Ponsse-konserniin kuuluva Epec Oy perustaa Turkuun tuotekehitysyksikön – aiemmin vastaava perustettu Tampereelle

1978 perustettu Epec Oy on yksi suomalaisen metsäkoneiden mittaus- ja ohjausjärjestelmien uranuurtajista. Vuodesta 2004 se on ollut osa Ponsse -konsernia ja toimittanut tietojärjestelmät yrityksen koneisiin. Nyt Epec yhteistyössä Ponssen kanssa perustaa Turkuun tuotekehitysyksikön, 2017 vastaava perustettiin Tampereen yliopiston Kampusalueelle, Turun tuotekehitysyksikkö aloittaa 1.2.2022.
Molempien yksiköiden ideana on tuoda työpisteet sinne, missä esimerkiksi oppilaitosyhteistyöllä saadaan osaajia palkattua paikallisesti. Uudet pisteet keskittyvät liikkuvien työkoneiden ohjelmisto- ja automaatiosuunnitteluun, avustaviin ja autonomisiin järjestelmiin sekä sähköisen voimansiirron järjestelmiin. Uuteen Turun toimipisteeseen palkataan alan osaajia noin 10 henkilöä, vuoden 2021 loppuun mennessä. "Teknologian nopea kehitys vaatii uusia osaamisia ja kyvykkyyksiä. Joustavilla ratkaisuilla varmistamme osaavan työvoiman saannin myös tulevaisuudessa", kertoo Juho Nummela, Ponsse Oyj toimitusjohtaja yhtiön tiedotteessa.
Osaston luetuimmat
- Löydä Koneviesti-mies -kilpailu on päättynyt – kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille!
- Husqvarnalta innovatiivinen lisäys akkuketjusahoihin –keskipakokytkin tekee 542 iXP ja T542 iXP -malleista polttomoottorityyppisesti käytettäviä
- Husqvarnalta täysin uudet järeät 592 XPG ja 585 -moottorisahamallit innovatiivisilla yksityiskohdilla
- Avant Murinoilla järjestettiin ensimmäiset Avantilla ajon SM-kilpailut – ylöjärveläiset ottivat kaksoisvoiton
- Kone- ja polttoainevarkaudet jatkuva riesa Ruotsissa
- Puolustusvoimien käytöstä poistettua materiaalia huutokaupattiin Tampereen Kalkussa − eniten kiinnostusta herättivät Mercedes-Benzin MB-Trac 1600T ja Volkswagenin neliveto LT 45D
- Husqvarnalta täysin sähköinen päältä ajettava ruohonleikkuri – leikkaa jopa 4700 neliön alueen