Maataloudelle tukea noin 30 miljoonaa

Hallitus on osoittanut lisätalousarvioesityksessään maataloudelle 20 miljoonan euron lisärahan, jolla pyritään vastaamaan maatalouden ahdinkoon. EU:lta kriisitukea arvioidaan olevan tulossa noin yhdeksän miljoonaa.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n mukaan hallituksen myöntämä 20 miljoonan euron lisäraha on merkki siitä, että hallitus tunnustaa maatalouden olevan kriisissä. MTK:n mukaan summa ei kuitenkaan kykene takaamaan, että maksuvalmiusongelmien kanssa painivat tilat pääsisivät akuutin kriisin yli.

Venäjän elintarviketuontikielto ja vaikea markkinatilanne ovat haukanneet maataloudelta vuodessa noin 400 miljoonaa euroa. Suomen maatalous onkin vaikeasta markkinatilanteesta yksi eniten kärsineistä EU-maista.

MTK pitääkin tärkeänä, että Suomi onnistuu tulevissa EU-neuvotteluissa, joissa jaetaan noin 420 miljoonaa euroa kriisitukea EU-maiden maatiloille. Valtaosa siitä jaetaan todennäköisesi EU:n suurimpien maatalousmaiden maidontuotannolle.

Maaseudun Tulevaisuuden tietojen mukaan Suomen maatalous olisi saamassa EU:lta kriisitukea yhdeksän miljoonaa euroa. Lehden mukaan muut Venäjän viennin seisahtumisesta kärsineet maat saisivat enemmän tukea maidontuottajaa kohden.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Liettua olisi saamassa 13 miljoonaa euroa, Latvia runsaat kahdeksan miljoonaa ja Viro 7,5 miljoonaa euroa. Näissä maissa maidontuottajia on kuitenkin Maaseudun Tulevaisuuden mukaan vähemmän kuin Suomessa.

”Olemme todella pettyneitä tähän lopputulokseen, jossa EU ei kanna vastuutaan toimiensa seurauksista niistä eniten kärsineille”, MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi kertoo.

Kriisituet pyritään saamaan maksuun mahdollisimman nopeasti, jotta investointeja tehneiden tilojen konkurssiaalto voitaisiin estää.