Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Volvo FL Electric -kuorma-auto tuo sähköä jakeluajoon – Volvo toimitti valmistamansa sähkökuorma-auton ensimmäiselle suomalaiselle käyttäjälle

Volvo on laajentanut tuotevalikoimaansa täyssähköisiin kuorma-autoihin. Yritys ei kuitenkaan laita kaikki munia samaan koriin, vaan tarjoaa muitakin käyttövoimaratkaisuja.
”Tämä on tärkeä askel Volvolle”, Anna Müller muistuttaa, että etenkin lähikuljetuksissa sähkön merkitys tulee kasvamaan nopeasti.
”Tämä on tärkeä askel Volvolle”, Anna Müller muistuttaa, että etenkin lähikuljetuksissa sähkön merkitys tulee kasvamaan nopeasti. Kuva: Timo Rintakoski

Volvon sähköinen mallisto:

  • Volvo Trucksin myyntimallistossa on kaksi keskiraskasta (FL ja FE) ja kolme raskasta (FM, FMX ja FH) sähkökuorma-autoa
  • Volvo Trucks tekee polttokennotekniikkaan liittyvää yhteistyötä Daimlerin kanssa
  • Tutkimuksen mukaan suurin osa kulje- tuksista on 300 kilometrin säteellä

Volvo on hypännyt sähköiseen aikaan nyt myös Suomessa. Ensimmäinen sarjatuotantovalmisteinen asiakaskäyttöön tarkoitettu auto luovutettiin elokuun lopulla Storemen Logistics Oy:lle. Yrityksen hankkimalla Volvo FL Electric -sähkökuorma-autolla palvellaan DHL Expressin asiakkaita pääkaupunkiseudulla. Storemen Logistics päivittää raskasta vetokalustoa vähäpäästöisemmäksi ja sähköistää jakeluliikennettä.

Vuonna 2005 perustetulla yrityksellä on noin 30 autoa, henkilökuntaa noin 40 ja kuljetukset pääasiassa Uudenmaan alueella. ”Haluamme ympäristötietoisena toimijana olla eturivissä ottamassa käyttöön vähäpäästöistä tekniikkaa. Volvolta löytyy tähän tarvittavat työkalut, kuten maanteille kaasuautot ja kaupunkijakeluun sähköautot,” Storemen Logistics Oy:n toimitusjohtaja Jari Jokinen taustoittaa hankinnan perusteita.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Volvo Trucksin Euroopan valikoimissa on tällä hetkellä viisi keskiraskasta ja raskasta sähkökuorma-autoa, mikä tekee siitä kattavimman kaupallisen sähkökuorma-autojen valikoiman.

Volvo FL Electricissä on sama perusrakenne kuin FL-dieselversiossa kuormakoria myöten. Ajoakut on sijoitettu akseleiden väliin. Akseliväli on riippuvainen akkupaketin koosta.
Volvo FL Electricissä on sama perusrakenne kuin FL-dieselversiossa kuormakoria myöten. Ajoakut on sijoitettu akseleiden väliin. Akseliväli on riippuvainen akkupaketin koosta. Kuva: Timo Rintakoski
Keulamaskin takana on jäähdytysyksikkö.  Muutoin näkymä on kuin dieselversiossa.
Keulamaskin takana on jäähdytysyksikkö. Muutoin näkymä on kuin dieselversiossa. Kuva: Timo Rintakoski
Modulaarinen tehoyksikkö, joka käsittää tehoelektroniikan ja 24 voltin akut sijaitsevat dieselmoottorin paikalla. Näiden takana korin alla, sijaitsee sähkömoottori ja 2-nopeuksinen vaihdelaatikko.
Modulaarinen tehoyksikkö, joka käsittää tehoelektroniikan ja 24 voltin akut sijaitsevat dieselmoottorin paikalla. Näiden takana korin alla, sijaitsee sähkömoottori ja 2-nopeuksinen vaihdelaatikko. Kuva: Timo Rintakoski

Dieselin alusta, sähköinen voimalinja

Volvo FL Electric on alustan teknisiltä ratkaisuiltaan vastaava kuin diesel- tai kaasukäyttöinen FL-malli. Runkokorkeus on medium ja päällä on Fokorin kuormakori Dhollandia perälautanosturilla varustettuna. Alustan kantavuus on 8 100 kg. Akselistona perinteinen 4x2 10,9 tonnin taka-akselilla. Pomput vaimentaa täysilmajousitus. Auto on varustettu normaalilla päiväohjaamolla.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Erot dieselmalleihin löytyvät sitten kuorien alta. Sähköisen voimalinjan komponentteineen muodostavat 200 kW:n tehoinen ja 425 Nm vääntävä sähkömoottori, jonka jatkeena on 2-vaihteinen vaihteisto. Dieselmoottorin paikalla on modulaarinen tehoyksikkö, joka sisältää tehoelektroniikan ja 24 V akut. Ajoakut on sijoitettu akseleiden väliin, ja niiden kapasiteetti on 200–395 kWh:n verran. Storemenin auton neljän akun kapasiteetti on 265 kWh, millä saavutetaan noin 200 km toimintamatka. Kaikkein suurin, kuuden akun paketti, vaatii enemmän tilaa, jolloin otetaan käyttöön pidempi 5 300 mm akseliväli normaalin 4 400 mm sijaan.

