Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Viljan korjuussa on oleellista saada jyvät pellolta laariin – nykyisen kaltainen leikkuupuimuri on peräisin ajalta ennen toista maailmansotaa

Teknologian kehittymisessä vuosikymmenten kuluessa voidaan havaita harppauksia, kun jokin uusi mullistava ratkaisu syrjäyttää aiemmat.
Kuva: Timo Oksanen
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Entistä nopeampien ajohevosten jalostaminen ei enää hyödyttänyt, kun auto syrjäytti hevosen henkilökuljetusvälineenä. Monesti harppaukset johtuvat kokonaan uudesta perusteknologiasta, kuten polttomoottorin keksimisestä tai sähköverkon rakentamisesta maaseudulle aikoinaan.

Leikkuu+puimuri on vakiinnuttanut paikkansa viljankorjuussa. Erillinen leikkuukone ja paikallaan oleva puimakone voitiin korvata pellolla kulkevalla yhdistelmäkoneella, kun polttomoottori laitettiin pyörien päälle. Sadonkorjuutyö tehostui merkittävästi. Jonkin aikaa traktorikäyttöiset ja itsekulkevat leikkuupuimurit kilpailivat keskenään, kunnes nykyisen kaltainen leikkuupuimuri vei voiton konseptikilpailussa. Itsekulkevien puimureiden koneistoissa on viime vuosikymmeninä nähty lukuisia kehitysaskelia, kuten olkien erottelu pyörivillä rakenteilla tai erilaiset tieliikennekelpoiset leikkuupöytäratkaisut.

Konseptina nykyisen kaltainen leikkuupuimuri – jossa edessä on isot renkaat, takana pienemmät kääntyvät renkaat, kuljettajan paikka eturenkaiden päällä ja leikkuupöytä kuljettajan edessä – on peräisin ajalta ennen toista maailmansotaa. Harva maatalouskone on säilyttänyt rakennekonseptinsa näin pitkään. Viime aikoinakin on kehitetty erilaisia vaihtoehtoisia konsepteja, esimerkiksi uusia prototyyppejä traktorikiinnitteisistä puimureista. Muutama vuosi sitten esiteltiin uusi rakennekonsepti runko-ohjatusta puimurista, jossa puintikoneisto sijaitsee eturungossa ja suuri säiliö takarungossa. Tällainen konsepti mahdollistaa suuret renkaat joka nurkkaan.

Vaikka peruskonsepti on pysynyt samana, leikkuupuimurin kaikki osajärjestelmät ovat kehittyneet merkittävästi – niin puintikoneiston teho, säiliön koko kuin koneen hallinta automaatiojärjestelmineen. Täyden puintitehon hyödyntäminen edellyttää jyväsadon nopeaa kuljettamista pois puimurin säiliöstä esimerkiksi käyttäen laajennettuja konsepteja ruuvivaunuineen. Toinen laajennettu konsepti on karholle leikkaava niittokone yhdistettynä pick-up puimuriin.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Viljan korjuussa on oleellista saada jyvät pellolta laariin sekä oljet haluttuun paikkaan. Tämä pulma kutkuttaa keksijöitä edelleen ympäri maailman. Erilaisia konsepteja on esitelty tulevaisuuden koneista, joiden rakenne poikkeaa hyvin paljon nykyisestä. Piirtopöydän ääressä erityisesti ajatus miehittämättömästä koneesta on innostanut, kun koneen voi suunnitella ilman ohjaamon rajoituksia. Tulevaisuuden leikkuupuimuri voisikin näyttää enemmän pelkältä leikkuupöydältä pyörillä.

Uusien keksintöjen pitäisi olla merkittävästi parempia kuin valtavirrassa olevat teknologiat, jotta ne syrjäyttäisivät aiemmat. Esimerkiksi sähköautojen tapauksessa ollaan pian tilanteessa, että ne ovat merkittävästi parempia kuin polttomoottoriautot, kunhan latausmahdollisuudet on ratkaistu. Leikkuupuimurin tapauksessa uusien keksintöjen pitäisi tarjota jotain merkittävästi parempaa, ilman kompromisseja. Kaikki vakiintuneet teknologiat kuitenkin korvaantuvat aikanaan. Näin tulee tapahtumaan myös itsekulkevalle leikkuupuimurille – horisontissa ei kuitenkaan vielä näy, mikä on se korvaava menestyskonsepti.

Koneviestin kolumnisti toimii maatalouskoneautomaation professorina Münchenin teknillisessä yliopistossa.