Weteraani

TšTZ Stalinets-80 -telatraktoreilla riitti työmaata Kazakstanin ja Siperian uudisraivausalueilla – Suomessa traktoreita käytettiin turvekenttien kunnostuksessa

Lähes kaikkia neuvostokoneita on väitetty jonkun läntisen merkin kopioiksi, joissakin tapauksissa väitteissä on perääkin. Virallisilla lisensseillä venäläiset ovat tehneet Fordsonia, Deeringiä, Farmallia, tela-Hanomagia ja alkuaikojen Caterpillaria.
Voit lukea artikkelin alkuperäisenä näköisversiona pdf-muodossa.
AVAA ARTIKKELIN PDF
TšTZ Stalinets-80 1946–1958 Tšeljabinskij Traktornyj Zavod, Neuvostoliitto Valmistettu yhteensä 200 296 kpl

Belaruksen on sanottu olevan osasta osaan sama kuin 50-luvun diesel-Farmall, ilmajäähdytteinen LTZ taas on yhdistetty Deutziin, mutta kumpikaan olettamus ei pidä paikkaansa. Ainoa aito patenttirikkomus, johon neuvostotraktoriteollisuus on tietoisesti syyllistynyt, tehtiin 40-luvun lopulla. Tšeljabinskin traktoritehtaan Stalinets-80 kun oli lähes identtinen Caterpillar D7:n kanssa.

Lend-Lease-koneista mallia

20-luvulla rakennetut Neuvostoliiton suuret traktoritehtaat olivat Leningradissa, Harkovassa ja Stalingradissa. Tehtaissa kötösteltiin traktoreita kasaan sen minkä ehdittiin, mutta niiden päärooli oli kuitenkin asetuotanto. Ilmeisesti ”Isä Aurinkoisella” oli jotain aavistuksia tulevista rähinöistä, koska neljäs suuri traktoritehdas pystytettiin Uralin taakse Tšeljabinskiin. Aiemmat tehtaat olivat melko lähellä mahdollisia vihollisia, mutta uudelta v.1933 avatulta tehtaalta oli lähimmälle rajalle reilusti yli 2000 km.

Tšeljabinskin ensimmäinen julkinen tuote oli Caterpillar Sixty:n mukaan tehty Stalinets-60. Alkuperäinen traktori pyöri bensalla, neuvostoversiossa käytettiin polttoaineena ligroiinia. Stalinetsin pakkasominaisuuksia käytiin kokeilemassa Jakutiassa, missä 7 traktoria teki 2000 km:n lenkin pahimmillaan 50 asteen pakkasessa.

Jo parin vuoden kuluttua alettiin työstää dieselkäyttöistä Stalinets-65:ttä, esikuvana luonnollisesti Caterpillar Sixty-Five. Uusi malli oli valmis neuvostopelloille ja päävirkaansa tykkien vetoon v.1937. Aiemman mallin 18,5-litraisen nelosmoottorin sai vahvakätinen traktoristi käyntiin kammesta, mutta uuden Stalinetsin 3 litraa pienempi dieselkone ei pyörähtänyt kuin 2-pyttyisellä 18 hv:n bensamoottorilla.

Vuoteen 1941 mennessä valmistui vajaat 114 000 traktoria, seuraavat 4 vuotta tehdas tuotti pelkästään panssarivaunuja ja niiden osia, ykköstuote oli T-34. Kapasiteettia kasvatti leningradilainen Kirovin tehdas, jonka toiminnot siirrettiin Tšeljabinskiin henkilökuntineen ja tuotantolinjoineen. Panssarivaunuja syntyi niin runsaasti, että tehdasaluetta kutsuttiin Tankogradiksi, virallinen nimi oli nyt Kirovin tehdas.

