Hitachi UH081, vm. 1983 -kaivinkone kunnostettiin merkkivuoden kunniaksi – luottopeli sai uuden elämän

Reilut tuhat työtuntia myöhemmin maa liikkuu taas Hitachilla. Kone oli koeajettavana Maxpo-näyttelyssä. Moottori ja pumput ovat kuitenkin vielä pääosin alkuperäisessä kunnossa. (Kuva: Timo Rintakoski)

Hitachi UH081:n pitkät mekaaniset kaivuvivut sijaitsevat edessä, jolloin hartiat ovat työpäivän aikana lujilla.

UH081 ei ole varsinaisesti esiohjattu, mutta mekaanisia karoja avustaa pienet hydraulisylinterit.

Haastavin operaatio oli ohjaamon kunnostaminen. Satojen pikkuosien löytäminen oli mahdotonta, joten osa nippeleistä jouduttiin teettämään erikseen.

Kunnostettu Hitachi UH081 oli työkaytössä vielä 2010. Matkan varrelle mahtui mm. ohjaamopalo. (Kuva: Rotator Oy)

Koneen alkuperäisestä käyttöohjekirjasta löytyy myös sähkökaavio. Nykykoneista tätä on turha toivoa. Toisaalta harva siitä mitään ymmärtäisikään, sillä johtojen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti.

1980-luvulla koneiden hallintalaitteet olivat selvästi nykyistä helpommin omaksuttavia.

Rotator edusti 1980-luvun alussa pitkään International Harvester Co:n maarakennuskoneita, mutta yhteistyö hiipui päämiehen ajauduttua vaikeuksiin. Rotatorilla oli kuitenkin hyvät yhteydet japanilaisiin rakennuskonevalmistajiin, joten yhtiö aloitti Hitachi Construction Machineryn kaivukoneiden maahantuonnin. Sopimuksen myötä japanilaiset kaivukoneet saapuivat Suomeen ensimmäistä kertaa.

Ensimmäisenä urakoille pääsi työpainoltaan 19,4-tonninen Hitachi UH081, joka luovutettiin huhtikuussa 1983 Karkkilan Kaivuu- ja Kuljetus Oy:lle. Kunnostuksen kohteena ollut kone myytiin uutena Unto Norrille Forssaan. Matkan varrelle mahtuu mm. pieni ohjaamopalo.

Hätiin tuli kuitenkin Rotator, joka juhlavuoden kunniaksi päätti ehostaa Hitachin UH:n näyttelykuntoon. Merkittäväksi asian tekee myös se, että kyseistä mallia tuotiin aikoinaan maahan ainoastaan yhdeksän kappaletta, sillä mallisarja uusiutui jo pari vuotta myöhemmin. Hitachi UH081 oli kuitenkin eräs Aasian suosituimmista koneista.

Uutta vastaavasta ulkonäöstään huolimatta Hitachi ei kuitenkaan ole aivan täysin kunnostettu, sillä esimerkiksi moottori ja hydraulipumput ovat pääosin alkuperäisessä kunnossa. Kunnostusprojektista vastannut Rotatorin Jani Kallio-Könnö kertoo, että kone oli teknisesti varsin hyvässä kunnossa jo saapuessaan.

”Moottoriin vaihdettiin ainoastaan kannentiiviste ja vesipumppu, joten siltä osin saimme koneen riittävään esittelykuntoon varsin pienellä remontilla”, kertoo Kallio-Könnö.

Kaivukoneiden peruskonsepti on pysynyt lähes samana 1980-luvulta lähtien. Tekniikan kehitys on kuitenkin kunnostetusta koneesta helppo havaita. Moottorina UH081:ssä hyrrittää vapaasti hengittävä, 7,8-litrainen Hino EL100, josta irtoaa tehoa 81 kW (110 hv). Kallio-Könnön mukaan nykyään samanlaisesta moottorista revitään kolminkertaisia tehomääriä.

UH081:ssä on kaksi säätyvätilavuuksista aksiaalimäntäpumppua, joiden maksimivirtaukseksi ilmoitetaan 2 x 220 litraa minuutissa. Kone on hieman edistyneempi kuin muut aikalaisensa, sillä mekaanisista ohjausvivuistaan huolimatta ohjaamon alta löytyvät myös pienet ohjauskaroja avustavat hydraulisylinterit. Tankojen ja vipujen mahdolliset välykset vaikuttavat nopeasti ajettavuuteen, sillä väljänä heiluvat liitokset eivät mahdollista pumpun tarkkaa ohjausta.

Ajomoottorit ovat säteismäntämoottorit, kun nykyään käytetään aksiaalimäntämoottoreita. Ajomoottorit eivät olleet koneen vahvin komponentti, mistä kielii myös varsin alhainen ajonopeus, 3,5 km/h. Alavaunuun vaihdettiin maalauksen lisäksi muutamia telarullia ja telalaput.

