Rottne vahvistaa metsäkonetuotannon tilojaan mahdollistaen suuremmat valmistusmäärät
Perheyhtiö Rottne toimii nykyisin kolmella paikkakunnalla. Emotehdas Rottnessa suorittaa kokoonpanoa 150 henkilön voimin. Nostureita ja koneiden runkorakenteita valmistetaan Lenhovdassa (25 hlö), harvesteripäitä ja ohjaamoja valmistuu Stenselen tehtaalla (50 hlö). Nyt yritys on uudistanut tuotantotilojaan ja investoi tulevaisuuteen, vahvistaakseen asemaansa metsäkonemarkkinoilla. Rottne on vahva kotimaansa lisäksi vientimarkkinoilla, etenkin Euroopassa – uudistuksilla parannetaan metsäkonevalmistuksen notkeutta seurata markkinoiden kysyntäpiikkejä.
Metsäkoneyritys Rottne Industri AB tekeekin nyt kaikkien aikojen suurimman investointinsa. Kevään aikana on etenkin harvestereita ja järeintä kuormatraktoria valmistavan valmistushalli 2:n työpisteasettelua uudistettu ja nosturikapasiteettia lisätty. Nyt uutisoitiin, että yhtiö investoi 40 miljoonaa kruunua kahteen uuteen jyrsinyksikköön ja uuteen 1 700 neliön teollisuushalliin päätehtaalla Rottnessa. Uusi investointi tarkoittaa samalla, että kaikki suurempien runkokomponenttien koneistus tullaan tekemään Rottnen päätehtaalla, Lenhovdan tehdas erikoistuu enemmän robottihitsaukseen. Työt uusien investointien toteuttamiseksi aloitetaan syksyllä. Tavoitteena on, että Rottnen uusi tuotantorakennus valmistuu ja ensimmäinen kone valmistuu vuoden 2022 puolivälissä, minkä jälkeen investoinnit jatkuvat vähitellen.
Osaston luetuimmat
- Fendt esitteli uudet nelisylinteriset 600-sarjan traktorit − Agco Powerin 5,0-litraisen nelosmoottorin parina on portaaton VarioDrive-voimansiirto
- Valtra esitteli kuudennen sukupolven S-sarjan traktorit − valmistus Suomessa vaihteistoja ja ohjaamoita myöten
- Forstmanin pientraktoreiden metsäperävaunut Konetalo Vainikan maahantuontiohjelmaan
- Fendtin sähkötraktori sarjatuotantoon – traktorit ovat saatavilla aluksi vain testimarkkinoilla
- AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa
- Vimek uudistaa kevyen kuormatraktorinsa 870.2-versioksi – koneen erikoisuus on ketteryyttä parantava takatelin ohjaustoiminto
- Alstor esitteli uudet 850 ja 850H -pienmetsäkoneet – uusi hydrauliikka tehostaa koneiden hyötysuhdetta