Metsäteollisuuden vienti vahvassa kasvussa

Sellun vienti Suomesta kasvaa sekä tänä että ensi vuonna tuotantokapasiteetin kasvamisen myötä, ennustaa Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos, PTT, tuoreessa ennusteessaan. Kapasiteettia kasvattaa erityisesti elokuussa käynnistynyt Metsä Groupin Äänekosken tehdas. Myös UPM:n Kymin tehtaan laajentuminen lisää vientiä.
PTT:n ennusteen mukaan vienti kasvaa tänä vuonna 4–5 prosenttia ja ensi vuonna 15–17 prosenttia. Sellun viennin kasvusta johtuen myös massantuotanto kokonaisuudessaan kasvaa Suomessa selvästi. Kasvu on ensi vuonna 5–6 prosenttia. Tarjonnan lisääntyminen ja euron vahvistuminen dollariin nähden vetävät Suomen vientihinnan ensi vuonna selvään laskuun, ennusteesta selviää.
Paperin tuotanto ja vienti vähenevät Suomessa tänä vuonna 3–4 prosenttia ja ensi vuonna 2–4 prosenttia. Syy vähenemiseen on jo vuosia jatkunut paino- ja kirjoituspaperin kysynnän pieneneminen.
Sahatavaran vientikin kasvussa
Sahatavaran tuotanto kasvaa tänä vuonna 5–6 prosenttia ja ensi vuonna 3–5 prosenttia. Sahatavaran vienti Kiinaan kasvaa voimakkaasti myös tänä vuonna. Vientiä tukee myös rakentamisen kasvu tärkeillä Euroopan markkinoilla. Sahatavaran tuotannosta arviolta yli 76 prosenttia menee sekä tänä että ensi vuonna vientiin, vaikka kotimaankin kysyntä on vahvistunut.
Sahateollisuuden kannattavuus pysyy kuitenkin matalana, koska euro vahvistuu dollariin nähden ja puuraaka-aineen hinta on noussut.
Loppuvuonna ja ensi vuonna sahatavaran hintojen odotetaan kääntyvään hienoiseen nousuun. Vanerin vienti tulee nousemaan viime vuoden notkahduksen jälkeen, mutta sen keskihinnan odotetaan laskevan hieman.
Osaston luetuimmat
- Biojackin energiakourat Lantmännen Agro -ketjun valikoimiin – Biojackille valtakunnallinen myyntikanava
- Husqvarnalta täysin sähköinen päältä ajettava ruohonleikkuri – leikkaa jopa 4700 neliön alueen
- Kone- ja polttoainevarkaudet jatkuva riesa Ruotsissa
- Liikenteessä kannattaa olla tarkkana kevytperävaunun massojen kanssa
- Puolustusvoimien käytöstä poistettua materiaalia huutokaupattiin Tampereen Kalkussa − eniten kiinnostusta herättivät Mercedes-Benzin MB-Trac 1600T ja Volkswagenin neliveto LT 45D
- Intiassa rekisteröitiin viime vuonna yli 900 000 traktoria – rekisteröidyt koneet on valmistettu lähes täysin paikallisesti
- Avant Murinoilla järjestettiin ensimmäiset Avantilla ajon SM-kilpailut – ylöjärveläiset ottivat kaksoisvoiton