Michelin investoi rengastutkimukseen
Kokonaisuudessaan Michelinin uusi teknologiakeskus Ladoux’ssa valmistuu vuoden 2018 aikana. Yrityksen mukaan se on jo nyt yksi maailman moderneimmista huipputeknologian kehityskeskuksista, jonka suojissa toimivat yhteistyössä kaikki tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan sektorit yrityksen eri innovaatio-ohjelmien parissa. Ladoux’hun, teknologiakeskuksessa työskentelevien asiantuntijatiimien työ sisältää mm. renkaiden materiaalien tutkimusta ja kehittämistä, renkaiden rakennesuunnittelua sekä muotoilu- kumiseosten prototyyppien valmistusta.
URBALAD-nimeä kantavan päärakennuksen lisäksi alue sisältää 19 erilaista testirataa 450 hehtaarin alalla. Kaikkiaan 72 prosenttia kaikista Michelinin kehittämistä renkaista syntyy Ladoux’n teknologiakeskuksessa. Siellä valmistetaan joka vuosi noin 15 000 prototyyppiä ennen sarjatuotannon aloittamista tarvittavia testejä ja mittauksia varten.
Osaston luetuimmat
- EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia
- Nelikymmenvuotiaasta traktorista maksettiin yli 245 000 euroa
- McCloskeyn kivimurskat RealMachineryn edustukseen
- Akkukäyttöinen Husqvarna Power Ascender -köysivinssi nostaa arboristin puiden latvoihin ja avustaa työvälineiden nostossa
- Yamaha Motor Company vetäytyy moottorikelkkaliiketoiminnasta – 55 vuoden aikana yhtiö kehitti erityisesti moottoritekniikkaa
- Metkan eli metsätalouden kannustejärjestelmän tukitasot ja -ehdot vahvistettu – kaikkien työlajien yksityiskohtiin muutoksia
- Kansainväliset Erämessut avattiin neljän vuoden tauon jälkeen