Suomi aktiivisena
Sekä suomalaiset yritykset että suomalaiset viljelijät ovat aktivoituneet viime vuosina vierailemaan Hannoverin näyttelyissä.
Suomalaisia yrityksiä on tänä vuonna mukana Eurotier-näyttelyssä peräti 23, joista monet ovat olleet mukana jo aiemminkin. Kaikkiaan näytteilleasettajia on tänä vuonna 2 526, joista suurin osa eli 1 042 Saksasta. Näyttelyyn osallistuvat yritykset löytyvät Eurotierin nettisivujen näytteilleasettajalistauksista.
Edellisessä, kahden vuoden takaisessa Eurotier-näyttelyssä vieraili 163 000 näyttelyvierasta, joista 36 000 Saksan ulkopuolelta. Tänä vuonna järjestäjätaho DLG odottaa jotakuinkin samansuuruista kävijämäärää.
Matti Turtiainen
Osaston luetuimmat
- Agritechnica 2023 -näyttelyn traktoriuutuuksissa esillä vaihtoehtoisia polttoaineita ja autonomiaa
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Kelekkamessuilla 2023 pääosissa olivat sähköiset moottorikelkat ja -mönkijät – Yamaha luopuminen kelkkavalmistuksesta puhutti
- Kooste vuoden 2023 metsänäyttelyiden annista – näyttelykävijät palasivat takaisin metsäalan koneiden pariin
- Agritechnica 2023, osa I: Autonomiaa, automatiikkaa ja konenäköä mekaanisen kehityksen vauhdittajaksi
- Tayga-moottorikelkat - Suoraan Volgan rannalta
- Hyötykelkat pitäneet tehtaan Suomessa - Lynx 50 vuotta