Itse tehty hukkakauramopo omalta pajalta – katse kasvuston tasalle
Hukkakauran etsintä ja kerääminen on raskasta, mutta tärkeää työtä. Kerääjän avuksi on kehitetty erilaisia hukkakauramopoksi nimitettyjä ajoneuvoja, joiden myyntimäärät ovat edelleen pieniä. Ne on yleensä rakennettu ruohonleikkureiden ja mopojen osista, kuten nimikin jo kertoo. Hukkakauramopoja on tehty myös itse. Esittelemme tässä yhden itse tehdyn hukkakauramopon, joka on teknisesti etevämpi kuin monet valmiit laitteet.
Toimittaja rakensi itse hukkakauran tarkkailuun soveltuvan hukkakauramopon. Kuva: Jan-Anders Lindfors
Kasvuston seassa kävely raskasta säkkiä raahaten on kovaa hommaa, ja hukkakauraa metsästäessä kertyy päivän mittaan paljon kilometrejä. Työ tehdään usein heinäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun, minkä vuoksi se kannattaa jakaa lyhempiin jaksoihin aamulla tai illalla pahimman kuumuuden välttämiseksi. Työsaavutus jää tällä tavalla vaatimattomaksi.
Aloin miettiä sopivan ajoneuvon hankintaa, jotta vuodesta toiseen toistuva keruu olisi nopeampaa ja tehokkaampaa. Markkinoilla oli 14 vuotta sitten vain yksi hukkakauramopojen valmistaja, mutta laite ei täyttänyt sille asettamiani vaatimuksia.
Hukkakaura on rikkakasvi joka vie tilaa pellolla, mutta siemenissä ei ole edes nimellistä ravintoarvoa. Sitä torjutaan kemiallisesti ja mekaanisesti noukkimalla. Kemiallinen vaihtoehto on kallis ja sitä käytetään valikoidusti suuremmille hukkakauraesiintymille. Kyseisen rikkakasvin hyvä puoli on se, että se kasvaa normaalisti merkittävästi viljelykasveja korkeammaksi, jolloin se on helppo huomata, mikäli katse on sopivalla korkeudella. Tämä kuvapari paljastaa katsomakorkeuden merkityksen. Kuvat on otettu seisten samassa paikassa, vain kameran korkeus kasvustoon nähden on muuttunut. Kuva: Jan-Anders Lindfors
Istumakorkeus ratkaisee
Istumakorkeus on moottorin ohella tärkeä ominaisuus. Istuimen korkeuden tulisi olla helposti säädettävissä niin alas, että kuljettaja voi aina etsiä hukkakauroja kasvuston tasalta katsomalla. Tämän avulla usein muusta kasvustosta huomattavasti korkeammalla nuokkuvat hukka-kaurat löytyvät helpommin. Kasvuston ”skannaus” tulisi tehdä ajon aikana, jotta sitä varten ei tarvitse nousta ajoneuvosta.
Markkinoille on tullut uusia hukkakauramopojen valmistajia. Rakenteeltaan ne ovat kuitenkin suurin piirtein samanlaisia keskenään. Vielä tänäkään päivänä en ole törmännyt kaupalliseen ratkaisuun, jossa olisi matalalle sijoitettu ja korkeudensäädöllä varustettu istuin.
Istuimen korkeussäätö tekee koneen rakenteesta monimutkaisemman, minkä vuosi se nostaa ilmeisesti hintaa liikaa. Vaatimukseni täyttävää konetta ei kuitenkaan koskaan tullut markkinoille, minkä vuoksi se oli tehtävä itse.
Suunnittelu vei aikaa
Aluksi hahmottelin rakenteelle eri toteutusmahdollisuuksia ruutupaperille raapustelemalla. Minulla oli pihassa vanha ajettava ruohonleikkuri, josta oli hyvä aloittaa – olihan jo aikakin uudistaa nurmikonhoitokoneita.
Suunnittelu alkoi luonnostelemalla eri vaihtoehtoja rakenteelle. Kuva: Jan-Anders Lindfors
Vanhassa leikkurissa oli useita sopivia komponentteja, jotka olivat edelleen hyvässä kunnossa. Hyödynnettäviä osia olivat esimerkiksi moottori, kiilahihnavariaattori ja tasauspyörästöllä varustettu taka-akseli sisäänrakennetulla eteen-taakse-vaihdelaatikolla. Näiden lisäksi hankin muutamia käytettyjä moponrenkaita valetuilla vanteilla. Ostin myös penkit ja muutamia uusia osia: ohjauspumppu ja ohjaussylinteri on tarkoitettu venekäyttöön.
