Weteraani

Nykyisin yleisen mekaanisen levykytkimen edeltäjiä olivat rumpukytkin, pantakytkin, kartiokytkin ja monilevykytkin - jokaisella kytkintyypillä oli omat hyvät ja huonot puolensa

Mekaaninen levykytkin on siirtymässä historiaan ainakin suuremmissa traktoreissa, ja kovin kaukana ei ole aika, jolloin sitä ei tarvita enää pienemmissäkään koneissa. Traktorihistorian ensimmäisinä vuosikymmeninä kytkimelle oli monenlaisia vaihtoehtoja, mutta "Kekkosen aikaan" jokaisessa maataloustraktorissa oli jo 1- tai 2-levyinen kytkin.
Kimmo Kotta
Ensimmäisissä polttomoottoritraktoreissa käytettiin lattahihnavetoa ja sittemmin puimureista tuttua kiristintyyppiä, joka toimi kytkimenä. Sama systeemi oli joissakin pienikokoisissa traktoreissa vielä 1950-luvulla, nyt niitä on lähinnä ruohonleikkureissa. Pitoa pystyi lisäämään hihnavahalla, pihkalla tai siirapilla, mutta käsittelyn jälkeen kone saattoi jatkaa matkaansa kiristimen löysäämisestä huolimatta. Kuvassa Froelisch-traktorin pienoismallin remmiveto.
Höyrytraktoreissa ei välttämättä tarvittu juuri minkäänlaista voimansiirtoa. Pyörät tai telat alkoivat liikkua, kun niitä kiertokankien avulla pyörittäneisiin mäntähöyrykoneisiin johdettiin kattilan kehittämää painetta venttiiliä avaamalla. Vaihteistokin oli tarpeeton, momentti riitti vaivattomaan liikkeellelähtöön, mutta jonkunlaisia vähennyspyörästöjä kuitenkin tarvittiin etenkin telakoneissa.
Haluatko jatkaa lukemista?
KVPLUS-artikkelit ovat vain tilaajille. Jos haluat jatkaa lukemista, tilaa Koneviesti Digi alla olevasta linkistä edulliseen tarjoushintaan. Saat käyttöösi kaikki Koneviestin digipalvelut sekä näköislehden.
Kokeile tarjoushintaan 8,90 €/kk Kirjaudu sisään
Vai oletko jo tilaaja, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta?
Aktivoi tunnuksesi
Haluatko jatkaa lukemista?
KVPLUS-artikkelit ovat vain tilaajille. Jos haluat jatkaa lukemista, tilaa Koneviesti Digi alla olevasta linkistä edulliseen tarjoushintaan. Saat käyttöösi kaikki Koneviestin digipalvelut sekä näköislehden.
Kokeile tarjoushintaan 8,90 €/kk
Vai oletko jo tilaaja, mutta et ole aktivoinut lukuoikeutta?
Aktivoi lukuoikeus
Liittyvät artikkelit