
Tractor of the Year 2025 -kilpailun voittajat tarkemmassa syynissä – Steyr palkittiin ensimmäistä kertaa merkin historiassa
Tänä vuonna Tractor of the Year -kilpailun finaaliin osallistui kaikki luokat huomioiden 25 traktoria 21 eri valmistajalta. Voittajiksi kuudessa eri sarjassa selvitti tiensä viiden valmistajan traktorit.
Tractor of the Year -kilpailun voittajat valittiin Italiassa Eima-näyttelyssä. Steyr oli yksi palkituista Best Utility -sarjassa. Kuva: Tapio VesterinenTOTY 2025
- Tractor of the Year 2025 -kilpailun voittajat julkistettiin marraskuun alussa Italiassa
- Kuuden sarjan voittajiksi äänestettiin viiden eri valmistajan traktorit
- Kilpailun tuomaristoon kuuluu 25 toimittajaa eri Euroopan maista. Koneviesti edustaa Suomea.
Tractor of the Year on italialaisen Trattori-lehden vuonna 1998 perustama palkinto. Se myönnetään vuosittain ja voittajan valitsee 25 riippumattoman toimittajan ryhmä. Koneviesti edustaa tuomaristossa Suomea.
Vuoden traktori (TOTY) 2025 -palkintoseremonia pidettiin 6. marraskuuta Italiassa Eima-näyttelyn avajaispäivänä. Tälle vuodelle kilpailuun oli tehty useita muutoksia. Kilpailussa on uusia palkintokategorioita, joiden tarkoitus on kannustaa ja palkita innovaatioiden tuottamiseen ja uuden teknologisten kehittämiseen sekä huomioida koneiden koon kasvu.
Valintaprosessi alkoi helmikuussa 2024, jolloin tuomaristo aloitti osallistuvien koneiden arvioinnin. Kesäkuussa järjestettiin Milanossa perinteinen kaksipäiväinen Let the Challenge Begin -tapahtuma, jonka aikana valmistajilla oli mahdollisuus esitellä traktorinsa tuomaristolle.
Seuraavien kuukausien aikana tuomarit perehtyivät kunkin kilpailuun osallistuvan mallin tekniikkaan ja toimintaan.
TOTY 2025 -kilpailun sarjat
HighPower: traktorit yli 300 hevosvoimaa.
MidPower: traktorit 150–280 hevosvoimaa.
Best Utility: 70–150-hevosvoimaiset traktorit, joissa enintään 4 sylinteriä ja työpaino enintään 9 000 kg.
Best of Specialized: hedelmätarha-, viinitarha-, rinne- ja vuoristotraktorit, joissa on yli 40 hevosvoimaa.
Sustainable TOTY: sarjassa voittajaksi valitaan traktori, joka parhaiten edistää innovaatioita ja ympäristön kannalta kestävää kehitystä. Tuomaristo valitsee ensin kaikkien finalistien joukosta viisi ehdokasta.
TotYBot: keskittyy Euroopan markkinoilla oleviin traktoreihin, joissa ei ole ohjaamoa ja jotka on varustettu on 3-pistenostolaitteella, voimanotolla tai sähköisellä voimansiirrolla työkoneisiin.
HighPower-sarja
Case IH Quadtrac 715 valittiin voittajaksi uudessa HighPower 2025 -luokassa. Tuomaristo perusteli valintaansa traktorin erinomaisella suorituskyvyllä, ergonomialla, liitettävyydellä ja maaperän suojeluun tähtäävillä rakenteilla.
Traktorin nimellisteho on 715 hv ja maksimiteho 778 hv. Voimanlähteenä on 15,9-litrainen FPT Cursor 16 -moottori. Quadtrac 715 tuottaa 3 356 Nm:n enimmäisvääntömomentin 1 400 minuuttikierroksella.
Uudella jousituksella varustettu nelitelajärjestelmä vähentää maaperän tiivistymistä suuren kosketuspinta-alan avulla.
Tractor of the Year HighPower 2025 -tittelin voitti Case IH Quadtrac 715. Runko-ohjatussa nelitelatraktorissa on 778 hevosvoimaa. Kuva: Tapio Vesterinen16-vaihteinen PowerDrive-pikavaihdevaihteisto mahdollistaa sujuvan käytön eri olosuhteissa. Traktorissa on SCR-järjestelmä ilman pakokaasujen takaisinkierrätystä ja moottorissa voi käyttää HVO-dieseliä.
Polttoainesäiliön tilavuus on 1 968 litraa ja AdBluesäiliön 322 litraa , mikä mahdollistaa pitkät työskentelyajat ilman keskeytyksiä.
