
Lepaa 2018 -puutarhanäyttely 16.–18.8.2018 - Näyttelyyn Lepaalle





Lepaalla kohtaavat elokuussa puutarha- ja viheralan kaikki sektorit sekä kiinteistönhoidon ja maanrakennuksen ammattilaiset. Kävijöiden joukkoon kuuluvat esimerkiksi kasvihuoneyrittäjät, marjan- ja vihannestenviljelijät, taimistoviljelijät, puutarhakauppiaat, kaupunkien, kuntien ja seurakuntien viherpuolen ihmiset ja golfkentänhoitajat sekä alan urakoitsijat.
Tällä aukeamalle poimimme muutaman näyttelyyn tulossa olevan uutuuden, joista listan saa aloittaa Hautala Service, jonka osastolla on muun muassa uusi Grashopper 526V -etuleikkurikone. 52 tuuman leikkuuleveydellä, AS:n rinnekäyttöön soveltuvat 920 Sherpa -leikkuri ja 1040 YAK -kelamurskain sekä akkukäyttöinen TSM Aria -taajamaimuri.
Oy J-Trading Ab esittelee Lepaalla uusia malleja Iseki SF -ruohonleikkurimallistoon. Iseki SF224:ssä on 25 hv:n diesel ja Iseki SF235:ssä puolestaan 35 hv. Keskeltä keräävät vaakatasoleikkurit ovat työleveydeltään 137 cm ja 152 cm.
Hankkijan osastolla on esillä uusi John Deeren 8900A -väyläleikkuri. Wihuri Tekninen Kauppa puolestaan esittelee ensimmäistä kertaa Lepaalla Goupil-sähköajoneuvoja. Esillä on myös päivittynyt Wille 665 -taajamatraktori.
Lepaa 2018 -näyttely on avoinna 16.–18.8.2018 torstaina ja perjantaina kello 10–17 sekä lauantaina kello 10–16.
Teksti: Jussi Laukkanen, Mikael Sammatti
Osaston luetuimmat
- Agritechnicassa metsävarusteet vähissä, mutta bioenergian tarjonta monipuolista
- Uudentyyppisessä KoneAgriassa oli pienten toimijoiden vuoro – näytteilleasettajat olivat erittäin tyytyväisiä näyttelyn antiin
- Hyötykelkat pitäneet tehtaan Suomessa - Lynx 50 vuotta
- Tayga-moottorikelkat - Suoraan Volgan rannalta
- Mantsinen-nosturit tunnetaan paitsi suorituskyvystään myös energiatehokkuudestaan – Mikko Mantsinen esittelee materiaalinkäsittelynostureiden tekniikkaa
- Fendtin historia ja taustat
- KoneAgria 2023 -uutuustuotekilpailussa tekoälyä käyttävälle järjestelmälle kultaa – kilpailussa mukana lähes 80 ehdokasta