Sotaisuuksien päätyttyä tehdas otti taas traktorit työn alle, vuonna 1946 valmistui uusi S-80. Oikeastaan se oli mallina uusi vain Tšeljabinskissä, se kun oli vain millikierteitään lukuun ottamatta melko tarkka kopio Caterpillar D7:stä. Mallikappaleet oli saatu lahjaksi amerikkalaisilta, jotka olivat v.1941 aloittaneet ”Lend-Lease”-projektin, tarkoituksenaan tukea USA:n puolella olevia valtioita. Niinpä jenkit lähettivät venäläisille n.7500 raskasta telatraktoria, joista suuri osa oli ”Seiska-Pillareita”. Sikäli hyvin asiat voitiin siihen aikaan salata, että amerikkalaiset näkivät näitä lisenssittömiä koneita ensikertaa vasta Korean sodassa. Kaiketi suurvaltojen silloisista kireistä väleistä johtuen Caterpillar ei ryhtynyt suuremmin peräämään oikeuksiaan.

”Uralin Pillareilla” riitti työmaata Kazakstanin ja Siperian suunnattomilla uudisraivausalueilla, suurilla kanavatyömailla jne. Vientiä oli lähinnä SEV-maihin, länsimaat luottivat enemmän oikeaan ”Seiskaan”, vaikka S-80 voitti repullisen kultamitaleja messuilta ympäri maailmaa. Vuonna 1958 S-80 korvattiin hieman tehokkaammalla ja joistakin kohdista vahvistetulla S-100-mallilla. Samalla tehdas otti takaisin alkuperäisen nimensä Tšeljabinskij Traktornyj Zavod (Tšeljabinskin traktoritehdas).

Viisi vuotta myöhemmin traktoria taas petrattiin; tyyppimerkinnäksi vaihtui T-100, koskapa Stalin ei enää ollut mitenkään muodissa ja entisen mallin S-kirjain oli tarkoittanut Stalinetsia. Uusi ”Satanen” oli valmistusohjelmassa 80-luvun alkuun saakka, jona aikana sitä tehtiin 412 000 kappaletta.

60-luvun lopulla esiteltiin suurempi T-130 ja parikymmentä vuotta myöhemmin T-170. Miljoonas telatraktori valmistui marraskuussa 1984. Traktoreita tehdään vieläkin 17 000 työntekijän voimin, mutta entisaikojen lukemiin ei ole enää päästy.

Sotasaaliita ja Vapo:n koneita

Tšeljabinsk on suomalaisten kannalta kolkossa maineessa. Meiltä loikkasi 30-luvun pulavuosina Venäjälle paremman elämän toivossa n. 15 000 henkeä, osa Amerikasta käsin. Stalinin puhdistuksissa heistä suurin osa kuljetettiin tapettavaksi Tšeljabinskin keskitysleirille. Oletettavasti traktoritehtaan laajennuksissa käytettiin suomalaistakin orjatyövoimaa. Tehtaan tuotteiden kanssa suomalaiset joutuivat tekemisiin sota-aikaan, T-34-panssarivaunujen lisäksi venäläisjoukoilla oli käytössään Stalinets 60- ja 65-traktoreita, joista osassa oli puukaasulaitteet. Niitä saatiin sotasaaliiksikin melkoisia määriä, kesäkuussa 1944 Suomen armeijalla oli päälle 120 Stalinetsia, mutta rauhanehtojen mukaisesti kaikki palautettiin kunnostettuna voittajalle.

Rauhallisempien aikojen koittaessa venäläisten saksalaisilta takavarikoima Seximo Oy aloitti S-80:n maahantuonnin, mutta montaakaan kauppaa ei syntynyt ainakaan yksityisten kanssa. Myöhemmin maahantuonti hoitui Koneisto Oy:n toimesta, suurin ja ehkä ainoa asiakas oli Vapo Oy, joka osti leveätelaisia T-100MB-traktoreita turvekenttien kunnostustöihin.

Voit lukea artikkelin alkuperäisenä näköisversiona pdf-muodossa.
AVAA ARTIKKELIN PDF
Lue lisää