Tuomariston mukaan Quadtrac 715 yhdistää tehon ja tuottavuuden kestävään tuotantotapaan myös maaperän kannalta. Tuomaristo kiitti perusteluissaan erityisesti traktorissa suunnittelun ja käytännöllisen toimivuuden tasapainoa.
MidPower-luokan voitto Fendt 620 Variolle
Fendt 620 Vario DP valittiin Vuoden traktori 2025 -kilpailun uuden MidPower-luokan voittajaksi. Tuomaristo perusteli valintaansa traktorin innovatiivisella matalakierrosmoottorikonseptilla. Moottori tuottaa maksimitehon alhaisilla kierroksilla (jopa 1 900 k/min) ja 195 g/kWh ominaiskulutuksella.
Traktorissa on edistyksellinen suljettu hydraulijärjestelmä, jonka suurin virtausnopeus on 205 l/min. Ohjaukselle on lisäksi itsenäinen 43 l/min tuottava pumppu.
Fendt 620 Varion teho-painosuhde on 34,4 kg/hv ja traktori tarjoaa hyvän käytettävyyden yksialueisen VarioDrive-voimansiirron, jatkuvan nelivedon ja älykkään vääntömomentin jakamisen ansiosta. Näiden ominaisuuksien ansiosta 620 Vario sopii varsinkin sekaviljelyyn.
Fendt 620 Vario äänestettiin uuden MIdPower-luokan voittajaksi. Traktori oli teknisesti muita finalisteja edistyneempi. Kuva: ValmistajaFendtONE-järjestelmä ja VarioGrip-rengaspaineen säätöjärjestelmä ovat hyödyksi käytettäessä nykyaikaisia digitaalisia viljelyalustoja ja täsmäviljelyssä. Tuomaristo arvosti myös toimivaa moottorin ja vaihteiston yhdistelmää.
Kuljettajan työmukavuutta lisää tilava ohjaamo pneumaattisella jousituksella, ilmajousitettu Titanium-istuin, luokan 4 ilmansuodatusjärjestelmä ja alhainen 68 dB:n melutaso.
Tuomariston mukaan Fendt 620 Vario DP yhdistää tehon, tekniikan ja tuottavuuden – traktori täyttää erinomaisesti nykyaikaisten viljelijöiden tarpeet.
Steyr 4120 Plus: Vuoden traktori Best Utility-luokassa
Tuomaristo äänesti Steyr 4120 Plus -traktorin Best Utility -sarjan voittajaksi. Valintaa perusteltiin muun muassa traktorin ketteryydellä, ohjaamomukavuudella, huipputeknologialla ja moottorin suorituskyvyllä.
Traktorin voimanlähteenä on 3,6 litran FPT F36 -turbodieselmoottori, joka tuottaa 117 hv:n maksimitehon ja 506 Nm:n huippuvääntömomentin 1 300 k/min pyörimisnopeudella.
Mekaanisella jousituksella ja ilmajousitetulla istuimella varustettu ohjaamo on hiljainen, tilava ja ergonominen.
Steyr 4120 Plus on Best Utility 2025 -voittaja. Voitto oli itävaltalaisvalmistajan ensimmäinen kautta aikain. Kuva: Tapio VesterinenSteyr 4120 Plus yhdistää edistyneen telematiikan etätiedonhallintaan ja Isobus Class 2 -järjestelmään, jossa on lisäksi TIM-toiminnallisuus (työkone ohjaa traktoria) ja RTK-tarkkuuden automaattiohjaus.
Steyrin sitoutuminen innovaatioihin ja viljelijöiden tarpeet huomioiva tuotekehitys vakuutti kilpailun tuomariston. Suunnanvaihdinvaihteisto pikavaihteella ja 42 km/h huippunopeus korostavat traktorin soveltuvuutta monipuolisesti erilaisiin maataloustöihin.
Antonio Carraro Tony 8900 TRG paras Best of Specialized-luokassa
Antonio Carraro Tony 8900 TRG valittiin erikoistraktoriluokan voittajaksi. Tuomaristo kiitti traktorin poikkeuksellista muotoilua, monipuolisuutta ja suorituskykyä, jotka tekevät siitä sopivan erikoisviljelyyn.
Varsinkin Tony 8900 TRG:n monipuolisuus teki vaikutuksen tuomaristoon. Traktori sopii kompaktin 1 400 millimetrin leveytensä ja 2 300 mm:n kääntösäteen ansiosta viinitarhoihin, hedelmätarhoihin ja muihin töihin, jossa tarvitaan kooltaan pientä erikoiskonetta. Käännettävä istuin helpottaa työkoneiden valvontaa ja ohjausta.
Kuljettajalla on hyvät työolot ergonomisessa ohjaamossa, joka on ulkomitat huomioiden myös tilava. Ohjaamossa on mekaaninen jousitus ja melutaso on 78 dB.
