
Kalle Tammivuori on toiminut maarakennusyrittäjänä 20 vuotta — hyvältä kaivinkoneenkuljettajalta vaaditaan nöyrää asennetta

Kalle Tammivuori
- Ammatti: maanrakennusurakoitsija
- Kotipaikka: Muurame
- Ikä: 45 vuotta
- Harrastukset: Maastopyöräily ja lapin matkailu
Miten päädyit alalle?
Olen toiminut yrittäjänä 20 vuotta. Kotipaikan maatilan myötä olen kuitenkin ollut koneiden kanssa tekemisissä ihan lapsesta asti. Ammatikseni olen ajanut koneita kolmisen vuotta kauemmin. Kotipaikalla on edelleen hieman peltoviljelyä ja maatilamatkailua.
Kuinka tulla hyväksi kaivinkoneenkuljettajaksi?
Tässä työssä tarvitaan nöyrää asennetta. Alussa tarvitaan myös tarpeeksi velkaa, että jaksaa joka aamu mennä harjoittelemaan. Lisäksi tärkeää on oma kiinnostus ja vannoutuminen alalle. Siitä se lähtee. Alassa parasta on oman kätensä jälkien näkeminen, kuinka esimerkiksi rakennustyömaa etenee ja valmistuu pikkuhiljaa. Työ on myös vaihtelevaa.
Miten ala on muuttunut?
Päivän polttava aihe on ollut polttoaineiden korkeat hinnat, joista on puhuttu monta vuotta. Nyt meno on jo aika jäätävää, sillä hinnannousua ei ole millään saanut siirrettyä taksoihin. Olemme joutuneet hiljentämään toimintaa – nuppikuorma-autolla emme enää käytännössä aja. Niin paljon ei kehtaa laskuttaa, mitä kulujen peittämiseksi pitäisi. Kasettiauto kuitenkin liikkuu vielä. Mittalaitteet ovat tehostaneet alaa huomattavasti, mutta vieläkin olisi parannettavaa. Osittain asia liittyy koulutukseen, sillä työnjohtajien ammattitaito voisi olla parempi. Paperityön määrä on kasvanut, esimerkiksi erilaisia pätevyyskortteja täytyy uusia jatkuvasti.
Osaston luetuimmat
- Mikko Moilasta viehättää työn maanrakennuksen monimuotoisuus – "Konekuskin täytyy huolehtia työmaasta monipuolisesti"
- Televisiosta tuttu Markku Saukko on maarakennusalan ammattilainen – työn lomassa onnistuu myös yhteisselfiet kuraisissa vaatteissa
- Kaivantojen yllättävät sortumat aiheuttavat vaaratilanteita – ota huomioon nämä asiat kaivannon teossa
- Video: 40 vuotta vanhalla Åkerman H14 -kaivinkoneella kaivaminen on Juhana Korhoselle lähes terapeuttinen kokemus – Korhonen kertoo, millaista harrastekoneella on työskennellä
- Kaivinkoneiden mittoja ja mittaustuloksia
- Kuskien puute näkyy myös Anssi Niemen koneurakoinnissa — ”Omaa urakointia täytyy arvostaa ja hinnoitella työ sen mukaan”
- Video: Norcarin pienkuormaaja jätti kokeilussa jämäkän jälkimaun – katso, miten Norcar a7750 suoriutuu lumitöissä