Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Koneviesti lisää panostuksia lehden tekemiseen

Kuva: Tuomas Anttila

Tuomas Anttila (MMM, agronomi) aloitti Koneviestin toimittajana 1.6.2020. Hänen vastuualueelleen kuuluvat jatkossa kotieläintuotannon koneet ja rakennukset. Anttila ei tule suoraan pystymetsästä, vaan hän on vuodesta 2016 lähtien opintojensa rinnalla kirjoittanut Koneviestiin sekä osallistunut testeihin ja tapahtumiin. "Nyt kun opinnot on saatettu päätökseen, voi vihdoin täysipainoisesti seurata maatalousalan kehitystä, ja tuottaa siitä tietoa lukijoille", toteaa Anttila. Maatalousteknologian opintojen lisäksi hänellä on kokemusta työkoneista ja käytännön maataloudesta kotitilaltaan Jalasjärveltä, sekä kesätöistä muilla maatiloilla ja turvesoilla.

Koneviestin toimituksessa työskentelee syksyyn asti myös kaksi kesätoimittajaa, Julius Pietarinen ja Mikael Torvinen. Kahden kesätoimittajan avulla pystytään paremmin vastaamaan alan tapahtumien pirstaloitumiseen, jotka johtuvat koronaepidemian aiheuttamista rajoitteista.

Näin voimme Koneviestissä kertoa poikkeustilanteesta huolimatta lukijoille kaiken olennaisen kentältä.