Norcar valmisti metsäkoneita 70-luvulta alkaen, jolloin ensimmäinen tela-alustainen HT 228 -malli valmistui. Se oli pienikokoinen, liukuohjattu konemalli, aivan kuten saman ajan raumalainen Makeri. Mutta suureen suosioon Norcar nousi tämän jutun esimerkkikoneella – ensimmäisellä vihreänvärisellä – Norcar HTP 490 -mallilla.
Koneviestikin esitteli 1980-luvun alkupuolella hyvin erikoisen mallisen 8-pyöräisen metsäkoneen. Se oli ensimmäinen Norcarin kehittämä kahdeksanpyöräinen kuormatraktori. Jutun pääkuvassa näkyi ohjaamon avattu ovi (eli etuseinä) ja sisällä istuva kuljettaja. Kuljettajan kädet olivat hänen edessään olleella T-mallisella ohjaussauvalla. Penkin mukana kääntyvän sauvan eteen-taakse -suuntaisella liikkeellä kone siirtyi sauvan osoittamaan suuntaan – sauvaa kiertämällä koneen runko kääntyi haluttuun suuntaan. Ja mikä erikoisinta, kyseisessä runko-ohjatussa koneessa ei ollut kääntösylintereitä – vaan ohjaus tapahtui muuttamalla vasemman- ja oikeanpuolisten telien pyörien nopeuksia. Lisäksi runkonivel salli hurjan 60-asteen kääntökulman molempiin suuntiin.
Kyseessä oli Norcar HT440, jonka rakenteessa ei ollut mitään tavanomaista. Samoihin aikoihin suurta suosiota keräsi naapurimaa Ruotsista rantautunut Mini Brunett 578F – jossa oli sama 8-pyöräisyys ja akselivälin keskelle sijoitettu runkonivel – mutta siihen yhteydet loppuivat. Molemmat konemallit olivat niin omalaatuisia, että oli yllätys, että niiden perusrakenne jatkoi elämäänsä pitkään – Brunett 90-luvun alkuun, Norcar 2003 asti, Logset 3F -mallissa. Se kertoo siitä, että molemmissa konemalleissa oli onnistuttu löytämään markkinoille tarpeellisia ominaisuuksia.
Norcar oli toteutettu täyshydraulisella voimansiirrolla, ilman mekaanisia voimansiirtokomponentteja, sekä pykälän pienemmissä ulkomitoissa. Norcar oli myös kapeampi, 400 millisten renkaiden ansiosta. Teleissä oli napamoottorit taaemmissa pyörissä ja telikotelon sisällä ketju välitti voiman etupyörälle. Normaalia lyhyemmällä pääpuomilla toteutettu ketterä nosturi ei ollut ohjaamon katolla, vaan takarungosta etuyläviistoon suuntautuvan tornin päällä. Eturungolla ohjaamo oli edessä, kuten aikoinaan Lokomon Lokkerissa ja sen perillisissä. Eturungon takaosassa oli turboahdettu nelisylinterinen Perkins-moottori.
Hyvin pian selvisi, ettei pyörimisnopeuksiin perustuva ohjaus toimi epätasaisen pidon metsäolosuhteissa. HT440 sai ohjaussylinterit, mutta kääntökulma säilytettiin 60 asteessa. Neljän napamoottorin voimat myös etenkin lumiolosuhteissa eivät olleet riittävät. Seuraavassa HTP480 -mallissa olikin jo takateleissä joka pyörässä vetomoottorit. Ohjaamo oli edelleen etuseinäovella, kuormaajan käyttö joko perinteisellä kuusivipuisella mekaanisella venttiilillä tai hydraulisesti esiohjatulla kaksivipujärjestelmällä.
Mutta varsinainen syömähammas valmistui, kun ohjaamo modernisoitiin sivuovelliseksi ja sähköinen esiohjausjärjestelmä poisti ohjaamoa kuumentavat komponentit. Näin syntyi klassikko, eli vihreäksi maalattu Norcar HTP490. Lisää tehoa työskentelyyn toi myös jokaisessa pyörässä olevat napamoottorit, telien sisällä moottoreiden väliset ketjut synkronoivat mekaanisesti vetoa. Samalla nosturi järeytyi aikaisemmasta yksijatkeisesta RKP 2600 -mallista pidempiulottumaiseksi ja kaksijatkeiseksi 3400 -malliksi.
Uusi 490 sai omalaatuisuutensa ja ominaisuuksiensa takia suurehkoa suosiota, ympäri Eurooppaa. Sille kun ei oikeastaan ollut lainkaan kyseisessä kokoluokassa modernia kilpailijaa. Koivulahden tehtaalta valmistui yli 200 kappaletta 490-mallia – kohtuullisen pieni valmistusmäärä. Siitä huolimatta tänä päivänä kyseisen konemallin havaitseminen jossain Euroopan metsäisessä kolkassa ei ole harvinaista. Se juontaa myös ajalta, kun 1992 perustettu Logset kunnosti hankkimaansa Norcarin vaihtokonevarastoa markkinoille – Logset nimittäin alkujaan perustettiin pyörittämään valmistettujen yli 500 Norcar-koneen jälkimarkkinointia. Ja samaan aikaan Suomessa aika alkoi ajaa Norcar-kokoluokasta ohi, mutta Euroopan veto oli näille koneille kova. Useat 480 ja 490 löysivät tiensä esimerkiksi brittien harvennuskäyttöön.
Tämän jutun kuvissa esiintyvä HTP490 on tyypillinen esimerkki Norcareista – niiden käyttötuntimäärät ovat pienille kuormatraktoreille uskomattomia. ”Weckmanin veljeskunnalle” isän perintönä nyt siirtyneen yksilön tuntimittarissa on jo 40 000 tuntia – ja se oli puoliaktiivikäytössä veljesten isän ajamana vielä 2020. Eikä tämä ole mikään harvinainen tilanne, uudemmilla Norcar-malleilla on ajettu pitkästi yli 60 000 tuntia.
Vaikka markkinoille on tullut keveitä uusia kuormatraktoreita, silti Norcarien omistajat ylläpitävät koneitaan varsin totaalisilla kunnostuksilla. ”Tähänkin on vaihdettu jo toinen takarunko, palaneesta koneesta”, naurahti Niklas Weckman. Hän on tuonut Baltiasta takaisin sinne aikoinaan myytyjä koneita ja kunnostanut osan niistä suomalaisille ostajille.
Tuntimäärät näkyvät koneiden runkojen väsymisinä, etenkin takapään osalta. Siihen vaikuttaa varsin voimakas nosturi. Koneeseen lähes mittatilaustyönä valmistettuun RKP 3400 -nosturiin kun yleensä asennettiin keskiraskaiden koneiden 0.25 m2 pinta-alan koura. Sen myötä suuretkin kuitukasat nousevat kerrasta kyytiin ja kuorman purkukin käy nopsaan.
Lisäksi kuormatilassa ei ollut suunnittelupöydällä säästelty mittojen osalta, puuta sopi kyytiin se, mitä hyvissä olosuhteissa liikkui. ”Ei tähän parane tukkia laittaa kuin pohjalle ja päälle kuitupuuta – muuten antautuu kaikki paikat”, vahvistaa Weckman.
Samalla kun 490-mallista kehitettiin ensimmäinen kouraharvesterialusta, 490TH -tyyppimerkinnällä, oli malliston muutos edessä. Harvesteriversiossa olivat ohjaamo ja moottori vaihtaneet eturungolla paikkoja ristiin, jolloin harvennuksilla kuljettajan näkyvyys parani.
Norcarien suurin maastokelpoisuuden ongelma oli ollut pieni rengaskoko. Leveyttä kyllä oli järeämpien koneiden 500 milliä, mutta 15.5” vannekoolla halkaisija jäi pieneksi – teleihin ei sopineet korkeammat renkaat. Seuraavaksi malliksi syntyikin kauttaaltaan järeämpi Norcar 600 ja sen harvesteriversio 600H. Rengaskokovaihtoehtoihin tuli suuremmat 600/60-22.5” -koon renkaat.
Samaan aikaan Norcar ja Ponsse olivat Interpolator -konsernin metsäkoneosasto. Sen myötä 600H sai nosturiksi ja harvesteripääksi Ponssen tuotteet – melkoisen mielenkiintoinen yhdistelmä oli pienen ja matalan Norcarin päällä järeä Ponsse HN125 -teleskooppinosturi ja 60H -harvesteripää. Kyseisen mallin kerrotaan olevan myydyin harvesterimalli vuosina -89 ja -90.
Koska samaan aikaan oli olemassa buumi haamu-urahakkuun koneista, toteutettiin samaan runkoon kevyempi 400H -harvesterimalli. Siinä palattiin HT440 aikaan, koska renkaat olivat kapeat 400/60-22.5”. Nosturina oli 7,5 metrinen RKP ja harvesteripäänä Keto 51.
Nykyisin merkki Norcar tunnetaan pienkuormaimista. Se juontaa ajalta, kun 90-luvun laman tuiskeissa silloin luodun sijoitusyhtiö Interpolatorin metsäkonevalmistuksesta vastanneesta Norcarin toiminnasta erotettiin turkistarhauksen koneiden tuotanto erilliselle tytäryhtiölle, Norcar-BSB:lle. Metsäkonepuoli jatkoi yhdessä Ponssen kanssa ja liitto loppui Ponssen siirtymiseen takaisin Einari Widgrenille, sekä Norcarin konkurssiin.
Kuten edellä on todettu, osa Norcariin vahvimmin liittyneestä johdosta osti koneiden varaosavaraston ja perusti Logsetin – pyörittämään satojen koneiden jälkimarkkinointia ympäri Eurooppaa. Norcar 600-mallin seuraaja oli käytännössä Logset 500 ja 3F. Norcar-metsäkoneiden varsinaisesta napamoottoreiden pyörittämisestä vastaavat sadat koneiden omistajat, jotka edelleen hyödyntävät kyseisten koneiden keveyttä ja ketteryyttä.
Avustus: Kristian Stén
