Logliftiltä uuden sukupolven puutavaranosturit

Ensimmäinen tilattavissa oleva uutuus on Z-puominosturi Loglift 18Z, jonka suurin nostokapasiteetti on nimensä mukaisesti 18 tonnimetriä suurimman ulottuvuuden ollessa 10.4 metriä. Puomin uusitulla geometrialla haetaan suurempaa ulottuvuutta ja tätä kautta tehokkaampaa työskentelyä. Hydrauliletkut ja kaapelit on sijoitettu puomirakenteen sisään, joten ulkoisten tekijöiden aiheuttamat letkurikot saadaan minimoitua. Suuremmilla hydrauliputkilla saadaan parempi virtaus, joten nosturin suorituskyky ei heikkene lämpimilläkään keleillä.
Aiempaa korkeampi kuljettajan istuin antaa paremman näkyvyyden työskentelyalueelle ja on myös ergonomisesti parempi. Myös tikkaat ovat aiempaa tukevammat. Valaistusta on kohennettu ja nyt uutena tulee valaistu hätäpysäytyspainike.
Uusi modulaarinen rakenne nopeuttaa nostureiden asennusta alustaan. Myös lisävarustelu on aiempaa helpompaa uuden rakenteen ansiosta. Seuraavan sukupolven nostureihin voi ottaa valinnaisena liitettävyysominaisuuden, jolla voi käyttää Hiabin HiConnect -järjestelmää.
Logliftin puutavaranostureille on räätälöity Space X4 -käyttöjärjestelmä, mikä perustuu Hiabin kuormanostureissa käytettävään Space-järjestelmään. Järjestelmällä voidaan mm. räätälöidä tehoja ja valikoida ja käyttää erilaisia turvallisuusominaisuuksia. Tarjolla on ProCare -huoltosopimus, joka käsittää mm. ennakoivat ja säännölliset huoltotarkastukset ja määräaikaistarkastukset.
Osaston luetuimmat
- Valtra esitteli kuudennen sukupolven S-sarjan traktorit − valmistus Suomessa vaihteistoja ja ohjaamoita myöten
- Valtran uudet mallit - Nopeat uutuudet
- Husqvarnalta tulossa markkinoille kevyt takakahvallinen moottorisaha 540 XP mark III
- Suomalainen LH-Lift siirtyy osaksi kansainvälistä JOST-yhtymää
- Ford Rangerista ladattava hybridi markkinoille
- Alstor esitteli uudet 850 ja 850H -pienmetsäkoneet – uusi hydrauliikka tehostaa koneiden hyötysuhdetta
- Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee