Suomessa muovituubeja käytetään lähinnä murskeviljan ja pyöröpaalien säilömiseen. Kyseessä on kuitenkin menetelmä, jolla onnistuu monien erilaisten irtomateriaalien, vaikkapa kuivalannan tai väkirehujen varastointi. Etuna on, että varastorakennusta ei tarvita, vaan varastointiin riittää tasainen, tuubin mentävä alue. Myös säilörehun tuubittamiseen on kehitetty tehokkaita pakkereita, jotka pysyvät jopa ajosilppuriketjun tahdissa.
Kokkolan lähikunnissa toimiva, viiden karjatilan muodostama Feedpac Oy hankki 10 vuotta sitten Suomen ensimmäisen Versa Bagger ID 912 -säilörehupakkerin (KV 3/2010). Toinen pakkeri hankittiin pari vuotta sitten, kun kapasiteettia tarvittiin lisää. Selvitin, miten kolme koneyhtymän osakasta, kruunupyyläinen Mats Broända, purmolainen Mikael Lasén ja veteliläinen Jussi Tunkkari hyödyntävät menetelmää omien tilojensa tarpeisiin.
Versa Baggerin etuosassa on kuljetinpöytä, johon rehukuorma tyhjennetään. Kolakuljetin siirtää rehun paalaimista ja noukinvaunuista tutulle sullojaroottorille, joka tiivistää rehun. Rehu työnnetään tuubin muotoiseen metallitunneliin, jonka ulkosyrjältä muovi asettuu rehumassan ympärille.
Tuubia tehdessä pakkeri toimii itsenäisesti omalla moottorillaan. ID 912 -mallissa moottorina on 240-hevosvoimainen kuorma-auton moottori, jonka tehoista valtaosa menee sullojan pyörittämiseen. Kone etenee rehumassan työntämänä, ja hydrostaattinen voimansiirto onkin vain valinnaisvaruste lyhyempiä siirtoja varten.
Tuubin tiiveyttä säädetään pakkerin etenemistä jarruttamalla. Koneen taka-akselissa on ilmajarrut, joiden jarrutusvoimaa kuljettaja säätää. Pehmeällä tai liukkaalla alustalla jarrutusta voidaan tehostaa nostamalla hydraulisesti säädettävä etuakseli ilmaan, jolloin kone jarruttaa myös "mahallaan". Etuakselissa on ohjaus, jonka avulla tuubi saadaan tehtyä haluttuun kohtaan.
Pakkerin takaosassa olevan tuubitunnelin koko määrittää myös tuubin koon. Feedpacin vanhemmassa pakkerissa on tehdastekoinen 3 metrin tunneli. Uudemman, käytettynä Ruotsista hankitun koneen tunneli oli kasvatettu 3,5-metriseksi ja hieman korkeammaksi aiemman omistajan toimesta.
Rehukuorma tyhjenee parin metrin matkalla. Pienempään, 3-metriseen tuubiin saadaan siis 15–20 kärrykuutiota metrille, eli noin 1,5 tonnia kuiva-ainetta. Rehu on tuubissa hieman tiiviimmin kuin hyvin poljetussa siilossa, ja tiiveyteen vaikuttaa laakasiilojen tapaan rehun ominaisuudet sekä tiivistämiseen käytetty aika ja polttoaine. ”Kyllähän tällä pakkaa vaikka kuinka tiiviisti, jos kuormaa voi pakata niin kauan kuin haluaa. Mutta jos tavaran pitää mennä tiettyä vauhtia läpi, ei tiivistämiseen voi käyttää liikaa aikaa", kertoo Mats Broända.
Jussi Tunkkarin mukaan pakkaamisen kannalta rehun optimaalinen kuiva-ainepitoisuus on 30–40 %, eli sama kuin laakasiiloon säilöessäkin. Märempi tai kuivempikin rehu saadaan tuubiin, mutta kuivemmalla materiaalilla riittävän tiiveyden saavuttaminen alkaa vaatia voimaa, ja märemmällä konerikon riski kasvaa.
Sopivalla rehulla vajaan 40 kuution kärrykuorman pakkaamiseen kuluu Mikael Lasénin mukaan noin 7 minuuttia. Teho riittää ajosilppuriketjussa melko hyvin, mutta Broända toteaa, että jos ajosilppuriketju työskentelee täydellä teholla, alkaa pakkeri muodostua pullonkaulaksi. Tunkkari suosittelee ottamaan kärryrinkiin yhden ylimääräisen yhdistelmän, sillä vaunua ei voi tyhjentää kertaheitolla, toisin kuin laakasiiloon tyhjentäessä.
Tuubin tekeminen onnistuu vaikkapa pellon laitaan, mutta osakkaiden mukaan paras alusta pakkaamiselle on asfaltti tai tiivis ja tasainen sorapiha. Epätasaisella tai pehmeällä alustalla pakkerin ja edessä olevan vaunun liikkumisvastus ei ole tasainen, jolloin tuubiin tulee helposti "kamelinselkää".
Feedpacin osakastilat hyödyntävät tuubisäilöntää kukin omalla tavallaan. Mats Broända on osakkaana 430 lypsylehmän Åsbro Mjölkissä, joka säilöö tuubiin vuosittain yli sadalta hehtaarilta kerättävät kokoviljasäilörehut. Broändan mukaan tuubisäilöntä ei kuitenkaan ole heillä paras vaihtoehto nurmirehun säilöntään: ”Kyllähän siilorehu on halvempi ja nopeampi tehdä, eli ei tämä siinä pysty kilpailemaan. Mutta kokoviljalla pystyy, sillä se on vaikeaa saada riittävän tiiviisti siiloon."
Jussi Tunkkari on osakkaana 300 lehmää lypsävässä Eteläkangas Ay:ssä, joka hyödyntää erityisesti yhtä rehutuubien etua – rehu pysyy avatussa tuubissa hyvänä hitaallakin syöttötahdilla, kun taas laakasiilon suurempi avoin seinämä on pilaantumisherkkä varsinkin kesällä. Tuubisäilöntä mahdollistaa sen, että tilalla käytetään ympärivuotisesti ensimmäisen sadon rehua, joka on usein laadultaan parasta. Ensimmäinen sato laitetaan kokonaan tuubiin, ja muut sadot varastoidaan laakasiiloihin.
Kattavimmin tuubisäilöntää käyttää Mikael Lasén, jolla on yhden robotin navetta. Hän päätyi varastoimaan kaikki karkearehut tuubeihin, kun tornisiilon täyttölaitteet eivät enää pysyneet ajosilppurin korjuutahdissa. Hän tykästyi tuubisäilönnän joustavuuteen: "Jos tulee enemmän rehua, niin tekee vain toisen makkaran viereen. Kun rehut on ajettu, niin makkara kiinni ja se on sillä siisti".
Feedpacin osakkaat ovat käyttäneet pakkeria myös muiden materiaalien pakkaamiseen – vaihtelevalla menestyksellä. Esimerkiksi oljen, murskeviljan ja tuoreleikkeen pakkaaminen ovat sujuneet mallikkaasti. Hakkeen varastoimiseen menetelmä todettiin turhan kalliiksi, kun taas kuiviketurvetta pakatessa kuorman mukana tullut kivi aiheutti vaurioita koneeseen. Noukinvaunulla tehty rehu on myös osoittautunut koneelle haastavaksi.
Rehupakkeri ei pelkistetystä rakenteestaan huolimatta ole edullinen hankinta, sillä uusi Versa Bagger ID 912 maksaa verottomana ja Winlin AB:n maahantuomana noin 250 000 euroa. Ennen toisen pakkerin hankintaa Feedpac harkitsi myös tuplasti tehokkaamman ID 1014:n hankkimista, mutta sen 450 000 euron hinta oli tarpeeseen nähden liian suuri. Osakkaiden mukaan uuden pakkerin hinta on toki perusteltu, sillä kone joutuu lujille, mistä huolimatta 10 vuotta käytettyä pakkeria ei ikä paina.
Kapasiteettia päädyttiin kasvattamaan toisella ID 912:lla. Kaksitoista vuotta käytössä ollut kone löytyi Ruotsista 100 000 eurolla. Vertailun vuoksi vastaavalla rahalla rakentaisi noin 2 500 m3 laakasiilot, eli riittävästi varastoja yhden robotin tilalle. Tällä tavoin suhteutettuna käytetyn koneen hankintahinta on maltillinen, jos kyseessä on suurempi tila tai yhteiskäyttöön hankittu kone. Toki rehukasalle tarvitaan myös levityskone, ja tuubille taas tasainen ja kova alusta.
Hankinnan lisäksi myös muovi- ja polttoainekustannukset ovat olennaisia. Tuubisäilönnän muovikustannukset ovat maahantuoja Winlinin mukaan noin 4,4 euroa kuiva-ainetonnia kohden, kun keskikokoisessa, perusteellisesti peitellyssä siilossa riittää noin 2 euroa tonnille. Winlinin mittausten mukaan pakkerin polttoaineenkulutus on noin 1,2 litraa kuiva-ainetonnille, joka on karkeasti samaa luokkaa siilorehun kanssa. Yhden lypsyrobotin tilakokoluokassa polttoaine- ja muovikustannusten ero on alle 1 000 euroa, eli suurista eroista ei lopulta ole kyse.
Tuubisäilöntä voikin maltillisen kokoisilla karjatiloilla olla erittäin kilpailukykyinen vaihtoehto laakasiiloille, varsinkin jos siiloja ei omasta takaa ole, ja pakkerin hankintakustannukset saadaan esimerkiksi yhteisomistuksen avulla maltillisiksi. Suurilla massoilla laakasiilot ovat kuitenkin taloudellisempi vaihtoehto. Sen sijaan rehupakkeri tarjoaa suurillekin tiloille houkuttelevan yhdistelmän siilorehun tasoista tehokkuutta ja pyöröpaalien joustavuutta, mikä luo mielenkiintoisia mahdollisuuksia rehuvalikoiman monipuolistamiseen.
