Maatalous
Talleks 2011

Vuoden 1989 Talleks 2011-salaojakone on ennakkoluuloton konehankinta – budjettiojitusta neuvostokalustolla

Isäntälinjan ojitus omalla tela-alustaisella salaojakoneella, jolla on ostohetkellä ajettu vain 72 tuntia, ei kuulosta kovin kannattavalta, varsinkin kun ojitettavaa on alle 10 hehtaaria. Se on kuitenkin täysin mahdollista – Kiikassa ja Eurajoella noin sataa hehtaaria viljelevä Timo Pärssinen ojitti vajaan 7 hehtaarin lohkon varta vasten ostelulla Talleks-ketjukoneella. Tuntimäärien puolesta kone oli uusi, mutta vuosimalliltaan vanha, eikä valmistusmaakaan ole salaojituspiireissä kovin tavanomainen.
Kimmo Kotta
Tallinna Ekskavaatoritehas tuotti vuodesta 1956 lähtien aina 1990-luvulle asti kaiketi enemmän salaojakoneita kuin muut eurooppalaiset valmistajat yhteensä. Tehtaan tietojen mukaan kokonaismäärä olisi lähes 50 000 kappaletta, mutta lukemassa saattaa olla hieman ”neuvostolisää”. Alussa kaivulaitteet kytkettiin tela- tai pyörätraktoreiden perään, viimeiset mallit, joihin kuvan Talleks 2011 kuuluu, koottiin komponenteista.

Tallinnaan perustettiin syksyllä 1944 suuri korjaamo, jonka tehtävänä oli kunnostaa Viroon itsenäisyyden aikana hankittuja länsimaisia traktoreita. Deeringit, Fordsonit, John Deeret ja muut neuvostomeininkiin kuulumattomat merkit olivat pääroolissa seuraavan 12 vuoden ajan, jonka jälkeen Tallinna Remonditehas keskittyi tuottamaan salaojakoneita, tiehöyliä ja kuormaimia. Samalla tehtaaseen yhdistettiin muutamia muita yksiköitä ja nimeksi vaihdettiin Tallinna Ekskavaatoritehas, joka lyheni myöhemmin muotoon Talleks.

Aluksi tehdas tuotti pyörä- ja telatraktoreiden perään asennettavia irrallisia ketjukaivulaitteita, mutta melko pian ohjelmaan otettiin myös komponenteista kootut varsinaiset salaojakoneet, joissa hyödynnettiin runsaasti traktori- ja maansiirtokoneteollisuuden tuottamia osia.

Koneita valmistui hyvin suuria määriä, tehtaan neuvostoaikaan raportoimien tietojen mukaan jopa lähes 50 000 kappaletta. Eniten tehty yksittäinen malli oli Talleks ETZ-202A, jonka kokonaismäärä vuosina 1971–83 oli 15 472 konetta. Talleksia kaupiteltiin muun neuvostokaluston tavoin aktiivisesti myös läntisille markkinoille, mutta ilmeisesti menekki jäi yksittäisiin koneisiin.

Talleks teki ojaa samalla periaatteella kuin sen läntiset kilpailijatkin, mutta tekniikassa oli paljon neuvostolaista omintakeisuutta. Eräs virolainen maatalousharjoittelija ihasteli 1990-luvun alussa aurakoneen laseria. Heidän ojitustyömaillaan kun viritettiin ojalinjan vierelle tolppien päihin lanka ja sen päällä liikkui Talleksiin yhdistetty varsi, jonka liikkeiden mukaan hallittiin kaivusyvyyttä. Kun kysyin, että eikö sihtien käyttö olisi helpompaa, kuin tuollaisen lankasysteemin kanssa pelaaminen, niin hän vastasi, että "Noh, ei ole kukaan iltapäivällä enää niin selvä, että näkisi niitä": Ehkä senkin takia viimeisiin koneisiin oli saatavana infrapunavaloon perustunut systeemi, jota kehuttiin laseriakin varmemmaksi.

Viimeiset Talleks-salaojakoneet valmistuivat 1990-luvun alussa, kun entiset varmat markkinat neuvostopelloille olivat taaksejäänyttä aikaa. Konela-Belaruksella saattoi jossain vaiheessa olla suunnitelmia Talleksien maahantuonnista, mutta ilmeisesti koneita ei tullut sitä kautta. Harjavaltalainen Tuokle-Tuonti Oy toi tiettävästi kolmen koneen erän tehtaan viimeisinä toimintavuosina.

Kimmo Kotta
Talleksin maahantuonnista oli 1980-luvun lopulla niinkin pitkälle edenneitä suunnitelmia, että siitä tehtiin jopa suomenkielinen esite. Maahantuojana ei ollut neuvostoliittolaisiin maatalouskoneisiin erikoistunut Konela-Belarus, eikä Agroma, vaan harjavaltalainen Tuokle-Tuonti Oy. Tiettävästi Suomeen ennätti tulla 3 Talleksia, joiden käyttöaste jäi kuitenkin hyvin vähäiseksi.

Ennakkoluuloton konehankinta

Eurajoella ja Kiikassa suunnilleen sataa hehtaariaan viljelevä Timo Pärssinen etsi vajaan 7 hehtaarin lohkolleen edullista ojitustapaa. Nykyisillä viljan hinnoilla kun salaojamenojen tienaaminen saattaa kestää hyvinkin kauan.

Monenlaisten maansiirtokoneiden kanssa pelannut Oskari Levo suositteli Pärssiselle Talleksin ostoa ja lupautui sen kuljettajaksi, jos kaupat syntyisivät. Pienen salapoliisityön jälkeen yksi 30 vuotta sitten tuoduista kolmesta koneesta löytyi Nakkilasta ja vain 72 tuntia ajettuna.

