonivelellä kytkettyyn perävaunuun. Nosturina oli Rottnen oma Grip 66 -kourakuormain. Rakenteeltaan yksinkertainen kone oli taloudellinen ylläpitää, mikä yhdessä Fordin laaja jälleenmyyntiverkoston kanssa teki koneesta suositun. Maastokelpoisuus parani perävaunuun rakennetulla vedolla, riparullalla renkaan kulutuspinnan kautta vetäneet ”ropsonivetoiset” 750-sarjan koneet ovatkin yleisin malli Suomessa. Jutun Ford 7610 -perustainen, 750 FD ratasvetoisella telillä varustettu kone oli viimeinen evoluution aste (81-). Viimeiset Blondinit toimitettiin asiakkaille vuonna 1988. Kaikkiaan Blondineja valmistui 2 100 kpl. Alustoista 400 kpl varustettiin prosessoriyksiköllä monitoimikoneeksi.
Moottori ja etupään voimansiirto on yhtenäinen kokonaisuus. 750 FD:ssä turboahdettu Ford-moottori tarjoaa voimaa Brockhouse 11 F -momentinmuuntimelle. Vaihteita on eteen ja taakse kuusi, alkuperäisen nelivaihteisen Ford-perusvaihteiston hitain nopeus on poistettu käytöstä. Sitä käyttämällä vääntömomentti muodostuisi voimansiirrolle liian rajuksi.
”Siihen jos se ykkönen pannaan, sitten nousoo möly ja kappaleita”, totesi Liimatainen.
Vaihteiston jatkeena oleva etuakseli on järeämpi teollisuusmalli. Heikko lenkki voimansiirrossa olivat sen vetoakselit, joiden pyöränlaipat murtuivat rasituksessa irti. Meno ei kuitenkaan aina loppunut siihen:
”Muttei siinä käynyt mitenkään, se pyöri vaan siinä akselin päälä ja ajoin palsta loppuun. Minoon hitsuuttanut molempia puolia…”
Blondin oli ensimmäisiä matalaprofiilisilla renkailla varustettuja konemalleja, siihen oli jo vuonna 1978 tarjolla 600 mm leveät renkaat. Ne yhdistettynä silloisen 750:n ilmoitettuun 10 500 kg omapainoon ja 10 000 kg kantavuuteen olivat lähes Nobel-palkinnon arvoinen suoritus – rullavetoon perustuva telirakenne mahdollisti keveyden. Tieajossa Blondin oli kevytkulkuinen ja nopea, turhaa massaa ei pyöri voimansiirrossa.
Miinuksena ratkaisussa oli se, että ketjuja tai teloja ei voinut käyttää. Rottne liittyikin myöhemmin muiden valmistajien tavoin telikotelon kautta tapahtuvaan voimansiirtoon. Maastokelpoisuus parani, mutta samalla paino nousi.
750 FD:n teli onkin sitten ”rottnemainen” ratkaisu. Telin akseliväli on suuri, joten kantopinta-ala on iso. Sievien ratasvetoisten telikoteloiden päät kaartuvat alaspäin, aivan kuten nykyisten koneiden ”portaalitelit”. Maavaraa riittää leveällä alueella. Telin pienten rattaiden kuormitusta vähentävät pyörännapojen planeettavälitykset.
Pitkä keula on hieman hankala tietyissä tilanteissa.
”…ojitetulla kylä saa puittaa kaikki ojat, se nokka muuten tökkää”.
Elinkaaren loppupäässä oli Rottnen muokattava Blondiinin sopivammaksi harvennushakkuille. Ketteryys ei ollut koneen parhaita puolia, keskinivel sijaitsi aivan etuakselin lähellä. Näin perävaunu oikaisi käännöksissä. Vuonna 1983 muutettiin keskinivelen sijaintia 40 cm taaksepäin.
Hytin takaosassa on poljin, jolla käytetään kuormaajan pylvään kallistusta – kuljettajan lastauksen aikana ei tarvitse hallita kuin kuusi vipua. Tosin vivustossa on kyllä yhteensä seitsemän vipua – yhdellä vivulla säädetään vipujen etäisyyttä kuljettajasta.
”Ne saa passattua kohilleen silleen.”
Penkin vieressä olevat suunnanvaihtovipu ja ohjausvipu ovat Y-muotoiset, näin molemmille istuma-asennoille on oma ”haaransa” käden ulottuville. Vipujen liike välittyi eteenpäin vaijereiden välityksellä. Talvikäyttöä varten käyttäjillä oli omat niksinsä toimivuuden varmistamiseksi:
”Panin pakkasnestettä vaijereihin, koko talavena ne ei jäätyneet ”
Vielä nykyisinkin Rottne valmistaa nosturinsa itse, ilman kompromisseja. ”Blondinaikakauden” Rottne Grip -nostureille ominainen piirre oli kallistettava nosturipylväs ja nostopuomin yläpuolinen nostosylinteri. Tuloksena saatiin hyvä lähialueen nostokorkeus ja kallistettuna poispäin ulottuvuuden lisääntyminen. Harvennuksella nosturin sai taitettua ahtaissa paikoissa puuväleihin ja kuormaa purkaessa laskuliike pinoon kävi rauhallisesti pylvästä kallistamalla.
”Se oli joutusa puottaa pinnoon”.
Jutun Blondinissa on harvinainen, neljällä kääntösylinterillä ja kolmen metrin hydraulijatkeisella taittopuomilla varustettu, RG 83 -nosturi. Ulottumaa riittää peräti yhdeksään metriin asti.
Vaikka jutun koneella on takanaan runsaasti tunteja, ovat kuormatilan pankot ja karikat säilyttäneet muotonsa. Edes hontelon näköiset ja kevyet karikat eivät ole taipuneet, ja muuallakin materiaalit ovat kestäviä.
”On sitten kovat pohjapanssarit, ne ei vääntyile”.
Koska koneessa ei ole etu- ja takarungon toisiinsa lukitsevaa runkolukkoa, takarunko kiertyy nosturia käytettäessä ja sitä jouduttiin vahvistamaan.
”Nii, monta vuotta mie ajoin, enkä mittään korjattu. Mutta runkoon lyötiin talloo. Oli hirveitä nippuloita nostettu ja se retkotti ”.
Kuormatilan koko on melkoisen suuri, poikkipinta-ala 750 FD:ssä on 4,05 m². Kuormatila on kapea ja korkea, joten täydellä kuormalla kone on hieman hutera.
Vaikka viimeiset Blondinit toimitettiin asiakkaille 1988, oli Rottnen yhteistyö Fordin kanssa loppunut jo pari vuotta aiemmin. Silloin nimittäin Rottne esitteli täysin eri periaatteella toteutetun uuden kuormatraktorin, Rapidin.
Rapidin suosio yllätti ja ylitti tehtaan valmistuskapasiteetin. Jotta koneita saatiin valmistettua riittävästi, Rottnen osti SMV-metsäkonetehtaan 1989 ja aloitti myös siellä järeämpien Rapidien kokoonpanon. Kyseisessä tehtaassa valmistuneiden koneiden mallinimeksi tuli SMV Rapid. Koneen erikoisuutena ovat telien 30,5” vannekoon korkeat renkaat.
Jos Blondin oli pitkäikäinen konemalli, sitä on ollut myös kruununperillinen SMV Rapid – jota valmistetaan yhä: Skogs Nolia 2011 -näyttelyn sinikeltaisessa Rottne-rivistössä oli esillä jo 22. vuosikerta.
Kuvat: Tommi Hakala, Arto Kangas ja Antti Liimatainen
