
Kaksi työvaihetta samalla kerralla
Eräs lukijamme lähestyi meitä kehittämänsä työkoneyhdistelmän tiimoilta. Hänen tilallaan Turun ja Porin läänissä viljellään pääasiassa kevätviljoja.
Suurin osa tilan pellosta jätetään talven yli sängelle, koska se on osoittautunut maan rakenteen kannalta hyväksi vaihtoehdoksi. Kasvipeitteisyydestä on ainakin toistaiseksi maksettu jonkun kympin verran ympäristötukea.
Tilalla ei olla kuitenkaan siirrytty aitosuorakylvöön, vaan pelto muokataan kevyesti ennen kylvöä. "Muokkaamme pinnasta vain muutaman sentin, jotta Rapidin kiekot kylvävät siemenen kosteaan maahan", kertoo isäntä.
Sängen kevätmuokkaus tehtiin aluksi vain Amazone Catros -lautasmuokkaimella, mutta lautasrivien väliin jää matalaan ajettaessa kokonaan muokkaamattomia kohtia. Tavallinen S-piikkiäes tekee tasaisemman jäljen, mutta runsas olki tukkiin sen helposti.
Isäntä päätti tehdä molemmat työvaiheet samalla kertaa. Sopivan levyinen, mutta valitettavasti ilman kuljetuspyöriä oleva 4 metrin äes löytyi naapurista. Pyörien ja lautasmuokkaimeen kiinnitettävän vetolaitteen teko sujui ongelmitta, sillä isäntä on eläkkeellä oleva metallialan yrittäjä. Kokemusta noista töistä on yli 40 vuoden ajalta.
Lautasmuokkaimen ja äkeen yhdistelmällä on tehty kahdet kevätkylvöt ja kone on toiminut jopa odotuksia paremmin. "Äes lisää vetotehon tarvetta yllättävän vähän. Vetokoneena olevan John Deere 6430 traktorin teho riittää noin 10–12 km/h nopeuksille. Vaihdetta ei tarvitse pienentää, sillä moottorin kierrokset putoavat vain muutamalla sadalla, kun äes kytketään lautasmuokkaimen perään.
Maantiellä lautasmuokkain kulkee jyrän ja äes pyörien varassa. Kuljettajan kannattaa kuitenkin muistaa, että yhdistelmä on 4 metriä leveä. Lautasmuokkaimen ja äkeen välissä on nivel – siksi peruuttaminen on lievästi sanottuna haasteellista.