Weteraani

Koneviestin arkistosta KV 21/1959: Kymmenen kevyehkön (24–30 hv) maataloustraktorin vertailu

Toinen ei ole parempi kuin toinen eikä aivan niinkään hyvä, kuulee joskus sanottavan demokraattisen maan kansalaisista. Tämä pitää eräässä mielessä paikkansa nimittäin siinä, ettei löydy yksilöä, joka kaikissa suhteissa olisi toista kansalaisoikeudet omaavaa parempi. Sama pätee traktoreihin nähden: nekin ovat yksilöllisiä, omaavat omat avunsa ja heikkoutensa ja lopulta ympäristötekijät ja -olosuhteet ratkaisevat niiden käyttöarvon maamiehen apulaisena.
Koneviestin arkisto
Kuva 1. Vasemmalla traktorin nimet, keskellä hinta markkoina vaakasuorina pylväinä kuvattuina, oikealla vastaavat tehot. Alimmat pylväät esittävät kaikkien keskiarvoja. Hintavertailussa eniten poikkeavat keskiarvosta tanskalainen Bukh ja tsekkoslovakialainen Zetor, edellinen päälle, jälkimmäinen alle k-arvon. Esim. tanskalaisen poikkeaminen keskikurssista pistää vielä enemmän silmään kun oikeanpuolisesta taulukosta toteamme, että se on vertailtavista pienin.

Kykyjään vastaamattomaan tehtävään syystä taikka toisesta joutunut henkilö voi täysin epäonnistua – oikeaan työhön sijoitettuna hän selviää erinomaisesti. Samoin on laita traktoreiden. On vaikea sanoa, että ne ja ne ovat parhaat, nuo ja nuo mitääntekemättömät.

KV PLUS
Haluatko lukea koko jutun?
Tilaa Koneviesti Digi edulliseen tarjoushintaan.
Tilaa Koneviesti Digi 8,90€/kk
Jos olet jo tilaaja, pääset lukemaan koko jutun kirjautumalla sisään.
KV PLUS
Haluatko lukea koko jutun?
Olet kirjautunut palveluun tunnuksella, jolla ei ole käyttöoikeutta tähän sisältöön. Jos haluat jatkaa tilaajille tarkoitettujen juttujen lukemista, voit tehdä uuden tilauksen.
Tilaa Koneviesti Digi