Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Puunkorjuussa kannattavuus miinuksella ja kulut nousussa

Puunkorjuualan taloudellinen pohjakosketus vuonna 2020 paljastuu karusti Koneyrittäjien teettämästä kannattavuusselvityksestä.
Kuva: Tommi Hakala

Keskimääräisen metsäkoneyrityksen palkkakorjattu liiketulos on laskenut miinukselle ensimmäistä kertaa seurantahistorian aikana, raportoi Koneyrittäjien liitto tiedotteessaan. Alan liiketulos oli 2020 -0,3 prosenttia liikevaihdosta ja yritysten palkkakorjattu liikevoitto valahti ensimmäistä kertaa seurantahistorian aikana alle nollan.

Koneurakoinnin kustannukset ovat kallistuneet vuoden aikana voimakkaasti ja tarvikkeiden saatavuusongelmien takia kustannusten nousun arvioidaan jatkuvan edelleen. Metsäkonealan konekustannusindeksi näyttää nyt yli 6 prosentin nousuvauhtia vuodentakaiseen verrattuna ja nousua on myös koronapandemiaa edeltävään aikaan. Vuonna 2020 palkkakorjattu liikevoitto oli puunkorjuussa -0,3 prosenttia (mediaaniluku).

Vuoden 2020 alun metsäteollisuuden työtaistelut, kehnot korjuukelit ja korona tekivät tehtävänsä. Lähteinä kehitystä kuvaavien lukujen osalta on käytetty Dun & Bradstreetin tekemää Koneurakoinnin kannattavuusselvitystä sekä Tilastokeskuksen ylläpitämää metsäalan konekustannusindeksiä.

"Viime vuotta koskeva kannattavuusselvitys valmistui heinäkuussa ja kauhulla odotan, millaiset ovat aikanaan tämän kuluvan vuoden kannattavuusluvut. Kentältä kuuluvat viestit ovat huolestuneita. Puunkorjuupalveluiden kysyntä on kohtuullisen hyvä metsäteollisuudessa, mutta kallistuvat kustannukset syövät muutenkin kapean kannattavuusmarginaalin, koska puunkorjuu-urakoinnin hinnat eivät jousta. Koneyrityksien palveluita ostavat asiakkaat ovat metsäorganisaatioita ja siksi asiakkaiden määrä on hyvin rajallinen ja asiakkailla vahva asema. Asiakkaat määrittävät voimallaan urakointimarkkinan sopimusehtoja hyvin paljon ja pitävät urakointihinnat lähes muuttumattomina", sanoo Koneyrittäjien liiton tiedotteessa varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola.