Rakentaminen ja energia
Alansa ammattilainen

Roope Rissanen aloitti karjatilallisena ja päätyi energia-alan yrittäjäksi – energiapolitiikan tempoilevuus askarruttaa hakeurakoitsijaa

Roope Rissanen oli laajentamista suunnitteleva karjatilallinen, mutta hakkurin vaihto johti vähitellen energia-alan yrittäjäksi.
Eemeli Linna
Roope Rissanen viljelee edelleen kotitilansa peltoja Maaningalla. Hän on myös energia-alan yrittäjä ja koneurakoitsija.

Roope teki veljensä Teemun kanssa sukupolvenvaihdoksen kotitilalleen juuri 2000-luvun vaihtuessa. Tilalla oli 45 lypsävää ja lihakarja päälle, yhteensä vajaa 200 nautaa. He suunnittelivat uutta navettaa ja laativat piirustuksia – olisi tullut loppukasvattamo sonneille sekä ternikasvattamo. Tilalla oli tuolloin hakelämmitys.

”Kotitilan hakkuri antoi periksi ja se oli pakko uusia. Hakkuri ostettiin naapurikylästä ja sen mukana meille tuli ensimmäinen hakkeen toimitussopimus Halolaan LUKE:n tutkimusasemalle Maaningalle”, Roope kertoo. Sopimus kattoi 1 200 irtokuutiota haketta.

Hakkeen kysyntä kasvoi ja toimitusrinki laajeni jatkuvasti seitsemän vuoden ajan. ”Hakkuria vaihdettiin lähes vuosittain. Ensimmäinen Keslan rumpuhakkuri tuli 2005, kun toimitusmäärä oli kymmeniä tuhansia irtokuutioita haketta”, Roope kertoo. ”Tein siihen aikaan töitä yksin navetalla ja Teemu oli hakkurilla päivät metsässä. Emme olleet osanneet odottaa haketoimitusten kasvua, kunnes työtaakka oli aivan valtava.”

Työntekijät mukaan ja lehmät pois

Yritystoiminnassa tuli käännekohta vuonna 2007, kun veljekset hankkivat kuorma-autohakkurin traktorikäyttöisen rinnalle. Samana vuonna yritykseen otettiin ensimmäiset ulkopuoliset työntekijät.

Veljekset aloittivat yhteistyön Savon Voima Lämpö Oy:n kanssa, kun Maaningan kirkolle tuli 2 MWh:n lämpölaitos. ”Kun sopimus allekirjoitettiin, navetan valmiit ympäristö- ja rakennusluvat vedettiin takaisin ja elementtitilaus peruttiin. Lehmien lähtiessä kokopäiväinen side maatalouteen katkesi”, kertoo Roope. Samalla alkoi uuden lämpölaitoksen suunnittelu.

Vuodesta 2012 yrityksessä oli kolme autohakkuria toimitusten ollessa yli 250 000 irtokuutiota haketta, kunnes kysyntä romahti 2015. Siitä lähtien Roope kertoo heidän toimineen yhdellä hakkurilla. ”Nyt tulee toiseksi uusi Brux Ruotsista uuden Volvon päälle,” Roope toteaa. Hän odottaa uudelta hakkurilta parempaa polttoainetaloutta ja matalampia käyttökustannuksia. ”Kunhan ensin olemme oppineet uuden koneen konnakoukut,” hän lisää.

Politiikan armoilla

Roopen mukaan hakkeen tuotannossa askarruttaa, miten ilmastopolitiikka kehittyy ja millaisia poliittiset päätökset ovat. ”Hakepuun kysynnän kasvu romahti poliittisiin päätöksiin vuonna 2015”, hän toteaa.

”Ei ole tietoa, mihin suuntaan energiasektori kehittyy, kun turpeesta ollaan luopumassa. Tuleeko myös puun poltosta ongelma, vain nähdäänkö se hyvänä? Otetaanko energia jatkossa Venäjän puusta ja mikä on huoltovarmuuden rooli?”, Roope pohdiskelee.

Hän pohjustaa, että haketoimitussopimukset ovat yleensä lyhyitä, vuodesta kahteen, eikä siksi kunnollista varmuusvarastoa kannata rakentaa jatkuvuuden puuttuessa. ”Mitä kylmempi talvi, sitä suurempi on stressi, kun toimitusmäärän kasvaessa toimitusvarmuus heikkenee riskien, konerikkojen yms. vahinkojen vuoksi”, hän toteaa. Roopen mukaan puuenergian toimitusvarmuuden kehittäminen vaatisi rakentavaa yhteistyötä kaikilta puuenergian toimitusketjun osapuolilta, isot toimijat mukaan lukien.

Mallastamo Iisalmeen

Roope on myös mukana Savonia ammattikorkeakoulun kokoon kutsumassa yrittäjäryhmässä mallastamon rakentamiseksi leipomo- ja juomateollisuuden tarpeisiin. ”Kuokka painui maahan kaksi viikkoa sitten ja laitos on toiminnassa ensi vuoden alkuneljänneksellä”, hän kertoo. ”Mielenkiintoinen projekti.”

Alansa ammattilainen: Roope Rissanen

  • Viljelijä ja energia-alan yrittäjä: Roteri Oy
  • Haketusurakointi, liikevaihto n. 1 M€
  • JR Lämpö Oy
  • Lämmön tuotanto, n. 6 000 MWh
  • Osakas Savo Malt Oy:ssä
  • Mallastuotanto leipomo- ja juomateollisuuden tarpeisiin
  • Toiminta alkaa 2022
  • Osakas Kaskihake Oy:ssä
  • Ostaa energiapuuta ja myy energiaa lämpölaitoksille

Lue myös edellinen Alansa ammattilainen:

Antti Vaittisen yritys tuottaa lähilämpöä yrittäjille – pienillä lämpölaitoksilla on tärkeä rooli huoltovarmuuden kannalta

Lue lisää