Koneellisen metsäkylvön kehitysnäkymiä

Kylvölaitteen siemensuutin jatkuvatoimisen laikkurin mätäspyörän tyvellä. Kuva: Pekka Helenius

Metsä-äkeeseen kiinnitetty ketjulaahus, jolla pyrittiin tasoittamaan äesjäljen korkeusvaihtelua ja peittämään siemenet. Kylvölaitteen siemensuutin on äkeen lautasen tyvellä. Kuva: Kyösti Sipilä

Mitä syvemmältä kivennäismaata muokataan, sitä pienempiä ovat maan ravinnemäärä ja vedenpidätyskyky. Sitä suurempia ovat myös sirkkataimien roustetuhoriksi ja muokkaimen kuluminen. Kylvöaloilla voimakas maanmuokkaus ei ole ainoastaan turhaa, vaan myös haitallista. Optimaalinen siemenen itämiskohta on kivennäismaan ja humuksen rajapinnassa. Kateaine suojaa siementä liialta haihdunnalta ja siemensyöjiltä. Kuva: Eveliina Aho

Kylvösiemen tarvitsee itääkseen riittävästi vettä, lämpöä ja happea viljelykasvista riippumatta. Näiden kasvutekijöiden saatavuuteen ja sitä kautta kylvötulokseen voidaan vaikuttaa oleellisesti kylvömenetelmällä ja maanmuokkauksella. Peltoviljelyssä kylvöteknologian kehittelyssä on pitkät perinteet. Esimerkiksi sokerijuurikkaan siemenet saatiin jo 1980-luvulla kylvettyä koneellisesti lähes millilleen oikeaan syvyyteen ja myös oikealle etäisyydelle sekä toisistaan että samalla ajokerralla annettavasta lannoitteesta.

Sen sijaan koneellisessa metsäkylvössä siemenet varisevat muokkaimeen kiinnitetystä siemensuuttimesta muokkausalustan pinnalle vielä 2010-luvullakin. Osa siemenistä peittyy, kun muokattu kuohkea maa elää ja asettuu sateen seurauksena. Suuri osa siemenistä jää kuitenkin paljaaksi muokkausalustan pinnalle, jossa ne ovat vaarassa joutua peipon tai jonkun muun siemensyöjän ravinnoksi.

Vaikka siemen säästyisikin siemensyönniltä, kestää itäminen ja juurtuminen muokkausalustan pinnalla yleensä kauan. Se voi myös keskeytyä kokonaan pinnan kuivumisen takia. Silloin kallista siementä menee hukkaan. Sama kohtalo on myös luontaisen uudistamisen alalla muokkausjälkeen varisevilla siemenillä. Uudistumisen varmistamiseksi luonto pelaakin suurella siemenmäärällä (useita kiloja hehtaarille), mutta kaupasta ostettuna siemen on liian kallista tuhlattavaksi.

Toinen merkittävä ero peltoja metsäkylvön välillä on kylvöalustan valmistaminen eli maanmuokkaus. Perinteisessä peltoviljelyssä maanmuokkaukseen kuuluu perusmuokkauksen (kyntö) lisäksi kylvömuokkaus (äestys), jolla varmistetaan suotuisat lämpö- ja kosteusolot siementen itämiselle. Sen sijaan metsäkylvöaloilla tehdään vain kivennäismaan paljastava perusmuokkaus joko metsä-äkeellä, jatkuvatoimisella laikkurilla tai kaivinkoneella. Siementen itämisolosuhteita parantavaa kylvömuokkausta edes perusmuokkaukseen yhdistettynä työvaiheena ei siis koneellisessa metsäkylvössä ole lainkaan. Menettelyä voi verrata viljan kylvöön suoraan kynnökselle.

Suomessa maanmuokkaimiin kiinnitettävät metsäkylvölaitteet alkoivat yleistyä 1980-luvulla. Yhdessä ensimmäisistä kylvölaitteista (TTS/malli Palonen) äkeen lautasen taakse oli asennettu siemensäiliö, jonka pohjalla oleva, lautasen akselin pyörittämä rei’itetty kiekko toimi siementen annostelijana. Kiekon reiän osuessa sen alapuolella olevan siemenputken kohdalle, siemenet varisivat putkea pitkin muokkausjäljen pinnalle.

Tume Oy valmisti 1980-luvun lopulla metsätraktorin kuormatilaan asennettavaa metsäkylvölaitetta (Tume MKL 2), joka oli kehitetty sokerijuurikkaan kylvöön suunnitellusta Tume Mono -kylvöyksiköstä. Käytössä yleistyivät kuitenkin pääasiassa TTS Sigma (nykyisin Bracke) ja TOP 100 -kylvölaitteet, sekä hieman myöhemmin myös Seedgun-kylvölaite. Kaksi ensin mainittua asennetaan metsätraktorin kuormatilaan ja viimeksi mainittu koneen ohjaamoon paineilmakompressoria lukuun ottamatta. Siemenet puhalletaan annostelijalta letkuja pitkin muokkaimen taakse, jossa ne varisevat muokkausjäljen pinnalle. Seedgun-kylvölaitetta on asennettu paljon myös kaivinkoneisiin. Kaikkien kylvölaitteiden ohjausyksiköt ovat koneen ohjaamossa ja ne ilmoittavat kuljettajalle myös mahdollisesta siemensyötön häiriöstä tai siemensuuttimen tukkeutumisesta.

Vaikka kylvölaitteet ovat tulleet tuotekehityksen myötä tarkoiksi ja luotettaviksi, on kylvösiemenen lopullinen sijoittuminen muokkausalustalle edelleen melko sattumanvaraista. Tästä johtuen taimisaanto (vakiintuneet taimet/kylvetyt itämiskykyiset siemenet) on koneellisessa kylvössä vain noin 10–20 prosenttia. Tuote- ja menetelmäkehityksen painopiste onkin nyt syytä siirtää kylvölaitteista maanmuokkaukseen.

Koneellisesti muokattujen alojen käsinkylvössä kylvötulosta voidaan parantaa merkittävästi tekemällä äesvaon tai laikun pintaan esimerkiksi rautaharavalla matalia viiruja ja ripottelemalla siemenet näihin viiruihin. Jos viirut vielä peitellään kevyesti kivennäismaalla, voidaan männyn kylvössä päästä jopa 60–70 prosenttia taimettumiseen. Vaikka menetelmä on liian hidas ja työläs suurille kylvöaloille, tulos kertoo sen, että metsänuudistamisalojen olosuhteet (lämpötila, kosteus jne.) sinänsä eivät ole este hyvälle kylvötulokselle. Samalla tulos kertoo myös koneellisen metsäkylvön kehittämispotentiaalin.

Tärkein tavoite koneellisen metsäkylvön kehittämisessä on saada siemen peitettyä nopeasti ja hallitusti oikealle syvyydelle, kuten peltoviljelyssä ja metsätaimitarhoilla on tehty jo vuosikymmeniä. Käsinkylvökokeiden perusteella sopiva kylvösyvyys männyn siemenelle on noin yksi sentti. Siemen tarvitsee kontaktin kivennäismaahan, jotta maasta kapillaarisesti nouseva vesi on siemenen saatavilla. Paras peittomateriaali on kuitenkin humus, koska se ehkäisee rousteen ja rankkasateen aiheuttamia tuhoja ja koska siitä vapautuu myöhemmin myös ravinteita sirkkataimen käyttöön. Optimaalinen siemenen itämiskohta onkin aivan kivennäismaan pinnassa ohuen humuskerroksen alla.

Männyn kylvökohteet ovat toisinaan niin kivisiä ja maastoltaan epätasaisia, ettei kylvöteknologian suora lainaaminen peltoviljelystä välttämättä onnistu. Kylvövantaan, jolla siemen vietäisiin muokkausjäljessä suoraan oikeaan kylvösyvyyteen, pitäisi olla hyvin joustava kestääkseen osumia kiviin, kantoihin ja hakkuutähteisiin. Se ei myöskään saisi tukkeutua herkästi.

Metsäolosuhteissa kylvövannasta paremmalta vaihtoehdolta tuntuisi menetelmä, jossa siemenen peittämisen hoitaisi luonto itse tai se tehtäisiin maanmuokkaimeen liitettävällä lisätoiminnolla. Siemenen peittymistä varten kylvöalustan pintaan pitäisi saada luotua nykyistä äesjälkeä pienipiirteisempää korkeusvaihtelua, joka eroosion myötä tasoittuisi ja hautaisi kylvösiemenet oikealle syvyydelle. Tällaista kylvöalustaa on kokeissa yritetty tehdä mm. tienhoitokoneista tutulla tappiterällä. Ongelmana on ollut itse terän ja myös sen kiinnityksen kestävyys kiveen osuessaan. Kiinteän terän lisäksi on myös kokeiltu äkeen lautasten taakse kiinnitettävää kettinkilaahusta. Muitakin hyviä mahdollisuuksia on varmasti olemassa.

Onnistuneella muokkauksella ja kylvösiemenen peittämisellä voitaisiin huomattavasti vähentää metsäkylvössä käytettävää siemenmäärää nykyisestä. Siemenkustannuksen osuus koneellisen kylvön kokonaiskustannuksista on noin 40 prosenttia, joten siemensäästön myötä koneellisen kylvön kilpailukyky esimerkiksi männyn luontaiseen uudistamiseen verrattuna paranisi entisestään. Samalla myös jalostetun siemenen käyttöastetta metsäkylvössä voitaisiin kasvattaa nykyisestä. Kylvöön soveltuvia uudistusaloja meiltä löytyy, nyt tarvitaan vain ennakkoluulottomia kokeiluja sopivan tekniikan löytämiseksi.

Lisätietoja: Maanmuokkaus- ja kylvömenetelmien kehittämisestä kiinnostuneet urakoitsijat ja laitevalmistajat voivat halutessaan ottaa yhteyttä artikkelin kirjoittajiin (pekka.helenius@luke.fi, puh: 029 532 5348 tai kyosti.sipila@metsakeskus.fi, puh: 040 775 1719).