Panimo luottaa aurinkovoimaan
Vuonna 2001 solmittu tuulisähkösopimus paikallisen Lännen Omavoiman kanssa jatkuu edelleen. Tuulivoiman tapaan Laitilan Wirvoitusjuomatehdas luottaa aurinkosähkönkin osalta paikalliseen toimijaan, Lännen Omavoimaan ja sen omistajayhtiö Vakka-Suomen Voimaan. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan aurinkovoimalan suunnitteli kotimainen Naps Solar Systems Oy, joka myös valvoo voimalan toteuttamisen ja valmistaa järjestelmässä käytettävät aurinkopaneelit. Asennustyö tehdään paikallisin voimin.
Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan aurinkovoimala on Lännen Omavoiman ylivoimaisesti suurin aurinkovoimalan asennushanke, jonka yhteydessä tehtaan katolle asennetaan 668 Naps Saana 300W -paneelia. Aurinkovoimalan teho on yhteensä 200,4 kilowattia, joka tarkoittaisi normaalisti hiilidioksidipäästöjen vähenemistä 30 tuhannella kilolla vuodessa. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kohdalla sähköenergian tuotannon hiilidioksidipäästöt ovat olleet nollassa jo lähes 20 vuotta, joten investoinnilla parannetaan tällä kertaa yhtiön energiaomavaraisuutta. Yhtiö on energiavalinnoillaan historiansa aikana vähentänyt hiilidioksidipäästöjä yhteensä lähes 44 000 tonnia verrattuna hiililauhteella tuotettuun energiaan.
Aurinkosähkö on maailman voimakkaimmin kasvava energian tuotantomuoto. Myös sen tuotantokustannus on laskenut erittäin nopeasti.
"Nämä faktat ovat lisänneet aurinkosähkön kysyntää merkittävästi. Aurinkosähkö on asiakkaillemme entistä houkuttelevampi vaihtoehto ja olemme energiayhtiönä innolla mukana auttamassa asiakkaitamme uusissa energiainvestoinneissa. Energiayhtiölle aurinkosähköjärjestelmien kilpailukyvyn lisäksi laatu ja luotettavuus ovat keskeisiä kriteerejä, kun puhutaan vuosikymmenien investoinneista. Tähän yhteistyö Napsin kanssa on luonut meille vahvan perustan", Vakka-Suomen Voiman toimitusjohtaja Rami Tähtinen toteaa.
Osaston luetuimmat
- Ford Rangerista ladattava hybridi markkinoille
- Alstor esitteli uudet 850 ja 850H -pienmetsäkoneet – uusi hydrauliikka tehostaa koneiden hyötysuhdetta
- Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee
- Husqvarnalta tulossa markkinoille kevyt takakahvallinen moottorisaha 540 XP mark III
- Koneiden ja kuorma-autojen maalaajille pakollinen koulutus
- Biojackin energiakourat Lantmännen Agro -ketjun valikoimiin – Biojackille valtakunnallinen myyntikanava
- Stihl vahvistaa akkulaitteiden tuotantoaan panostaen omiin tehtaisiin – lähivuosina tulossa yli 30 uutta akkutuotetta