
Vaihtoehtoja kuumavesikäsittelyyn




Lepaalla nähtiin neljän eri valmistajan laitteita rikkaruohojen torjuntaan kuumalla vedellä. Edellisessä Koneviestissä (KV 11/2017) esitellyn suomalaisen Eco WeedKillerin lisäksi Lepaalla oli esillä muun muassa Wihurin edustaman Hollantilaisen Empasin laitteita. Mallistossa on kolme eri mallia: MCE on pieni vesisäiliötön ja verkkovirtaa tarvitseva malli, vesisäiliöllinen MCB toimii omalla voimanlähteellä ja MCP on tarkoitettu kiinnitettäväksi erilliseen peruskoneeseen.
J-Trading myy Heatweed-merkkisiä torjuntalaitteita, joita on viisi eri mallia pienistä omalla säiliöllä varustetuista laitteista kiinteistönhoitokoneisiin kiinnitettäviin malleihin. Huipputuotteena on älykäs rikkaruohot tunnistava suutinlaitteisto.
Hankkija tuo maahan saksalaisia BioMant-nimisiä torjuntalaitteita. Valmistajan kaksi pienintä mallia ovat helposti käsin liikuteltavia ja verkkovirtaa tarvitsevia. Isommat mallit kulkevat esimerkiksi työkoneen päällä, jolloin eteen voidaan kiinnittää suurempien alueiden käsittelyä varten suutinpalkki.
Mikael Sammatti
Osaston luetuimmat
- Agritechnicassa metsävarusteet vähissä, mutta bioenergian tarjonta monipuolista
- Uudentyyppisessä KoneAgriassa oli pienten toimijoiden vuoro – näytteilleasettajat olivat erittäin tyytyväisiä näyttelyn antiin
- Hyötykelkat pitäneet tehtaan Suomessa - Lynx 50 vuotta
- Mantsinen-nosturit tunnetaan paitsi suorituskyvystään myös energiatehokkuudestaan – Mikko Mantsinen esittelee materiaalinkäsittelynostureiden tekniikkaa
- Tayga-moottorikelkat - Suoraan Volgan rannalta
- Fendtin historia ja taustat
- KoneAgria 2023 -uutuustuotekilpailussa tekoälyä käyttävälle järjestelmälle kultaa – kilpailussa mukana lähes 80 ehdokasta