Weteraani

60 vuotta kotimaista puimurituotantoa - Porilaisista Comioihin

Leikkuupuimuri otettiin Suomessa avosylin vastaan, mutta kotimaisen puimurin valmistuksen aloittamista vastustettiin hyvinkin rajuilla keinoilla. Sampo-puimuri nousi kuitenkin välittömästi myyntitilastojen kakkoseksi, ykkösenä se on ollut 1970-luvulta lähtien. Kysyntä on noista ajoista romahtanut, mutta markkinoita on onnistuttu löytämään muualta. Suuretkin puimuritehtaat ovat vuosikymmenien mittaan sulkeneet ovensa, mutta Porissa vain taotaan Sampoja.
Vuonna 1965 esitelty Sampo 10 oli pohjana malleille 20, 30, 25, 35, 310 ja 360, joita tehtiin vuoteen 1978 mennessä yhteensä 10 122 kappaletta. Kymppi-Sampossa oli vielä sama Perkins 4.107 kuin Ukko-Sampossakin, mutta mallista 20 lähtien moottorina oli Valmet 310. Paikkakin oli vaihtunut kuskin korvan juuresta alas puimurin oikealle sivulle.

Porilaisen aatelismies Fredrik Wilhelm Rosenlewin vuonna 1853 perustama Oy W.Rosenlew Ab oli alkuaan kauppa, laivanvarustamo ja sahateollisuusyritys. Viitisen vuotta myöhemmin aloitti toimintansa Porin Konepaja, hankkeen takana olivat kauppias Anton Björnberg ja lakimies K.J. Lönegren, joka hallinnoi myös Leineperin ruukkia.

KV PLUS
Haluatko lukea koko jutun?
Tilaa Koneviesti Digi edulliseen tarjoushintaan.
Tilaa Koneviesti Digi 8,90€/kk
Jos olet jo tilaaja, pääset lukemaan koko jutun kirjautumalla sisään.
KV PLUS
Haluatko lukea koko jutun?
Olet kirjautunut palveluun tunnuksella, jolla ei ole käyttöoikeutta tähän sisältöön. Jos haluat jatkaa tilaajille tarkoitettujen juttujen lukemista, voit tehdä uuden tilauksen.
Tilaa Koneviesti Digi
Aiheeseen liittyvät artikkelit