
Massey Fergusonin mallisto laajenee – uusi lippulaivamalli 9S osuu Euroopassa kasvavan kysynnän kokoluokkaan

Massey Fergusonin mallisto laajenee uuden 9S-malliston myötä tehokkaampaan suuntaan. 9S-mallisto tulee korvaamaan 8700S-sarjan mallit ja sen pienemmät mallit limittyvät 8S-malliston kanssa.
Massey Ferguson osallistuu 9S-traktorilla Tractor of the Year 2024 -kilpailun pääsarjaan.
Kysynnän mukaan
Valmistajan mukaan 9S-malliston esittelyn myötä Massey Fergusonin kilpailukyvystä pidetään huolta suuren kysynnän teholuokassa.
Merkin edustajien mukaan esimerkiksi vuonna 2022 Euroopan traktorimarkkina 270−420 hevosvoiman teholuokassa oli noin 8 800 traktoria, kun 430−670 hevosvoiman tehoisia traktoreita kävi kaupaksi noin 920 kappaletta.
9S-mallisto vastaa siten hyvin tämän hetken kysyntään, sillä pienin tehoversio tuottaa ilman lisätehoa 285 hevosvoiman maksimitehon ja suurimman teholukemat kirjaillaan lukemin 425 hevosvoimaa.
Tuttua tekniikkaa
Traktorin tekniikka on pitkälti yhteneväistä uuden Valtran S-sarjan kanssa. Massey Fergusonin edelliseen 8700 S -sarjaan verrattuna Agcon portaatonta ML260-voimansiirtoa on järeytetty etenkin taka-akselin osalta kasvaneiden moottoritehojen mukaisesti.
Moottorina 9S:ssä on Linnavuoren 8,4-litrainen Agco Powerin kuutosmoottori. Päästöjen puhdistustekniikkaa on yksinkertaistettu mallistouudistuksen yhteydessä pudottamalla pakokaasujen takaisinkierrätys pois, lisäksi turboahtimia on enää yksi kappale.

Tehokkainta 9S.425-mallia lukuunottamatta muissa malleissa on 20−30 hevosvoiman lisäteho.
Hydrauliikan tuotto on vakiovarustuksena 205 l/min, lisävarusteisella kahden kuormantuntevan pumpun versiolla tuottoa on 1 650 moottorin kierroksella 340 l/min. Vaihteiston ja hydrauliikan öljyt ovat erilliset.
Uusi ohjaamo
Uutuusmalliston erottaa edeltävistä mallisarjoista paitsi terävöityneen konepeittonsa, myös uuden ohjaamon ansiosta. Ohjaamon runko on nyt sama, kuin 8S-mallistossa.
8S-malliston tavoin myös 9S:ssä ohjaamon ja konepeiton välissä on reilu rako, joka valmistajan kertoman mukaan esimerkiksi alentaa ohjaamon melutasoa.

Traktorin varusteluvaihtoehdot ovat aiempaa paremmat, sillä tehtaan linjalta saatavien lisävarusteiden lisäksi Ranskan Beauvais’n tehtaalle on perustettu oma MF by YOU -osasto, jossa traktoreita voidaan räätälöidä huomattavasti tavallista lisävarustelistaa monipuolisemmin.
Osaston luetuimmat
- Nelikymmenvuotiaasta traktorista maksettiin yli 245 000 euroa
- EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia
- Karsitun energiapuurangan hinnat lähes samat kuin kuitupuun hinnat – hankintapuun kohdalla hinnat jo samalla tasolla
- Citroën-hyötyajoneuvomallisto uuteen aikakauteen – uusia toimintoja ja päivitettyjä voimalinjoja
- Yamaha Motor Company vetäytyy moottorikelkkaliiketoiminnasta – 55 vuoden aikana yhtiö kehitti erityisesti moottoritekniikkaa
- Risutec MG-Combi -kuormatraktorin lisälaite yhdistää muokkauksen ja latvusmassan kuljetuksen – paluu palstalle hyödynnetään muokkaukseen
- Akkukäyttöinen Husqvarna Power Ascender -köysivinssi nostaa arboristin puiden latvoihin ja avustaa työvälineiden nostossa