Koneen päällä sijaitsevista akuista löytyy mielenkiintoinen yksityiskohta – jopa varaosakirjasta löytyy varkaiden hidastamiseen tarkoitettu, munalukolla lukittava ketju. Ilmeisesti akut ovat tuohon aikaan olleet pitkäkyntisten pihistyslistan kärkisijoilla.

Hitachi UH081 -kaivukoneen peltien alta löytyy myös paineilmajärjestelmä, jonka tärkein tehtävä on paineistaa hydrauliöljysäiliö ja soittaa komeita ilmatorvia. Onneksi sivupellin takaa löytyy myös paineilman ulosotto.

Kunnostusprojektin haastavin osio oli palovaurioituneen ja sittemmin karkeasti kunnostetun ohjaamon entisöinti. Lähellekään kaikkia sadoista pikkuosista ei ollut enää tehtaalta saatavilla, mutta onneksi esimerkiksi ohjaamorunko saatiin samanmallisesta varaosakoneesta. Jotkut osat, kuten verhoilut, jouduttiin teettämään erikseen. Pelkkää maalia projektiin kului yli sata litraa.

Palovaurion vuoksi myös puomiin jouduttiin tekemään pieni paikkaus. Samalla vaihdettiin sylinterien tiivisteet ja kaivusylinteri kromattiin. Puomin päässä komeuden kruunaa Niskakankaan Terästuotteen alkuperäinen kauhan tyyppikilpi.

Kunnostajien onneksi varaosakoneen omistaja ei ollut juurikaan muutellut konetta, joten siitä saatiin monia yksittäisosia. Salapoliisityötä kuitenkin tarvittiin esimerkiksi alkuperäisen tekstin sisältävien tarrojen teettämisessä. Myös alkuperäinen Hitachin oma radio oli kateissa, joten se korvattiin eri merkkisellä aikalaisradiolla.

Ohjaamoon kiipeäminen on selvästi nykykoneita hankalampaa. Myös kaivuergonomia on mielenkiintoinen: pitkät kaivuvivut sijaitsevat edessä, jolloin käsivarsia ei voi nojata mihinkään. Tuohon aikaan uransa aloittaneiden veteraanien niskakivut eivät siis välttämättä johdu pelkästään työterveysvalistajien neuvoille naureskelusta, vaan myös koneiden ergonomiassa olisi saattanut olla parantamisen varaa. Toisaalta urakoiden painaessa päälle ei ollut aikaa miettiä vipujen asentoa, kun mielessä välkkyivät suorat luiskat ja korkoonsa asennetut viemärit.

Rotatorin arkistoista löytyy myös mielenkiintoisia dokumentteja Hitachi UH081:n alkuvuosilta. Silloinen tuotepäällikkö Pertti Vainio teki opintomatkan Ruotsiin, jonne Hitacheja oli tuotu aiemmin. Matkan anti on kirjattu seikkaperäiseen käsinkirjoitettuun muistioon. Näihin havaintoihin pohjautuen tehtiin myös muutoksia koneen kotimaiseen versioon.

Esimerkiksi nostosylinterien letkurikkoventtiilit ovat aiheuttaneet pohdintaa, sillä selkeitä määräyksiä ei ollut silloin olemassa. Myös takuuehdot ja varaosien saatavuus on ollut hieman epäselvää: osat tulivat General Motorsin kautta, mutta Belgiassa sijaitsevissa osoitteissa oli ristiriitaisuuksia.

Oma lukunsa olivat työsuojeluhallinnon vaatimukset, sillä 1980-alkupuolella CE-vaatimukset eivät olleet vielä voimassa. Esimerkiksi koneen verhoilusta ja paineilmasäiliöstä piti antaa viranomaisille omat selvityksensä, sillä verhoilu olisi saattanut sisältää myrkyllisiä aineita.

Koneen alkuperäisessä esitteessä on hämmentävän samankaltaisia myyntiperusteita kuin nykyään. Esille on noussut mm. pieni polttoaineenkulutus, ergonominen ja hiljainen ohjaamo sekä huoltohelppous. Konepeiton saranoita ei enää erikseen mainita. Käyttöohjekirjaan on liitetty myös käsin piirretty sähkökaavio, jota on nykykoneiden ohjekirjoista turha etsiä.

Kokonaisuudessaan Kallio-Könnö on projektin lopputulokseen tyytyväinen, sillä ulkoisesti kone on hyvin lähellä alkuperäistä. Reilun puolen vuoden aikana kunnostukseen käytettiin yli tuhat työtuntia. Lopputuloksen voi nähdä myös kunnianosoituksena 80-luvun kuumina vuosina työmailla puurtaneille urakoitsijoille. Toivottavasti muutkin maahantuojat heittävät kortensa kekoon ja rohkenevat entisöidä palan lähihistoriaa.

Avaa artikkelin PDF