Antonio Carraro Tony 8900 TRG valittiin parhaaksi erikoistraktoriksi. Kääntyvän pulpetin ansiosta traktorilla voidaan ajaa myös takaperin. Kuva: Tapio VesterinenTraktorissa on 74,2 hv:n Kubota-dieselmoottori, joka tuottaa maksimissaan 305 newtonmetrin vääntömomentin. Portaattomasti säätyvä hydrostaattinen voimansiirto mahdollistaa tarkasti hallittavan nopeuden jopa 43 km/h asti.
Takanostolaitteen nostokyky on 2 900 kg ja etunostolaitteen 1 200 kg, mikä tuo joustavuutta työskentelyyn. Traktori toimii hyvin täsmäviljelyjärjestelmien kanssa, ja lisävarustelun avulla se on mahdollista sovittaa mitä erilaisimpiin erikoisviljelyn töihin.
Fendt e107 Vario: traktoritekniikan kestävä vallankumous
Sustainable Toty 2025 -kategoriassa voittajaksi valittiin Fendt e107 Vario. Traktori on täysin sähköinen, mikä mahdollistaa paikallispäästöttömän ja meluttoman työskentelyn. Maksimiteho on 90 kW (66 kW jatkuva teho) ja enimmäisvääntömomentti 347 Nm. Käyttöaika osakuormilla 4–6 tuntia.
Traktorin akku latautuu 22 kW:n kotilatausasemalla 20–80 % noin 3 tunnissa, ja 100 kW:n DC-lataus vie vain kolme varttia. Tämä tekee traktorista helppokäyttöisen ja lisää sen käyttöastetta.
Tuomaristo kiitti erityisesti sitä, että viljelijät voivat ladata traktorin itse tuotetulla energialla, mikä pienentää entisestään traktorin ja sillä tehtävistä töistä syntyvää hiilijalanjälkeä.
Fendt e197 Vario on alle 100 hevosvoiman kokoluokassa vaihtoehto dieseltraktorille, mikäli latausmahdollisuus on helppo toteuttaa työmaalla. Kuva: Tapio VesterinenFendt e107 Vario erottuu muista markkinoilla olevista traktoreista siinä käytetyillä huippuluokan komponenteilla ja teknologian edistyksellisyydellä. Traktori on yhteensopiva kaikkien perinteisten maatalouskoneiden kanssa ja tarjoaa viljelijöille tehokkaan ja erilaisiin töihin sopivan koneen.
Tuomariston mukaan Fendtin sähkötraktori on jo konkreettinen vaihtoehto perinteisille polttomoottorimalleille alle 100 hv:n teholuokassa.
TotyBot 2025: AgXeed 5.115T2
AgXeed 5.115T2 voitti kilpailussa robottitraktoriluokan. Tuomaristo arvosti traktorin – tai siis robottitraktorin eli botin – huippuluokan automaatiota, käytännöllistä integraatiota viljelyjärjestelmiin ja erinomaista suorituskykyä.
Robottitraktori erottui muista finalisteista käytännöllisyytensä ja mukautuvuutensa ansiosta: se soveltuu jo olemassa olevien työkoneiden käyttöön takanostolaitteen 8 000 kg:n ja etunostolaitteen 4 000 kg:n nostokyvyn sekä tehokkaan hydraulijärjestelmän (85 l/min) ansiosta.
Lisäksi dieselmoottori (115 kW, 610 Nm) tarjoaa vielä tällä hetkellä selvästi pidemmän käyttöajan kuin täyssähköiset vaihtoehdot.
AgXeed 5.115T2 voitti kautta aikain ensimmäisen TotyBot-tittelin. Odotamme kilpailun kiristyvän tulevaisuudessa tässä sarjassa, jahka robottitraktorit yleistyvät. Kuva: ValmistajaTelajärjestelmän ansiosta traktori toimii tehokkaasti vaihtelevissa maasto- ja sääolosuhteissa. 900 mm:n telat myös vähentävät pintapainetta (alle 0,25 kg/cm²), mikä suojelee maaperää.
Robottitraktorin käyttämisen turvallisuus varmistetaan kattavalla anturijärjestelmällä (RTK GPS, Lidar, tutkat, kosketuspuskuri), joka pysäyttää traktorin esteen havaitessaan.
Tuomaristo arvosti traktorissa tehokkuuden, tarkkuuden ja autonomian yhdistelmää, ja totesi, että AgXeed näyttää suuntaviivoja maataloustekniikan tulevaisuudelle.
Joko sinulle tulee Koneviestin uutiskirje? Tilaamalla maksuttoman uutiskirjeen saat noin kerran kuukaudessa sähköpostiisi toimituksen valitsemia kiinnostavimpia juttuvinkkejä. Tilaa uutiskirje
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


