Weteraani

Pillarimies muistelee: Viki ja Caterpillar aukoivat uusia uria

Caterpillarit ja muut telatraktorit olivat 1950- ja 60-luvuilla maansiirtotyömaiden ykköskoneita, joiden ohjaimissa ei ehkä saanut kokea vauhtia, mutta aina välistä vaarallisia tilanteita. Viktor Hukka oli suurimman ajan työurastaan telojen päällä, aluksi Pellonraivaus Oy:ssä ja sittemmin Vapon palveluksessa.
Ilmo Suvela ja Viktor Hukka kuljettamassa tuliterää ”Kasi-Pillaria” Helsingistä Suonenjoelle joskus 60-luvun loppupuolella. Vetoauto on 6-pyörävetoinen Vanaja KK-69 ET, eli Möhkö, joka oli 250 hevosvoimallaan aikansa tehokkaimpia. Möhkön moottori on AEC:n 11,3-litrainen turbokuutonen.

Rautalampilainen Viktor Hukka aloitti konepitoisen työelämänsä metsurina. Pokasahat ja kirveet tulivat hyvinkin tutuiksi, mutta eniten puuta kaatui moottorisahoilla, jotka alkoivat 50-luvun alkupuolella hitaasti yleistyä. Omat sahat olivat tuolloin harvinaisia, Viktorinkin käyttämät Jobu, McCulloch ja Stihl olivat metsäyhtiöiden omistamia. Uudet sahat maksoivat sen, minkä ahkera metsätyömies pystyi käsityövälineillä kolmessa kuukaudessa tienaamaan, eivätkä ne tuolloin vielä olleet hintansa väärtejä. Käynnistys oli epävarmaa ja sahat painoivat järjettömästi.

Tilaajalle
Haluatko lukea koko jutun?
Jos sinulla on Koneviesti Digi-tilaus tai olet painetun Koneviestin kestotilaaja, pääset lukemaan koko jutun kirjautumalla sisään.
Katso tilausvaihtoehdot
Jos et vielä ole tilaaja, voit tilata Koneviesti Digin tarjoushintaan.
Tilaajalle
Haluatko lukea koko jutun?
Olet kirjautunut palveluun tunnuksella, jolla ei ole käyttöoikeutta tähän sisältöön. Jos haluat jatkaa tilaajille tarkoitettujen juttujen lukemista, voit tehdä uuden tilauksen.
Katso tilausvaihtoehdot
Lue lisää