Ajatuksena oli rakentaa nelipyöräinen, runko-ohjattu ajoneuvo, jossa takarenkaat kulkevat samoja raiteita eturenkaiden kanssa kasvuston tallaamisen vähentämiseksi. Samasta syystä pyörät olisivat kapeat moponpyörät, jotka periaatteessa kulkisivat rivistöjen välissä.
Ajan yleensä ruiskutusurissa, joilta poistun silloin, kun haluan katsoa tarkemmin jotain kasvia tai poimia sen mukaan. Suoraan kasvustossa ajaminen ilman ruiskutusuriakin onnistuu, koska kasvustoon aiheutuvat vahingot jäävät erittäin pieniksi. Ruiskutusurat helpottavat kuitenkin pellon järjestelmällistä tarkastamista.
Voimansiirron osia uusiokäytettiin ruohonleikkurista: moottori ja vaihteisto variaattoreineen hyödynnettiin leikkurista. Uusia osia olivat ohjauspumppu ja -sylinteri. Kuva: Jan-Anders Lindfors
Säädettävä raideväli
Kuten tavallista, tein kaiken hieman monimutkaisemmaksi rakentamalla teleskooppisesti säädettävän raideleveyden. Se on toteutettu vetävästä ruohonleikkurin taka-akselista, joka pyörittää akselia neliöputken päässä. Akselia on jatkettu teleskooppisella voimanottoakselin putkella.
Neliöputken sivuille on hitsattu rullaketjun pätkät, joille on ratasveto keskellä, jotta molemmat akselit olisivat samanpituiset säädettäessä teleskooppia sisään/ulos. Kitkapintaa on jonkin verran, minkä vuoksi ratkaisu ei ole täydellinen, mutta se toimii.
Neliöputken sisällä on teleskooppinen PTO-akseli, joka välittää vedon valkoiselle rattaalle. Neliöputken kylkeen on hitsattu rullaketjua, joka säätää kumpaakin puolta yhtä paljon. Kuva: Jan-Anders Lindfors
En säädä raideleveyttä kovin usein. Ajatus on, että säätöä tarvitaan, kun ruiskitusurien leveys tilojen tai peltojen välillä muuttuu, tai jos mopo lastataan kapeaan auton perävaunuun.
Ohjausta lukuun ottamatta lähes kaikki hallintalaitteet on toteutettu yksinkertaisesti vaijereilla. Ajovariaattoria käytetään ajajan paikalta polkimella vaijerin välityksellä, samoin kuin takapyörillä olevia mopon rumpujarruja. Lisäksi suunnanvaihto kulkee vaijerilla vaihdelaatikolle.
Kuljettajanpuoleisessa istuimessa on sähköinen korkeussäätö, jonka mekaaninen rakenne muistuttaa auton saksinosturia. Toisen puolen istuin säädetään muuttamalla tappia eri säätöreikään, mikä vaatii koneen pysäyttämistä säädön ajaksi.
Kuljetusta ajatellen koneen runko on tehty kahdesta kohtaa teleskooppiseksi siten, että kulkuneuvon saa työnnettyä kokoon. Sen pitäisi tällöin mahtua myös pakettiautoon. Tätä ei kuitenkaan koskaan testattu, sillä kulkuneuvosta tuli liian painava työnnettäväksi kasaan mitenkään sujuvasti. Jos peltojen välinen siirtymä on useita kilometrejä, siirrän sitä normaalisti auton peräkärryllä. Mopoa on mahdollisuus myös hinata autolla kolmipistekiinnitteisen puomin avulla.
Eturenkaiden edessä on laihonjakajat, jotka ohjaavat korret sivuun, jotta ne eivät tallautuisi renkaiden alle. Takana on laatikot säkkejä varten. Kuva: Jan-Anders Lindfors
Kun kone oli valmis, totesin punnituksessa, että siitä tuli melko painava, mihin monimutkainen rakenne on osasyynä. Täydellä kuormalla 678 kg painava kone on hieman liikaa moponpyörille. Siitä olisi saanut tulla mielellään 150 kg kevyempi. Valmistuksessa olisi voinut käyttää ohuempaa materiaalivahvuutta, mutta lopputuloksen kannalta tällä ei olisi ollut kovinkaan suurta merkitystä. Painosta on myös etua – pitoa riittää, eikä mopo ala sutia kuin läpimärällä pellolla. Maahan jää hieman uraa, mutta itse kasvustoon ei jää juurikaan jälkeä.
