Pelastuslaitos on siirtynyt raivauskalustossa akkutyökoneiden käyttöön – uusi autotekniikka tuo lisää haasteita onnettomuustilanteissa

Uhrin irrottaminen onnettomuuteen joutuneesta autosta on nopea toimenpide, johon tottuneelta pelastajajoukolta kuluu normaalitapauksessa vain muutama minuutti. Työ etenee vaiheittain. Kuva: Jyrki Karkinen

Ensin auto vakautetaan työskentelyä varten, sen jälkeen rakenteita puretaan leikkurin ja levittimien avulla tarvittava määrä uhrin irrottamiseksi. Kuva: Jyrki Karkinen

Raivaustyön aikana on tärkeätä suojata uhri lisävahingoilta esim. lasinsirpaleilta. Samaten pitää huomioida auton turvavarusteet – tässä kuvassa näkyy ratin päälle asennettu suoja, jota tarvitaan, koska turvatyyny ei ole lauennut. Kuva: Jyrki Karkinen

Tärkeimmät raivaustyössä käytettävät työkalut ovat leikkuri, levitin ja työntömäntä. Kaikki toimivat hydraulisesti, ja tarvittavan öljynpaineen tuottaa työkalukohtainen sähköpumppu. Akkukäyttöisyys on helpottanut pelastajien työtä, mutta työkalut ovat silti järeitä ja painavia. Kuva: Jyrki Karkinen

Lähikuva työntömännästä. Kuva: Jyrki Karkinen

Kolariin joutunutta ajoneuvoa puretaan vain sen verran, että uhri saadaan irrotettua. Tässä tapauksessa nopein tapa oli avata koko auton kylki. Kuva: Jyrki Karkinen

Henkilöautojen rakenteet ja materiaalit eivät ole tehokkaille raivaustyökaluille este – voimaa on. Kuva: Jyrki Karkinen

Suomen autokannan keski-ikä on noin 12 vuotta. Romutukseen autot siirtyvät keskimäärin noin 20 vuoden ikäisinä (EU-maissa keskiarvo on 15 vuotta). Vanhempaakin autokalustoa liikkuu silti teillä runsaasti. Raivaustyön kannalta vanhemman kaluston kanssa työskentely on suoraviivaisempaa, sillä erilaisia turvavarusteita on vähemmän. Kuvan Volvo 460 -henkilöautoja rekisteröitiin vuosien 1990–97 aikana lähes 5 000 kappaletta. Näistä oli vuonna 2014 rekisterissä vielä noin 4 000 kappaletta, mutta sen jälkeen kato on ollut nopeaa. Kuva: Jyrki Karkinen

Aikaisemmin nämä varusteet toimivat siten, että hydraulipaine tuotettiin erillisellä polttomoottorikäyttöisellä hydrauliikkayksiköllä ja voima erillisille työvälineille tuotiin hydrauliletkujen avulla.

Nyt akkutyökalut tekevät tuloaan tällekin alueelle. Sinänsä raivaustyökalujen toimintatapa ei ole muuttunut, vaan ne toimivat samalla tavalla ja hydrauliikan avulla kuin ennenkin. Suurin ero on, että työkalukohtainen akkukäyttöinen pumppu tuottaa tarvittavan paineen hydrauliikalle, eikä erillistä hydrauliikkayksikköä enää tarvita. Raivausta suorittavien pelastustyöntekijöiden kannalta muutos on hyvä, sillä akkukäyttöiset työkalut ovat aiempaa kätevämpiä käyttää ja kuljettaa, mikä nopeuttaa raivaustyötä.

Raivauskaluston kehityksessä työtehosta ei ole tarvinnut tinkiä, vaan akkutyökalut vastaavat teholtaan aiempia versioita. Tämä onkin tarpeen, sillä nopeasti kehittyvä autotekniikka on muuttanut monelta osin raivaustyötä. Siinä missä ennen urakkana oli saada loukkaantunut ulos peltikorisesta normiautosta, on nyt vastassa erikoisterästä, hiilikuitua, komposiittimateriaaleja ja erilaisia räjähdysalttiita turvavarusteita (esim. turvatyynyt ja turvavyönkiristimet).

