Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Maltilla liikkeelle

Kobelcon uusi maahantuoja KH Tekninen kauppa myy nyt myös valmistajan minikoneita, joita ei Konekeskon aikaan valikoimaan kuulunut. Japanissa valmistettuja pieniä malleja on todella runsaasti alkaen alle 1 000 kilon moottorilapiosta. (AT)

Parin viime kuukauden aikana maarakennusalalla on koettu muutamia merkittäviä edustusten muutoksia. Aiemmin Konekeskon maahantuomaa Kobelcoa myydään nyt KH-koneitten alaisuudessa toimivan Kobelco Centerin kautta. Myyntipäällikkö Matti Salminen kertoo, että alku on ollut lupaava.” On ollut selvästi havaittavissa, että urakoitsijat ovat odottaneet maahantuojan muutosta. KH-koneitten laajan asiakaspotentiaalin myötä kysyntää on ollut runsaasti. Osaltaan asiaan vaikuttaa konsernin kattava huoltoverkosto”, Salminen kertoo.

Toinen merkittävä muutos tapahtui, kun Konevuokraamo Rentistä tuli Casen virallinen maahantuoja. ”Olemme todella innoissamme uudesta edustuksesta. Avaamme piakkoin uuden toimipisteen Vantaalle. Kolmas myyntipisteemme sijaitsee Oulussa, näiden lisäksi rakennamme verkostoa hiljalleen. Alku kuitenkin vaikuttaa lupaavalta. Laadukkaat tuotteet ovat luovat hyvän perustan toiminnan laajentamiselle”, Juha Leivo iloitsee.

Arto Turpeinen