Traktoreiden vuokraus yleistyy - Vuokrakone sesongin ajaksi

Maarakennuskoneiden ja rakennustyömailla käytettävien laitteiden vuokraus on vakiintunut Suomessakin tavanomaiseksi tavaksi toimia. Maataloustraktoreiden vuokraus on meillä edelleen lapsenkengissä, vaikka se on erittäin suosittua Keski-Euroopassa. Koneen vuokraus sesongin ajaksi on kustannustehokas tapa saada huollettu kone tarvittavaksi ajaksi ajoon, sillä koneen pääomakustannus ei jää koko vuodeksi sitomaan yrityksen pääomaa.
Rentti Oy:n toimitusjohtaja Juha Leivo.

Traktorivuokraus sai uutta julkisuutta, kun Hankkija esitteli viime vuonna vuokrauskonseptiaan alan tapahtumissa. Hankkija ei kuitenkaan ole ensimmäinen alla, sillä esimerkiksi lsojoen Konehalli Oy ja Rentti Oy ovat vuokranneet traktoreita jo vuosien ajan.

Myös muut traktorikauppiaat ovat vuokraavat koneita tapauskohtaisesti, jolloin vuokran suuruus ja vuokrauksen ehdot vaihtelevat.

Mascuksen, nettikoneen ja muiden verkkopalvelujen sivustoilta löytyy myös vuokrattavia koneita, jotka voivat olla esimerkiksi jonkun urakoitsijan kalustoa tai muun kuin perinteisen traktorikauppiaan vaihto-omaisuutta. Nettikoneesta näkyi oleva mm. matkailuvaunukauppias, joka vuokraa yhtä traktoria 200 euron päivätaksalla.

Turun Konekeskus vuokraa Massikoita

”Turun Konekeskus on aloittamassa traktoreiden vuokraustoimintaansa, ensimmäiset koeluontoiset sopimukset on jo tehty”, kertoo myyntipäällikkö Jarno-Matti Hakamäki. Olemme kehittäneet toimintamallin, jonka perusajatus on, että lyhin vuokrasopimus on 1 kuukauden ja 200 tunnin mittainen. Pisin kausi on 3 kuukautta, johon sisältyy 600 käyttötuntia.

Turun Konekeskus vuokraa uusia ja uudehkoja MF-traktoreita, joiden tehdastakuu on vielä voimassa. ”Kaskovakuutus sisältyy vuokraan ja myyjä vastaa pääsääntöisesti huoltokustannuksista”, vahvistaa Hakamäki.

Uuden 150 hv traktorin kuukausivuokra on 3 490 euroa alv 0 %. Parisataaheppainen traktori kustantaa kuukaudeksi 500 euroa enemmän, 200 hv:n traktorin veroton vuokra on 3 990 euroa/kk. Hinta laskee hieman, kun vuokrakausi pitenee. ”Traktorimme ovat erittäin hyvin varustettuja, mikä kannattaa ottaa hintavertailuissa huomioon”, korostaa Hakamäki.

Rentti Oy:llä laaja tarjonta

Honkajoella ja Helsingissä toimivalla Rentti Oy:llä on monen vuoden kokemus konevuokrauksesta. ”Vuokrakalustoomme kuuluu maarakennuskoneiden lisäksi useita eri merkkisiä traktoreita kokoluokassa 100–250 hv”, kertoo Rentti Oy:n toimitusjohtaja Juha Leivo. ” Vuokratraktoreita käytetään maatalouden ja maansiirtotöiden lisäksi hyvin erityyppisillä työmailla – vuokraamme koneita myös suourakointiin”.

Koneet vuokrataan aina huollettuina. Pitkiin vuokrasopimuksiin sisältyy aina huoltosopimus.

Kustannustasoon vaikuttaa tietysti traktorin koon lisäksi sen varustus, sillä esim. paripyörät voidaan lisätä Rentti Oy:n traktorin vuokrasopimukseen.

Noin 150 hevosvoimaisen traktorin viikkovuokra on noin 900 euroa alv 0 %, kuukausi maksaa verottomana 3 500 euroa. Hinta on ohjeellinen ja sesongin ulkopuolella talviaikaan vuokrahinta voi olla vielä edullisempikin, kun asiakkaalle räätälöidään hänen tarpeitaan vastaava vuokraratkaisu.

IKH on kokenut konevuokraaja

Isojoen konehalli Oy on vuokrannut traktoreita jo toistakymmentä vuotta. ”Monet asiakkaamme ovat vuokranneet traktorin jo useana kylvökautena”, kertoo Kai Koivuniemi. ” Asiakkaat varmistavat sopivan koneen saannin varaamalla sen esimerkiksi kahdeksi viikoksi tietystä päivästä alkaen. Kevätkylvöt ovatkin selkeästi kovin sesonki, sillä emme vuokraa koneita esimerkiksi turveurakointiin”.

IKH:lla on joka keväänä varastossaan 20–30 traktoria, joita vuokrataan eri pituisiksi ajoiksi.

”Koneen vuokraaminen on hyvä keino kokeilla vaihtokonetta perusteellisemmin kuin vain ajamalla muutaman kerran pihan ympäri”, toteaa Kai Koivuniemi. ”Mikäli vuokraus johtaa kestävämpään omistussuhteeseen, niin IKH hyvittää puolet maksetuista vuokrista uuden koneen kauppahinnassa”.

Isojoen Konehallilla on konkreettinen hintaesimerkki: noin sataheppaisen, Trima-kuormaimella varustetun New Holland T 5.95 -traktorin viikkovuoka on 1 050 euroa, mikä tekee päivää kohden 150 euroa, arvonlisävero sisältyy hintaan. Myyjä vastaa koneen huolloista. Mikäli traktoriin ilmaantuu vuokrakauden aikana tekninen vika, niin myyjä toimittaa uuden koneen tilalle.

Hankkija-Rent esiteltiin KoneAgriassa

Hankkija vuokraa John Deere -traktoreita ja Manitou-kurottajia. Suurin kysyntä on noin 200 hevosvoimaisilla 6R-sarjan JD-traktoreilla, kertoo Antti Nikkola Hankkija Oy:stä. John Deere 6R:n vuokrat alkavat 2 700 eurosta/kk, teho vaikuttaa jonkin verran hintaan. Vuokratraktoreissa on aina täysarvo- ja konerikkovakuutus.

Vuokrasopimuksia on myös solmittu 7R-sarjan traktoreista, ne ovat päätyneet lähinnä isoille karjatiloille lietevaunun eteen sekä perunatilojen muokkaustöihin.

Liittyvät artikkelit
Kiinnostuitko aiheista?