Massey Ferguson 3070 oli ensimmäinen merkin "ATK-traktori” – modernilla tekniikalla oli myös varjopuolensa

Massey Ferguson 3070 -traktoria valmistettiin vuosina 1986–93, Beauvais’ssa, Oisessa, Ranskassa. Kuva: Kimmo Kotta

Massey Fergusonin talous oli 1970-luvun lopulla todella heikoissa kantimissa, minkä vuoksi jouduttiin turvautumaan tehtaiden sulkemisiin ja mittaviin lomautuksiin. Menekki oli heikentynyt kaikkialla muualla paitsi Englannissa, missä MF oli edelleen kärkikaksikossa Fordin kanssa. Kun yhtymän pääkonttorissa Torontossa alettiin vuonna 1979 suunnitella kokonaan uutta keskikokoista traktorisarjaa, piti kilpailukyvyn säilyttämiseksi kehittää jotain ennennäkemätöntä.

Koska Euroopan markkinat olivat avainasemassa, suunnitteluryhmän vetäjäksi valittiin Ranskan Beauvais’n tehtaan toimitusjohtaja Brian Long, joka kutsui koolle kaikki MF-yhtymän erikoisosaajat. Joukon ykkösmiehiin kuului Jean-Jacques Lasoen, joka oli hiljattain saanut valmiiksi 2000-sarjan suurtraktorit, ja piti niitä paljon amerikkalaisia malleja parempina. Noin seitsemän vuotta kestäneen kehitystyön tuloksena syntyi sitten 3000-sarja, jossa entuudestaan tuttua löytyi vain moottoreista ja muotoilusta. Valmistus uskottiin Beauvais’n tehtaalle, ja ensiesittely järjestettiin lokakuussa 1986 Stoneleighin MF-koulutuskeskuksessa Englannissa yli 2 000 kutsuvieraalle.

Mallistoon kuului viisi traktoria teholuokissa 68–107 hv. Suurimmissa malleissa 3080 ja 3090 oli 5,8-litraiset kuutosmoottorit, loput olivat Perkinsin nelosia. Sarjan keskimmäisessä mallissa 3070 oli hiljattain esitelty hukkaportillinen turbo, jolla moottoriin saatiin kaivattua sitkeyttä. Käytännössä se oli eräänlainen varoventtiili, joka mahdollisti korkeammat ahtopaineet matalilla kierroksilla, korkeilla kierroksilla ylimääräiset paineet ohjautuivat pakoputkeen.

Ihan siltään ei 3,86-litraista moottoria turbotettu. Parannuksia oli tehty kampiakseliin, kiertokankiin, mäntiin, venttiilien istukoihin, sylinteriryhmään ja jäähdytykseen. Moottorissa ei ollut vielä sähköisiä toimintoja, mutta voimansiirrosta ja hydrauliikasta löytyi peräti tietotekniikkaa. 16-nopeuksista synkronoitua suunnanvaihtajavaihteistoa hallittiin vielä vivuilla, mutta vaihteiden määrän tuplannutta pikavaihdetta käytettiin napin painalluksella.

Tasauspyörästön lukko sekä neliveto kytkettiin sähköisesti. Kun nopeus nousi yli 14 km/h, molemmat kytkeytyivät irti automaattisesti. Toiminnot palautuivat, kun nopeus laski sallittuun lukemaan. Järjestelmään kuului myös päisteautomatiikka, jossa tapahtui sama ilmiö, kun työkone nostettiin ylös. Kaksinopeuksisen voimanoton hydraulista kytkentää ohjattiin niin ikään sähköisesti. Neliveto meni aina päälle jarruja painettaessa.

Eniten tietotekniikkaa löytyi hydrauliikasta. Kuljettajan oikeanpuoleisessa paneelissa oli säätönappulat nostokorkeudelle, mukautumisherkkyydelle, laskunopeudelle ja työsyvyydelle, sekä yhteinen nuppi vetovastus- ja asentosäädölle. Nosto ja lasku hoituivat kevyesti pienellä vipukatkaisijalla. Perusmalli Autotronicin lisäksi saatavana oli Datatronic-ajotietokone, joka opasti tehokkaimpaan ja taloudellisimpaan ajotapaan. Siinä oli myös automatiikka, jolla pyörien luisto saatiin pysymään vakiona.

Kun varustuksiin kuului vielä huippuluokan ohjaamo, voitiin uutta MF-mallistoa ilman liioittelua kutsua aikansa nykyaikaisimmaksi. Uudenlainen tekniikka löi läpi varsinkin Ranskassa, missä MF 3080 oli 1980-luvun lopulla eniten myyty traktorimalli. Modernilla tekniikalla oli myös varjopuolensa. Tavallisen perustraktorin omatoiminen remontointi oli onnistunut melko vähäisilläkin taidoilla ja välineillä, mutta sähköiset Massikat oli parempi jättää ammattilaisten käsiin. Järjestelmässä oli lukuisia antureita, joista yksikään ei ollut turha. Kun joku niistä vikaantui tai sulake kärähti, vian etsimiseen tarvittiin enemmän tietotaitoa kuin sen korjaamiseen. Tietojärjestelmien päivittäminen onnistui vain erikoismiesten erikoislaitteilla. Muutamista hankaluuksista huolimatta monien kammoksuma tietotekniikka oli tullut traktoreihin jäädäkseen.

Pari vuotta myöhemmin ruiskutuspumput vaihtuivat tehontarpeeseen nopeammin reagoiviin malleihin, joiden myötä hevosvoimiin tuli pieni lisäys. Viimeiset 3000-sarjalaiset tehtiin vuonna 1995. Tyyppinumeroiden viimeiset nollat olivat vaihtuneet vitosiin, moottorit Perkinsin Quadrumeihin ja pikavaihteet 4-portaisiin Dynashifteihin.

Ensimmäiset Suomeen tuodut 3000-sarjalaiset myytiin vielä Konekauppa Pellervon toimesta, joka oli Hankkijan tytäryhtiö, mutta kun erittäin tappiollinen Valmet-edustus päättyi lopullisesti lokakuussa 1987, voitiin Massey Ferguson siirtää takaisin Hankkijalle. Vuosikymmenet rekisteröintitilastojen kärkikolmikkoon kuuluneen MF:n myynnit olivat ensimmäistä kertaa sitten tuontisäännöstelyn päättymisen pudonneet alle tuhanteen traktoriin. Kaikkien merkkien kokonaismyynneissäkin oli tultu reilusti alaspäin muutaman vuoden takaisista yli 10 000 kappaleen lukemista.

Huippumodernit 3000-sarjalaiset eivät tilastoja juuri kaunistaneet, vaikka mainonnassa ei pelattu vaatimatonta. Toki ne olivat ”alansa huippuja”, mutta hienouksilla oli hintansa. Perusmallinen MF 3070 Autotronic neliveto oli noin 10 000 markkaa yleisimpiä länsimerkkejä kalliimpi, edellä oli vain Fendt. Noihin aikoihin tulleen englantilaisen 300-sarjan MF 398 -mallissa oli sama moottori, mutta perinteisemmän tekniikan ansiosta sen sai 30 000 markkaa halvemmalla, ja se oli siihen aikaan iso raha.