Erilaisia ratkaisuja rinnepuintiin
Rinteiden puinti aiheuttaa haasteita puimureiden koneistolle, sillä esimerkiki seulaston isku ja kohlimien sekä puhaltimien nopeus on säädetty yleensä tasamaalla puintia ajatellen. Kun puimurilla ajetaan ylämäkeen, painovoima nopeuttaa massavirran kulkua niin seuloilla kun kohlimillakin, ylämäkeen ajaessa seulaston, kohlimien ja puhaltimen nopeutta tulisi laskea ja vastaavasti nopeuttaa, kun puidaan alamäkeen. Tämän ongelman helpottamiseksi useiden valmistajien puimureissa on jo olemassa automatiikkaa näiden hienosäätöjen tekemiseksi automaattisesti.
Sivurinteissä ajaessa taas ongelmat korostuvat erityisesti seulastolla. Jyvät valuvat viettopinnalta yläseulalle alarinteen puolelle, osa puhallustehosta menetetään ja puhdistusteho kärsii. Sivurinteen kompensoinniksi valmistajien ensimmäisen portaan ratkaisu on 3D-seulastot, jotka pitkittäisiskun lisäksi kykenevät tekemään seulastolla myös sivusuuntaista iskua. Kun seulasto iskee myös sivuttain, jyvämassaa heitetään myös ylärinteen puolella olevalle seulaston osalle. Samaa ideaa on laajennetusti hyödynnetty myös sylinteripuimureissa, joissa puintisylinterien alla olevilla läpillä voidaan eroteltuja jyviä pudottaa enemmän seulaston ylärinteen puolelle. 3D-seulasto riittää vajaan 10 prosentin sivurinteessä puintiin.
Mikäli sivurinteet ovat jyrkempiä ja niillä on puitava paljon, on seuraava vaihtoehto rinnepuintiin suunnattu puimuri, jossa perusperiaate on se, että etuakselia kallistamalla puintikoneisto pyritään saamaan vaakasuoraan. Rinnepuintimalleissa voidaan käyttää myös lisäksi 3D-seulastoa. Rinnepuintimalleilla koneiston kallistaminen kykenee kompensoimaan vajaan 20 prosentin sivukallistumat.
Rinnepuintimalleja vielä järeämpiä ratkaisuja ovat vuoristopuimurit, jotka ovat varustettu kallistettujen etuakselien lisäksi pitkien varsien päässä olevilla takapyörillä. Näin puintikoneisto saadaan kallistettua vaakatasoon hyvinkin jyrkissä sivurinteissä puidessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat