Metsäkonepalvelu-konserniin kuuluva yhtiö operoi enimmäkseen Päijänteen alueella. Puskevan hinaajan, modulaarisen lautan ja työkoneiden ainutlaatuinen yhdistelmä liikkuu kuitenkin tarvittaessa vesistöstä toiseen maantiekuljetuksina.
”Toimimme metsäyhtiöiden sopimusurakoitsijoina Keski- ja Etelä-Suomen saaripalstoilla. Kalusto on periaatteessa siirrettävissä minne tahansa järvelle, mutta käytännössä hakkuumäärät sanelevat kuinka kauaksi on järkevää lähteä”, selvittää Kone-Yijälän operaatioesimies Petri Lahtinen.
Vesistöjen välisissä siirtymissä materiaalikoneiden viennit teetetään ulkopuolisella palveluntarjoajalla. Lautan osat sekä hinaaja lastataan yrityksen omille laveteille ja vedetään traktorin voimalla seuraavaan vesillelaskupaikkaan.
”Matkanopeus jää väkisin melko verkkaiseksi. Reittejä suunniteltaessa täytyy huomioida siltojen alitukset ja tiet ylittävät ilmajohtolinjat hinaajan korkeuden takia”.
Perillä rannassa lautta kootaan ja sen kyytiin lastataan työkoneet, polttoaineet sekä muut tarvikkeet. Kuormassa on kattavasti varusteita, jotta työskentely saaressa sujuisi ilman katkoksia ja ylimääräisiä reissuja mantereelle.
Toimintatapoja ja kalustoa on hakkuukausien saatossa mukautettu vallitseviin olosuhteisiin. Alkuvuosina puut nostettiin ajokoneilla suoraan lautalle, mutta kurottelu ääriasentoihin rasitti liikaa niiden puomistoja.
Ratkaisuksi kehiteltiin ankkuroitavat sivuponttonit, jonne ajokone voi ajaa ramppeja myöten kuormaansa purkamaan. Vaihtoehtoisesti materiaalinkäsittelykone poimii tältä lastauslaiturilta niput rannasta ja nostaa ne kannelle. Pinoaminen aloitetaan keulasta ja lauttaa työnnetään eteenpäin kuorman kertymisen tahtiin.
”Lautan saa liikkumaan vaivattomasti materiaalinkäsittelykoneen kouralla ja jopa lihasvoimalla, vaikka se olisi täydessä lastissa”, Petri Lahtinen kertoo.
Yhtiön työpajalla paksuista teräslevyistä valmistettu lautta muodostuu 12 identtisestä ponttonista ja vettä keulakulmallaan halkovasta kärkikappaleesta. Leveyttä niillä on kuusi ja yhteispituutta 40 metriä. Kaikki palaset voidaan lähtökohtaisesti liittää toisiinsa, mutta käytössä niiden kiinnikkeistä on muokkautunut vastapareja, joiden perusteella ponttonit on numeroitu kokoamisjärjestykseen.
Uiminen vain metrin syväyksessä mahdollistaa lautan ajamisen lähes minkä tahansa rannan tuntumaan. Puskeva hinaajakin tarvitsee vettä alleen vain 1,7 metriä.
Ponttonien jykevät seinämät kestävät hyvin kolhuja ja pohjakosketuksia. Lautan jakautuminen useaan umpiosastoon pienentää haverin riskiä, vaikka johonkin kylkeen puhkeaisikin reikä. Ponttoneihin tihkuu kuitenkin aina hieman vettä tai sitä valuu sateiden tuomana kannelta. Tilannetta tarkkaillaan jatkuvasti ja vesi poistetaan tarvittaessa sähkökäyttöisellä pumpulla järveen.
Lauttaan otetaan kerrallaan noin 200 kuutiometriä puuta, mikä vastaa suunnilleen neljää rekkakuormallista. Käytännössä määrä vaihtelee puulajin ja tukkien painoon vaikuttavan kosteuden mukaan.
”Lautan sallittu syväys lastattuna sanelee puumäärän. Ylikuormaa on järjetöntä ahnehtia sillä kansi hörppää vettä liian matalalla uidessaan”.
Pohjaan juuttumiset ovat harvinaisia ja niistä selvitään yleensä hinaajan puskuvoimalla. Tarvittaessa se ajaa työntämään lauttaa keulasta. Sivusuunnassa voidaan avittaa perämoottoriveneillä, joilla miehistöt liikennöivät työmaan ja mantereen välillä.
Saarihakkuissa häärii tavallisesti kaksi metsätyökonetta ja kuormaaja. Toinen pitkäpuominen odottaa mantereen puolella saapuvaa lastia purettavaksi tukkirekkoihin.
Vesistöarmadaan kuuluu hinaajan ja lautan lisäksi viisi alumiinista pulpettivenettä. Niille kertyy kaudessa paljon ajokilometrejä ja kovia käyttötunteja.
”Saatavilla olevat veneet ovat hieman heppoisia tarkoituksiimme. Eri valmistajien tuotteet eroavat hieman toisistaan, mutta selvästi nykyistä järeämpiä ne kaikki saisivat olla. Meillä olisi tarjota loistavat puitteet mallistojen testaukseen ”, Petri Lahtinen toteaa.
