Kansainväliset Erämessut avattiin neljän vuoden tauon jälkeen
Ensimmäiset Erämessut järjestettiin vuonna 1972. Silloinen tasavallan presidentti Urho Kekkonen oli tapahtuman suojelija ja tänä vuonna tasavallan presidentti Sauli Niinistö on Erämessujen suojelija. Normaalisti messut järjestetään joka toinen vuosi, mutta nyt koronapandemian vuoksi tapahtuma on peruttu kaksi kertaa.
”Tämä tuntuu niin hyvältä neljän vuoden tauon jälkeen, että voimme järjestää Erämessut. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet kamalaa aikaa, kun on joutunut miettimään tapahtuman järjestämistä ja kaikkia epävarmuustekijöitä sen ympärillä,” messujohtaja Ninni Manninen huokaa helpotuksesta.
Erämessuilla on noin 350 näyttelyosastoa. Riihimäen Urheilupuiston messualueen koko on noin yhdeksän hehtaaria ja sisänäyttelytilaa on 6 000 m2. Edellisillä Erämessuilla vuonna 2018 kävijöitä oli liki 40 000. Erämessut järjestetään 9.-12.6. Riihimäellä.
Osaston luetuimmat
- Nelikymmenvuotiaasta traktorista maksettiin yli 245 000 euroa
- Citroën-hyötyajoneuvomallisto uuteen aikakauteen – uusia toimintoja ja päivitettyjä voimalinjoja
- Risutec MG-Combi -kuormatraktorin lisälaite yhdistää muokkauksen ja latvusmassan kuljetuksen – paluu palstalle hyödynnetään muokkaukseen
- EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia
- Opel Vivaro -mallisto uudistuu – ensi kertaa uudella Opelin Vizor-ilmeellä ja kolmella eri voimalinjalla
- Yamaha Motor Company vetäytyy moottorikelkkaliiketoiminnasta – 55 vuoden aikana yhtiö kehitti erityisesti moottoritekniikkaa
- Karsitun energiapuurangan hinnat lähes samat kuin kuitupuun hinnat – hankintapuun kohdalla hinnat jo samalla tasolla