Perhoskoneen karhotusvarustus – turhake vai välttämätön varuste?

Karhottavan perhosen jäljiltä 15-metrisellä karhottimella yltää yhdistämään kuusi karhetta ongelmitta. Tästä on hyötyä esimerkiksi silloin, jos satotaso on normaalia heikompi, kuten kuvan talvituhojen runtelemalla lohkolla. Kuva: Tuomas Anttila

Perhoskoneen karhotusominaisuuden lisähinta ja jo lähtökohtaisesti painavaan takakoneeseen tuleva lisäpaino aiheuttavat sen, että kyseisen varusteen valintaan tulee olla hyvät perusteet. Tässä onkin nopea katsaus niihin tekijöihin, jotka määrittävät karhottavan perhoskoneen sopivuuden eri käyttökohteisiin.

Niiton yhteydessä karhottaminen ei ole parhaimmillaan silloin, jos kasvusto on kosteaa ja sitä on runsaasti. Niitetyn heinän kuivumispinta-ala jää pieneksi, jolloin suuremmat karheet voivat jäädä sisältä märäksi. Tämän seurauksena korjuuketjussa kuljetetaan turhaa vettä pellolta maatilalle, minkä merkitys kasvaa siirtomatkojen pidentyessä.

Jos taas olosuhteet ovat kuivat tai kasvustoa on vähemmän, voi olla jopa toivottavaa, että heinä saadaan saman tien karheelle. Ensimmäinen hyöty on tietenkin erillisen karhotuksen poistuminen työlistalta. Tämän lisäksi kuivalla säällä vältytään heinän liialliselta kuivumiselta, mikä voi muodostua ongelmaksi varsinkin siilorehulla. Kun heinä saadaan pidettyä riittävän kosteana, se tiivistyy paremmin ja lisäksi säilöntäaine vaikuttaa tehokkaammin, ja näin rehu saadaan säilymään paremmin. Jos tilalla on aperuokinta, on kosteudesta apua myös rehun ainesosien lajittumisen estämisessä.

Karhottavalla perhosella voidaan parantaa sadon laatua myös toisella tavalla. Jos kerättävänä on kokoviljaa, eikä korjuukoneeseen ole saatavilla suoraniittopäätä, on karhottaminen samalla ajokerralla seuraavaksi paras vaihtoehto varisemistappioiden vähentämiseen. Tähkät ovat kokoviljaa korjatessakin se sadon arvokkain osa, ja jokainen kasvuston käsittelykerta lisää varisemistappioita.

Karhottava perhonen on myös kivisten maiden kone, sillä murskain ei mitä todennäköisimmin nosta kiviä karhon joukkoon.

Olennaista on myös se, että sopivatko karhottavan perhosen karheet omalle korjuukoneelle. Jos oman korjuukoneen, ja sen vetokoneen tehot saa ulosmitattua jo yhtä karhetta kerralla noukkimalla ja toinen karhe tekee tiukkaa, ei perhosen 9-10 metriltä kerättyjä karheita kannata väkisin yrittää ajaa. Tämä pätee esimerkiksi paalaimiin, noukinvaunuihin, silppurivaunuihin ja tarkkuussilppureihin, joiden vetokoneen moottoriteho on alle 150 hevosvoiman luokkaa.

Kun korjuukone on järeämpi ja traktori on vähintään 200-hevosvoimainen, tai käytössä on pienehkö ajosilppuri, on 10-metrinen karhe usein hyvinkin sopivan kokoinen. Silloin karhottava perhonen onkin erinomainen valinta, jos aiemmin listatut sää- ja kasvustotekijät osuvat kohdilleen.

Nykyaikaisissa ajosilppuriketjuissa asia ei olekaan niin yksiselitteinen. Yli 400-hevosvoimaiselle ajosilppurille 10-metriset karheet jäävät pieneksi, ellei satotaso ole huippuluokkaa tai korjattavana ole kokoviljasäilörehua. Näin ollen mattoperä ei välttämättä kokonaan poista tarvetta erilliselle karhotukselle, mutta siitä on hyötyä esimerkiksi kokoviljaa korjatessa tai leveämpiä karheita tehtäessä.

Karhotusominaisuudesta voi olla hyötyä myös silloin, kun perhosen karhotusleveys ei yksinään riitä korjuukoneelle. Viime vuosina on yleistynyt uudenlainen karhottavan perhosyhdistelmän käyttötapa, joka on todennäköisesti lähtöisin entisiltä turvetuotantoalueilta, jotka ovat siirtyneet nurmentuotantoon. Avo-ojissa olevat nevasarat ovat 20 metriä leveitä, jolloin ajosilppuriketjuissa yleisen, 4-roottorisen karhottimen työleveys, eli 12–15 metriä ei yksinään riitä karhottamaan koko sarkaa kerta-ajolla, kun taas 10-metristen karheiden tekeminen on tehotonta niin karhottimelle kuin ajosilppurillekin.

Tällöin karhottava perhonen tulee apuun. Kun ojan reunassa kulkevan niittoyksikön ruuvi- tai mattoperän ottaa käyttöön, saadaan karhe siirrettyä molemmin puolin noin 4 metriä lähemmäs saran keskilinjaa. Tämän ansiosta 4-roottorinen karhotin riittää yhdistämään heinän 20 metrin leveydeltä.

Menetelmä toimii tietenkin nevasarkojen lisäksi kaikissa niissä tilanteissa, joissa halutaan tehdä 12–15-metrisellä keskelle karhottavalla tai 6–8-metrisellä sivulle karhottavalla karhottimella 18–20-metrisiä karheita. Lisäksi menetelmä toimii perhoskoneen ohella myös karhottavalla yksittäiskoneella tai puoliperhosella ajaessa, kunhan ajojärjestyksen suunnittelee oikein. Heinän kuivumispinta-alakaan ei merkittävästi vähene, jolloin ratkaisussa päästään yhtä kompromissia vähemmällä.

Tässä vielä kootusti muutamia nyrkkisääntöjä, joiden pohjalta voi miettiä, sopiiko perhoskoneen karhotusvarustus omaan käyttöön.

Karheiden tulee olla sopivan kokoisia omalle korjuukoneelle – oli ne sitten 10 metriltä kerättyjä, tai karhotuksen jälkeen 20-metrisiä. Myös hitaammin kuivuvien karheiden täytyy sopia omaan korjuutapaan, tai keksiä asiaan kiertotie. Monille sopiva kompromissi kuivumisnopeuden suhteen on, että karhotusvarustuksen lisäksi hankitaan märkien kesien varalta edullisempi karhotin, tai tarpeen tullen on mahdollisuus ostaa karhotus muualta.

Malliesimerkki karhotusvarustuksen kannattajasta on korjuuketjunsa itse omistava tila, jolla kuljettajat ja traktorit eivät riitä karhotukseen, ja jolla on enemmän pelivaraa kuivan korjuuajankohdan valinnassa. Varustus sopii myös urakoitsijoille, jotka haluavat tarjota monipuolisempaa palvelua.

Valintaperusteeksi riittää kuitenkin se, että niiton yhteydessä karhottamisen haittapuolet – eli hitaampi kuivuminen, painavampi niittoyhdistelmä ja mahdollinen kompromissi karhotusleveydessä – painavat vaakakupissa vähemmän kuin sen hyödyt, kuten yhden työvaiheen poistuminen, kivien vähentäminen karheissa, ylikuivumisen välttäminen tai kokoviljan varisemistappioiden väheneminen.