Lauttaa puskeva hinaaja Kymi 6 on rakennettu vuonna 1963 ja palvellut aikoinaan Rauma-Repolaa. Kone- Yijälä osti aluksen yksityishenkilöltä ja remontoi sen täydellisesti nykyiseen käyttötarkoitukseensa noin kymmenen vuotta sitten.
Hinaajan voimanlähteenä on ahtaaseen konehuoneeseen mahdutettu Cumminsin meridiesel-moottori. Aluksessa käytettävä sähkö tuotetaan erillisellä aggregaatilla.
Tavoitteellisessa aikataulutuksessa saaresta kaadettavat puut saapuvat viikon kuluessa tehtaalle. Välivarastointi työkohteessa on pienimuotoista, jotta metsäkoneiden seisonta-ajat jäisivät lyhyiksi sekä edes takainen seilaaminen saaren ja mantereen välillä mahdollisimman vähäiseksi.
Säätilojen vaihtelut vaikuttavat olennaisesti hakkuiden edistymiseen. Meteorologien laatimia julkisten palveluiden ennusteita ja tutkakuvia seurataan tiiviisti, jotta lautta kuormineen kulkisi turvallisesti vesillä.
Kovalla tai puuskaisella tuulella jäädään sovinnolla odottamaan parempaa purjehduskeliä. Joissakin tapauksissa voidaan etsiä vaihtoehtoinen reitti, joka on puhureilta suojassa. Talvea kohden pimenevissä illoissakin pärjätään, mutta sankan sumun peittäessä näkyvyyden pysyy lautta rannassa.
Kohdesaarten edustat tutkitaan etukäteen parhaimman rantautumispaikan löytämiseksi. Pohjan muodot selvitetään pienveneiden karttaplottereilla ja varmistetaan tarvittaessa kaikuluotaimilla.
Rantautuminen tapahtuu yhdestä kohdasta ja etenee suoraviivaisesti saarten sisäosiin. Tällä tavoin rantapenkkaan avautuu vain yksi työkoneiden levyinen ajoura, joka umpeutuu muutamassa vuodessa.
Palstojen ja vesirajan välille jätetään aina järvimaiseman eheänä säilyttävä suojavyöhyke. Sen sisäpuolelta otetaan puuta laajoja aukotuksia välttäen, joten saaret pysyvät metsäisinä hakkuiden jälkeenkin.
Työtä tehdään kahteen vuoroon jakaantuneella 8–12 hengen porukalla. Etäisyydet mantereelle säilyvät sisävesillä kohtuullisina, joten miehistöt ehtivät yöksi koteihinsa ja seuraavaksi arkipäiväksi takaisin.
”Pisimmät lauttakuljetukset ovat noin 30 kilometriä, mutta pienveneillä voidaan ajaa lähimpään rantautumispaikkaan”.
Vesistöjen eristämillä hakkuilla toimitaan tiiminä ilman tiukkoja rooli- ja toimenkuvarajoja. Poikkeuksen tekevät hinaajan kipparit, joilla on Trafin vaatimat pätevyydet aluksen ohjaamiseen.
”Laivassa on jatkuvasti kaksi henkilöä. Muut huolehtivat puun korjuusta, kuljettamisesta ja lastaamisesta sekä koneiden päivittäisistä huolloista”, Lahtinen luettelee.
Kesäisin pidetään lyhyt tauko juhannuksen seutuvilla, mutta muulloin suvi menee saarissa tai siirtokuljetusten parissa. Lahtinen ja muu miehistö lomaileekin vasta talven tullen, kun lauttakalusto, hinaaja ja veneet on nostettu kuivalle maalle.
”Huoltohommia riittää purjehduskauden päätteeksi sekä joitakin viikkoja ennen uuden alkamista. Saaressa ja vesillä voidaan sitten keskittyä olennaiseen, kun kalusto on luotettavassa kunnossa”.
Metsäkoneille on käyttöä talvella tavanomaisessa puunkorjuussa, jonka parissa työskentelee vakituisesti noin 40 henkilöä.
Entisestään pidentyneet sulan veden ajanjaksot ovat lisänneet saarihakkuiden kysyntää. Etelä- ja Keski-Suomen leutojen talvien myötä työkoneita kantava jääpeite on jäänyt useina vuosina lyhytaikaiseksi tai jopa olemattomaksi.
Vesikuljetuksista ja kalustojen maantiesiirroista koituvat kulut vaikuttavat jonkin verran puusta maksettavaan hintaan. Niiden osuutta pienentää riittävät hakkuumäärät, karkeana alarajana voidaan pitää 10 000 kuutiometriä järvialuetta kohden. Kannattaviin lukuihin päästään yksittäisissä suurissa saarissa tai yhdistelemällä kokonaisuus lähivesien pienemmistä kohteista.
Pitkälle erikoistuneen palvelun tulevaisuuden näkymät vaikuttavat suotuisilta. Yrityksen toiminta-alueella riittää sisävesistöjä ja niissä metsäisiä saaria.