Koneen ulkoasu ei vähäisestä käyttömäärästä huolimatta ollut kovin houkutteleva, mutta kun tekniikassa ei tuntunut olevan mitään vikaa, vaihtoi vuosimallin 1989 Talleks ETZ-2011 omistajaa hieman arvokkaamman romuraudan hinnalla. Samalla rahalla olisi saanut tuliterän nostolaitesovitteisen salaoja-auran, mutta Timo Pärssinen ei pitänyt sitä omille mailleen sopivana menetelmänä.

Talleksille ei ole enää olemassa varaosahuoltoa, mutta useimmat osakokonaisuudet ovat monesta muusta koneesta tuttua neuvostokamaa, esimerkiksi moottori on sama kuin 800-sarjan Belarus-traktoreissa. Laakerit, joista hyvin monet olivat päässeet pilaantumaan pitkän seisokin aikana, ovat normaalia hyllytavaraa. Alkuperäiset pumput ja nestemoottorit ovat korvattavissa läntisillä merkeillä, originaalejakin saattaa jostain vielä löytyä.

Monet itäkalustoon ennakkoluuloisesti suhtautuvat tuttavat ovat leimanneet Talleksin hyvinkin pöljäksi hankinnaksi ja koneen monissa tuulissa ja tuiskuissa resuiseksi käynyt olemuskin on varmasti vahvistanut heidän käsitystään, mutta moni kakku päältä kaunis.

Talleks yllätti positiivisesti

Pärssisen Kiikassa ollut ojitusalue on tiivistä savea, jota oli viljelty vuosikausia ojattomana. Muutamaa satunnaista murikkaa lukuun ottamatta maa on kivetöntä, eli paras mahdollinen työmaa Talleksille. Valtava puolen metrin ojaleveys on varmasti aikanaan noussut kynnyskysymykseksi, mutta Timo Pärssinen pitää leveää kaivantoa pelkästään etuna. Kuta laajemmin maata rouhitaan, sitä enemmän syntyy läpäisevää maata. Pintaan asti sorastus on mahdotonta, mutta harvemminpa Satakunnassa on käytetty niin reiluja soramääriä kapeampiinkaan ojiin.

Kone alkoi Oskari Levon käsissä toimia kuten pitikin. Siinä on alun perin ollut edellä mainittu infrapunatähtäys, mutta nyt kaatoja hallittiin laserin avulla. Ohjaamo-olosuhteissa on enemmän sosialistista realismia ja muuta työnsankaruutta, kuin läntistä ergonomiaa, mutta mitään häiritseviä puutteita siinäkään ei Oskarin mukaan ole. Räminää riittää siinä määrin, että ohjaimiin ei nukahda pitkääkään ojaa kaivettaessa.

Voimansiirtoa Oskari kiittelee eteväksi, siirroissa mennään mekaanisella vedolla, kaivettaessa hydraulisesti. Hitaimmillaan päästään jopa 25 metriä tunnissa. Koneen etenemiskyvystä märissä olosuhteissa ei ole vielä havaintoa, Kiikan ojitustyömaa saatiin päätökseen huippukuivassa kelissä. Vettä löytyi vain paikoitellen kaivannon pohjalta. Belaruksen moottorin 85 hv riitti melko vauhdikkaaseenkin kaivamiseen, mutta pieni lisä olisi tervetullut, jos vain muut paikat kestävät.

Kaivumaat asettuvat ojan laidalle jälkitöiden kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Ruokamullat nousevat kaivannon viereen kummallekin puolelle, mistä ne on kätevä pudottaa suodatinsoran päälle takalanalla. Alemmat kerrokset lentävät vähintään metrin päähän oikealle tai vasemmalle puolelle, nestemoottorin pyörimissuunnasta riippuen.

Muutamien ketju- ja kaivupyöräkoneiden ongelmana oli kaivumaiden variseminen ojan pohjalle, mutta Talleksissa ei näyttäisi olevan sellaista vikaa. Maalajilla on varmasti ratkaiseva osansa. Pohjasta tuli ilmeisen tasainen ja Sora-Marasta perälaatikkoon siirretty hiekka asettui putken päälle oikein sievästi. Putkena käytettiin imuojissakin 65-millistä, jonka hintaero 50-milliseen on melko olematon. Suurin mahdollinen putkikoko on 110 milliä.

Työryhmä Pärssinen/Levo sai kiireettömänä päivänä putkea maan sisään puolisen kilometriä, ennätys oli 700 metriä. Kahdessa lohkossa olleelle 6,7 hehtaarin alueelle tuli ojaa kaikkiaan 5,5 kilometriä, aikaa kului 10 työpäivää, mikä on kahden miehen joukkueelle ihan hyvä saavutus kaikkine oheistöineen. Talleksiin mittariin tuli yhteensä 48 tuntia.

Koneen omistaja on Talleksiin hyvin tyytyväinen, vaikka myöntääkin suhtautuneensa siihen kovinkin epäilevästi. Pelto saatiin ojitettua ilman suurempia ongelmia ja kone haukkui hintansa jo ensimmäisellä työmaalla. Yllyttäjänä toiminut kuljettaja pitää konetta täysosumana tämän kaltaiselle omatoimityömaalle, mutta mikään jokamiehen laite se ei kuitenkaan ole. Puikkoihin tarvitaan konemiehen silmiä, korvia ja taitoja, neuvostotekniikka kun ei hipaisuja tottele.

Lue lisää