Keski-Uudenmaan Pelastuslaitoksen palomestari Arto Latvalan mukaan raivaustyökalut ovat teholtaan yhä ajan tasalla – esimerkiksi akkukäyttöinen leikkuri on tähän mennessä selvinnyt kaikista uudessa autokalustossa vastaan tulleista materiaaleista. Käytännössä on kuitenkin havaittu, että työkalut joutuvat nykykaluston osalta tekemään selvästi enemmän työtä kuin vanhemman autokaluston kanssa.

Raivaustyössä huomioon otettavia asioita on nykyään paljon enemmän kuin aikaisemmin. Esimerkiksi hiilikuitu tuottaa leikkauksen tai levittimen käytössä paljon pölyä, jolta sekä pelastettava että pelastaja on suojattava.

Onnettomuuspaikalle saavuttaessa on tärkeää tietää, mikä on onnettomuuteen joutunut kalusto. Pelastuslaitoksella on käytössään tietokanta, josta selviää eri automerkkien ja -mallien erityistiedot, joilla voi olla raivauksen kannalta merkitystä. Tärkeää on mm. tietää missä kohtaa koria on käytetty vahvistettuja materiaaleja ja missä kohtaa sijaitsevat erilaiset turvajärjestelmät, kuten turvavyönkiristimet.

Vielä tärkeämpää esitietojen saaminen on, jos kyseessä on sähköauto, hybridi tai vaikkapa kaasuauto. Pelastustyön kannalta on oleellista tietää, missä sijaitsee sähköjärjestelmän akku ja virtakaapelit tai vaikkapa kaasusäiliöt.

Onnettomuuden tapahduttua tilanne ei välttämättä ole vakaa, sillä nykyautojen osalta riskinä on muukin kuin vuotava polttoaine. Vaikka autojen sähkö- ja kaasujärjestelmät on rakennettu ja suojattu huolellisesti, on jo pelkästään hybridiauton akkuun varastoitunut iso määrä energiaa, joka pitää saada hallitusti purettua. Suomessa sähköautojen onnettomuudet ovat vielä harvinaisia, mutta muissa maissa, joissa sähköautokanta on suurempi, ongelmatkin ovat jo yleisempiä.

Joissain tapauksissa onnettomuuteen joutunut sähköauto on jouduttu jopa upottamaan jokeen, jotta vikaantunut akku on saatu purettua ja auton käsittely turvallisemmaksi.

Pelastuslaitoksen henkilökunta on hyvin selvillä uuden tekniikan tuomista haasteista ja kouluttautuminen on jatkuva prosessi. Ala on myös hyvin verkostoitunut ja tieto raivausmenetelmien kehityksestä maailmalla saadaan nopeasti otettua käyttöön kenttätyössä.

Onnettomuuspaikan raivausta tekevät pelastajat ovat alansa ammattilaisia, joilta raivaustyö sujuu rutiinilla mutta riskit huomioiden. Ja raivattavaa kyllä riittää: esimerkiksi Keski-Uudenmaan pelastuslaitos, jonka toimialueeseen kuuluvat pääkaupunkiseudun kehyskunnat säteellä Vantaa–Hyvinkää–Mäntsälä, hoitaa vuodessa noin 1 200 liikenneonnettomuutta. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että samalla alueella tapahtuu vuosittain vain noin satakunta rakennuspaloa. Koko maan tasolla onnettomuuksien lukumäärä on noin 14 000.

Pelastamisessa käytettävään kalustoon pääsee tutustumaan tarkemmin joko palolaitosten avointen ovien päivinä, tai erilaisissa tapahtumissa, joissa pelastuslaitokset esittelevät toimintaansa.