
KWF: Keski-Euroopan metsäkoneiden markkinat edelleen laskussa
Kuratorium für Waldarbeit und Forsttechnik (KWF), eli Saksan metsätalouden ja -tekniikan keskus, on vuodesta 2008 lähtien kerännyt markkinatietoja uusien metsäkoneiden myynnistä Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä.
Vaikka Keski-Euroopan näyttelyissä on esillä hyvin monipuolisesti varusteltuja juontotraktoreita ja rajusti muokattuja metsäkäytön maataloustraktoreita, ovat silti pohjoismaissa tutummat harvesterit ja kuormatraktorit vallanneet markkinat. Kuva: Tommi HakalaSaksan, Itävallan ja Sveitsin metsäkonemarkkinoiden kehitystä kuvaava KWF:n vuoden 2025 myyntitilastojen katsaus kertoo, että konekauppa on Saksassa ja Itävallassa hienoisessa laskussa, mutta Sveitsissä koettiin pientä kasvua. Alan heikkoa kysyntää selittävät vähentynyt tuhopuukorjuu, hintojen nousu, työvoimapula sekä yritysten sukupolvenvaihdokset.
Saksassa myytiin vuonna 2025 yhteensä 251 eri tyyppistä metsäkonetta, mikä on selvästi alle pitkän aikavälin keskiarvon ja 17 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Esimerkiksi vuonna 2011 myytiin lähes 500 konetta. Harvesterien ja ajokoneiden myynti jäi vuonna 2025 188 koneeseen. Harvesterien osalta kahdeksanpyöräisyys on vallitseva, niitä oli 80 % koneista.
Merkittävää on, että 86 % oli jo varustettu nykyaikaisella tiedonsiirto- ja paikannusratkaisulla. Rengasleveyksissä näkyy maastonsuojelun huomioiminen: entistä useammissa kuormatraktoreissa on vähintään 700 mm levyiset renkaat.
Nosturin ulottumat ovat kasvaneet, ja vuonna 2025 yli 40 % ajokoneista oli jo kymmenen metrin nosturilla varustettuja. Juontotraktoreita rekisteröitiin Saksassa vain 17, ja metsäkäyttöön muokattuja traktoreita 40 sekä erikoisvarusteltuja juontotraktoreita 6. Metsäperävaunuyhdistelmiä koskevaa tilastotietoa KWF sai Saksasta niin vajavaisesti, ettei niitä kyetty tilastoimaan kattavasti.
Itävallassa markkina taantui vain niukasti: myyntimäärä laski 64 koneeseen. Harvesterien kauppa kasvoi (33 kpl), ajokoneet vähenivät (30 kpl). Itävallan konekauppa on lähes yksinomaan pohjoismaistyyppisen puunkorjuukaluston varassa – 2020-luvulla on tapahtunut konerekisteröintien perusteella selvää siirtymää pois juontomenetelmästä.
Juontotraktoreita ja erikoisvarusteltua koneistusta myydään nykyisin yksittäiskappaleita. Vaikka metsäperävaunujen myynti romahti puoleen, niitä myytiin silti 141.
Pienimmän metsäkonemarkkinan Sveitsissä kehitys oli lievästi positiivista. Metsäkoneita myytiin 31 kappaletta – huippuvuosina koneita on myyty yli 50. Harvestereita myytiin vain 6, kuormatraktoreita 15 ja juontokalustoa 9. Metsäperävaunujen myynti jäi 21 yksikön tasolle, edellisvuonna niitä myytiin 34.
Vaikka juontotraktoreiden ja metsään muokattujen koneiden myynti on laskenut Keski-Euroopassa, metsäperävaunuja myydään kohtuullisesti. Nyt myös juontotraktoreita monipuolistetaan niille kehitetyillä yksinkertaisilla vaunuilla – moni uudempi juontotraktori on varustettu kourakuormaajalla. Kuva: Tommi HakalaArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




