Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Takuuvarma maakuoppa – Gropen

Kuopassa esiteltiin myös rakennekalkitusta. Jos annostelu onnistuu (maa saadaan murustumaan) hyvin, on lopputulos kuvan kaltainen (kuva Nordkalin osastolta).
Kuopassa esiteltiin myös rakennekalkitusta. Jos annostelu onnistuu (maa saadaan murustumaan) hyvin, on lopputulos kuvan kaltainen (kuva Nordkalin osastolta). 

Vuoden teema Kuopassa oli maan tiivistyminen ja sen hallinta erityisesti nurmilla, mutta myös teräviljoilla ja perunalla. Viime mainitun juuristokehitystä on seurattu erilaisissa jankkurointikokeissa ja havaittu, että maltilla toimien perunan juuristokehitystä on voitu parantaa esim rivivälikuohkeutuksella kesän aikana. Nurmet joutuvat korjuuvaiheessa kovan tallauksen kohteeksi, varsinkin jos karhotusleveyksiä ei ole optimoitu. Savespitoisen jankon rakennetta olisi mahdollista parantaa rakennekalkituksella, joka stabiloi murustettua savesta tehokkaasti. Ongelmana on, miten saada kalkin sijoitus teknisesti ratkaistua ilman, että koko ruokamultakerrosta sekoitettaisiin toimenpiteen yhteydessä. Sopivan mururakenteen aikaansaaminen on myös haasteellista. Ruotsin maatalousyliopistossa on muutamia kokeita asian tiimoilta, jossa jankkuroinnin yhteydessä on kokeiltu salaojituksen kautta tapahtuvaa Kalsiumoksidi-stabilointia. Eli ensin on jankkuroitu, sitten pohjaveden pintaa on tilapäisesti nostettu ja sitä kautta saatu stabilointi suoritettua. Kokeet jatkuvat.

Jussi Knaapi