Sanyn maarakennuskoneiden maahantuonti on toistaiseksi loppunut

Boreo Oyj ja Sany Europe GmbH ovat sopineet Suomen ja Ruotsin maanrakennuskoneiden jakelusopimusten päättämisestä. Sopimuksen päättämisellä ei ole vaikutusta Sany-maanrakennuskoneiden jakelijana Virossa toimivan Boreon konserniyhtiön HM Nordic Oü:n toimintaan.
Luopuminen on seurausta Sanyn:n suunnitelmista uudelleenorganisoida Pohjoismaiden toiminnot ja Boreon syyskuussa 2022 julkaistusta strategiapäivityksestä sekä asetetuista uusista taloudellisista tavoitteista.
”Tavoitteemme on omistaa yhtiöitä, joilla on potentiaalia tuottaa tasaista tuloskasvua houkuttelevilla pääoman tuottotasoilla. Näemme Sany-tuotteille kysyntää Suomen ja Ruotsin markkinoilla, mutta liiketoiminnan kasvu vaatii merkittäviä investointeja, eikä siten täytä liiketoiminnoilta edellyttämäämme tuottovaatimusta,”, sanoo Boreon toimitusjohtaja Kari Nerg.
Koneviestin tietojen mukaan uusi Sany on edelleen kiinnostunut Suomen markkinoista ja uusi maahantuoja on etsinnässä. Ratkaisuja tehtäneen jo kuluvan vuoden aikana. Välivaiheessa Sanyn jälkimarkkinat hoitaa Tornokone Oy.
Osaston luetuimmat
- Nivalan Konekapinassa pääosissa olivat sähköiset pienkuormaajat – tapahtumaan kuului myös näyttävä harrasteautonäyttely
- Italiassa järjestetyssä Samoter-näyttelyssä oli positiivinen tunnelma – näyttelysuman vuoksi yrityksiä oli kuitenkin mukana aiempaa vähemmän
- Steve’s Machining valmistaa räätälöityjä työkoneita asiakkaiden tarpeisiin – erikoisemmatkin koneet syntyvät ammattilaisten käsissä
- Einböck on mekaanisen rikkatorjunnan pioneeri – myös nurmenhoitokalustoa runsaasti tarjolla
- Video: AFM-Forest Ltd. juhlii pian 30-vuotista taivaltaan ja panostaa bioenergiapuolen erikoisratkaisuihin – katso haastattelu Proforest-näyttelystä
- Video: Hydrauliset sivurajoittajat kysyttyjä traktorivarusteita Proforestissa – Piippo Hydraulic panostaa ISOBUS-järjestelmien kehittämiseen
- Video: Energiapuun kuuma suhdanne näkyy myös Seppo Kuisman tuotannossa – vaihtokoneet lähtevät heti