Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Perinnekoneet kokoontuvat

Rauta & Petrooli -näyttelyn tämän vuoden teemoina ovat traktoreiden mallimuutokset ja tienhoito.

Rauta & Petrooli -tapahtuma järjestetään 5.–6.9. Riihimäen messupuistossa. Tämän vuoden teemana ovat traktoreiden mallimuutokset 1965 ja tienhoito 1950-luvulla, jolloin koneellinen tienhoito rantautui maahamme. Vuonna 1965 esiteltiin puolestaan Fordin traktorisarja Fordsoneiden tilalle, Massey-Ferguson mallisto muuttui yhtäläiseen ulkoasuun ja Valmet 565 tuli myyntiin. Näin siis kolme tuolloin Suomessa eniten myytyä merkkiä koki merkittäviä muutoksia samaan aikaan.

Rauta & Petrooli -näyttelyn aikana järjestetään myös työnäytöksiä. mm. tapahtumakentän viereisellä pellolla tehdään puintitöitä vanhoilla menetelmillä. Paikalla on eri alojen käsityöläisiä metallisepistä pärekorin tekijöihin.

Koneviestin osastolle tulee näytteille amerikkalainen Cleveland V140 -salaojakone vuodelta 1963. Kone on ollut uudesta lähtien Seppo Saaren omistuksessa ja on edelleen toimintakunnossa. Samalla käynnillä kannattaa pistäytyä myös Koneviestin näyttelyrekassa kahvitauolla.

Rauta & Petroolin tapahtuma on osoitteesta Tehtaankatu 25, Riihimäki. Tapahtuman parkkipaikka on Riutanharjun tanssilavalla osoitteessa Rinnetie 1, josta on ilmainen museobussikuljetus tapahtumaan. Kaikki Rauta & Petrooli -tapahtumaan lipun ostaneet pääsevät tutustumaan myös Suomen lasimuseoon sekä Suomen Metsästysmuseoon ryhmähintaan.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Lisätietoja: www.masinistit.com

apk.ojala@gmail.com