Kosteaan maahan jää mopon jäljiltä kevyet painaumat. Keskimmäisessä ja oikeanpuolimmaisessa kuvassa on ennen–jälkeen -kuvat mopon ajosta. Kuva: Jan-Anders Lindfors
Hukkakauramopo ei jätä ilman ajouria ajettaessakaan kasvustoon kovin merkittäviä jälkiä. Kuva: Jan-Anders Lindfors
Toimiva rakenne
Tänä vuonna on neljästoista vuosi, kun käytän mopoa hukkakauran etsintään. Mopo toimii pelto-oloissa useimmiten todella hyvin. Muistaakseni isompia muutos- tai korjausoperaatioita ei ole tarvittu, joten mopoon tulee olla tyytyväinen. Rengasrikkoja aiheuttaneet kouliintuneet pinnavanteet korvattiin metallilevyillä, mutta ne olisi pitänyt korvata joka tapauksessa.
Myönnettäköön, että suunnittelemallani istumakorkeuden säädöllä ei pääse aina tarpeeksi matalalle. Matalakasvuisella ohralla, jonka tähkät nuokkuvat alaspäin, kuljettaja ei mopon erikoisrakenteesta huolimatta saa katsettaan kasvuston tasalle. Onneksi näin ei käy usein. Sama tilanne toistuu kuivuudesta kärsivällä kääpiöohralla; toisaalta tällöin ei hukkakaurakaan menesty.
Koneessa on kaksi merkittävämpää virhettä. Ensimmäinen on ruohonleikkurin moottorista lähtevä melu, johon kyllästyy nopeasti.
Koneen takarunko käännettiin, jotta moottorimelu saataisiin kauemmas kuljettajasta. Kuva: Jan-Anders Lindfors
Toinen on se, että runko-ohjattu rakenne aiheuttaa helposti katveen näkyvyyteen. Apukuljettaja toisella puolella korjaa ongelman. Olisi silti parempi, jos molemmat näkisivät hyvin kummallekin puolelle konetta. Vaikka kaksi silmäparia löytääkin hukkakauroja tehokkaammin kuin yksi, ei apukuljettajaa aina ole saatavilla.
Tietyllä penkin korkeudella pitkittäissuuntainen runkopalkki aiheuttaa katveen näkökenttään. Kuva: Jan-Anders Lindfors
Edellä mainituista seikoista johtuen olen harkinnut prototyyppi kakkosen rakentamista. Visioni on akkukäyttöinen, alumiinirunkoinen ja jousitettu kulkupeli, joka lataisi aurinkopaneeleilla ja kääntyisi nelipyöräohjauksella. Nykyinen hukkakauramopo täyttää hyvin tehtävänsä, eikä ylimääräisille projekteille tahdo löytyä aikaa, joten toinen prototyyppi saa luvan odottaa.
Tässä kuvassa olen pyöräyttänyt takaosan ympäri, jotta moottori tulisi takimmaiseksi. Mopon runko on kahdesta kohtaa teleskooppinen, jotta sen saa työnnettyä kasaan pakettiautokuljetusta varten. Käytännössä ratkaisu ei ole kovin sujuva koneen painon luoman kitkan vuoksi teleskooppien liukupinnoilla. Kuva: Jan-Anders Lindfors
Lopuksi voisin todeta, että hukkakauran keräämisestä on tullut mopon avulla paljon siedettävämpi tehtävä. Keräämisen jälkeen aikaa ja energiaa jää työlle ja perheelle. Suosittelen siis hukkakauramopoa lämpimästi.
Taulukossa on esitetty mopon kokonaispaino eri kuormilla. Taka-akselilla paino jakautuu tasan molemmille puolille, mutta varsinkin yksin ajaessa vasemmalla etupyörällä on selvästi enemmän kuormaa. Kuva: Jan-Anders Lindfors
Katso myös kuvamateriaalia hukkakauramopon rakentamisesta!
