Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Puutaimien istuttajista pulaa - koneellisesta puunistutuksesta helpotusta työvoimapulaan

Tänä keväänä työvoimapula uhkaa vaikeuttaa alkavalle kasvukaudelle suunniteltuja metsänuudistamisia, sillä merkittävä osa taimista istutetaan ulkomaisen työvoiman avustuksella. Alan haavoittuvuudesta kertoo se, että metsän istutus- ja kylvötehtävät on listattu huoltovarmuuden kannalta välttämättömiksi työtehtäviksi, jotta näihin tehtäviin tulevia kausityöntekijöitä voidaan päästää maahan myös koronapandemian poikkeusoloissa. 
Kuva: Mikael Sammatti
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Olisiko nyt aika aloittaa koneellisen metsänistutuksen nousu?”, kysyy Koneyrittäjien metsänparannustyöryhmän puheenjohtaja Jari Vento.

Puuntaimien koneellista istutusta on kehitetty vuosikymmeniä, ja menetelmä on saatu teknisesti toimivaksi. Se ei ole kuitenkaan yleistynyt, koska se edellyttää toimintaprosessien muuttamista. Koneistutuksen on arvioitu pienentävän työvoiman tarvetta noin viidenneksen käsin istutukseen verrattuna.

”Koneellisen istutuksen laajenemiselle ei ole teknisiä esteitä, mutta se edellyttää muutoksia työn organisoinnissa ja taimituotannossa. Sopivilla kohteilla, ammattitaitoisilla kuljettajilla ja laadukkaalla taimimateriaalilla koneellinen istutus on kilpailukykyinen vaihtoehto,” Vento toteaa.

”Koneellinen metsänistutus vaatii huomattavia investointeja koneisiin verrattuna käsin istutukseen. Siksi koneellisen istutustyön työmäärien pitäisi olla riittäviä ja istutustyöhön olisi käytettävä hyödyksi pidempi periodi kuin käsin istutuksen perinteinen touko-kesäkuu. Koneellinen istutus on kuitenkin työhön sopivalla kohteella selvästi käsin istutusta nopeampaa. Siksi tarvitaan vähemmän työvoimaa, jonka saatavuus näyttää nousevan pullonkaulaksi. Koneelliseen istutukseen sopivat työmaat ovat mieluiten yli kahden hehtaarin kokoisia ja vähäkivisiä,” Vento lisää.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Koneelliseen istutukseen sopivilla kohteilla työnjälki on hyvää ja laadukasta. Lisäksi koneellista istutusta voidaan tehdä koko kasvukauden ajan keväästä syksyyn. Tällä hetkellä koneistutuspalvelua tarjoavien yrittäjien määrä ei ole kovin suuri, koska kausityövoimaa on ollut saatavilla riittävästi. Koneistutuspalvelua tarjoavia koneyrittäjiä on esimerkiksi Metsätehon ylläpitämiltä koneistuttaja.fi-sivuilla.