Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Tulorekisteri koskee myös kotitaloustyönantajia – palkat ja maksut palveluista ilmoitettava kuukausittain

Mikäli olet tammikuussa maksanut palkkaa tai ostanut palvelun, niin sinun on ilmoitettava maksamistasi palkoista ja palkkioista tulorekisteriin. Kotitaloudet, jotka palkkaavat lastenhoitajan, siivoajan tai ostavat palveluita kuten esimerkiksi keittiöremontin, sähkötöitä, tilaavat pitopalvelun tai kunnossapitotöitä maatiloille tai kesämökille, joutuvat ilmoittamaan maksamistaan palkkioista tulorekisteriin. Tiedot ilmoitetaan 1.1.2019 jälkeen maksetuista palkoista.

"Tulorekisteriin ilmoitettavia tietoja ovat palkat, luontoisedut, palkkiot, työkorvaukset sekä muut ansiotulot. Myös kustannusten korvaukset on ilmoitettava. Ilmoitettaville tiedoille ei ole euromääräistä alarajaa eikä työntekijän ikään sidottua rajausta, vaan kaikki palkkatiedot on ilmoitettava", kertoo tulorekisterihankkeen johtaja Terhi Holmström.

Tulorekisteriin ilmoittamisessa on merkitystä sillä, maksaako työntekijälle palkkaa vai maksaako palvelusta laskulla. Jos kotitalous toimii työnantajana, palkkaa työntekijän ja maksaa palkan, tulee maksetut palkat ilmoittaa tulorekisteriin. Jos kotitalous ostaa palvelun yritykseltä tai yrittäjältä ja maksaa palvelusta laskulla, ei siis palkkana, on työnosuus ja matkakustannusten korvaukset ilmoitettava tulorekisteriin vain siinä tapauksessa, jos yritys tai yrittäjä ei kuulu ennakkoperintärekisteriin. Tiedon voi tarkistaa YTJ-yrityshausta.

Kotitaloustyönantajat ilmoittavat tiedot maksamistaan palkoista aina maksukuukautta seuraavan kuun 5. päivään mennessä, kerran kuussa. Jos kotitalous on siis maksanut palkkaa tammikuun aikana, tiedot on ilmoitettava tulorekisteriin viimeistään 5.2. Henkilö voi myös valtuuttaa toisen henkilön ilmoittamaan maksamansa palkat puolestaan tulorekisterissä.

"Tulorekisteri yksinkertaistaa ja selkeyttää työnantajien ilmoittamisvelvollisuuksia. Työnantaja ilmoittaa tiedot maksetuista palkoista vain yhden kerran tulorekisteriin, josta tulorekisterin tiedon käyttäjät hakevat tarvitsemansa tiedot. Kansalaisen näkökulmasta tämä helpottaa asioiden hoitamista, koska omat tulotiedot ovat ajan tasalla tulorekisterissä eikä niitä koskevia tietoja tarvitse itse toimittaa viranomaisille esimerkiksi hakemuksen liitteenä", perustelee Holmström.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Maksuttomassa Palkka.fi-palvelussa kotitalous voi laskea työntekijän palkat ja tiedot maksetuista palkoista siirtyvät automaattisesti tulorekisteriin. Tällöin tulorekisteri-ilmoittamista ei tarvitse erikseen tehdä.