Keulalla on jäähdytysyksikkö ja jarruille on oma ilmakompressori. Lisävarusteena voi hankkia ePTO sähköisen ulosottomoottorin, joka tuottaa hetkellisesti 100 kW:n ja jatkuvana 70 kW:n tehon.

Volvo FL Electrics -kuorma-auton lataukseen on kaksi vaihtoehtoa: AC-lataus 22 kW:n teholla tai pikalataus tasavirralla 50–150 kW:n teholla. Latauspistokkeet sijaitsevat kuljettajan takana ohjaamon ja korin välissä. Latausaika 22 kW teholla 0–80 prosenttiin kestää noin 8,5 tuntia ja pikalaturin maksimiteholla tunnin ja 23 minuuttia.

Latauspistoke on sijoitettu ohjaamon taakse. Latausvaihtoehtoina joko Type2 enintään 22 kW:n teholla tai CCS2-pikalataus 50–150 kW:n teholla.
Latauspistoke on sijoitettu ohjaamon taakse. Latausvaihtoehtoina joko Type2 enintään 22 kW:n teholla tai CCS2-pikalataus 50–150 kW:n teholla. Kuva: Timo Rintakoski
Kuorma-automyyjä Pekka Mäkinen opastaa Storemen Logistics Oy:n toimitusjohtaja Jari Jokista FL Electricin saloihin. Hyvä opastus ja kuljettajakoulutus ovat Jokisen mukaan aiempaa tärkeämpää, sillä tuotteena sähköauto on täysin erilainen kuin dieselversiot.
Kuorma-automyyjä Pekka Mäkinen opastaa Storemen Logistics Oy:n toimitusjohtaja Jari Jokista FL Electricin saloihin. Hyvä opastus ja kuljettajakoulutus ovat Jokisen mukaan aiempaa tärkeämpää, sillä tuotteena sähköauto on täysin erilainen kuin dieselversiot. Kuva: Valmistaja

Huoltaminen muuttuu

Sähköistymisen myötä autojen huoltaminen muuttuu hyvin merkittäväksi. ”Kun dieselmoottori ja polttoainejärjestelmä sekä erittäin herkkä Adblue-järjestelmä jäävät pois, muuttuu huoltotapa tarkastuspainotteiseksi. Jatkossa painopistealueina ovat turvallisuus ja toimintavarmuus”, Volvo Trucksin sähköisistä kuljetusratkaisuista vastaavatuotepäällikkö Janne Silvonen kertoo.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Volvo FL Electricin välihuolto tehdään kuuden ja päähuolto 12 kuukauden välein.

Silvonen nostaa tärkeään rooliin myös kuljettajakoulutuksen, koska auton perusteet ja tekniikka muuttuvat merkittävästi. Esimerkiksi toimintasäteen optimointi on yksi keskeisistä kysymyksistä.

Usealla eri tekniikalla

Volvo Trucksin Keski- ja Pohjois-Euroopan senior vice president Anna Müller kertoi, että kuljetusalan suurin haaste on vastata yhä kasvaviin vaatimuksiin vähäpäästöisiin kuljetuksiin sekä ilmastovaatimuksiin, päästöjen ja melun alentamiseen.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Olemme Volvolla asettaneet tavoitteeksi CO2-päästöjen alentamisen 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, 100 prosentilla vuoteen 2040 mennessä vuoden 2019 lähtötasoon verrattuna. Vuoteen 2050 mennessä Volvon mallisto on nollapäästöistä,” Müller kertoo.

Hän muistuttaa, että Volvolla on tehty paljon polttoaineenkulutuksen alentamiseksi mm. moottoreiden ja komponenttien optimoinnissa. Jatkossa Volvon ilmastostrategian keskiössä ovat energiatehokkuus ja vaihtoehtoiset polttoaineet. Tämä tarkoittaa, että Volvolla ei panna kaikkia munia samaan koriin, vaan haetaan sopivimmat ratkaisut eri kuljetustehtäviin. Volvon näkemys on, että esimerkiksi lähikuljetukset ja jätehuolto tulee rakentumaan sähkön ympärille. Vety otetaan käyttöön keskipitkissä kuljetuksissa sekä taajamien rakennus- ja raskaissa kuljetuksissa. Polttomoottoriautoille, löytyy paikkansa pitkän matkan kuljetuksissa, raskaissa kuljetuksissa sekä raskaassa maansiirrossa. Biopolttoaineet, kuten biokaasu, biodiesel ja HVO, saavat vahvan jalansijan.

”Polttokennoautot ovat merkittävässä osassa tulevaisuudessa. Esittelemme polttokennoauton vuoden 2022 toisella puoliskolla. Se on vahva signaali yhteiskunnille, että vetyinfraan ja teknisiin ratkaisuihin on syytä panostaa”, Müller alleviivaa.

Anna Müller painottaa, että jos vedyn kanssa halutaan edetä, tarvitaan kaikkien osapuolien sitoutumista ja vahvaa tahtotilaa investoida uuteen tekniikkaan.