Weteraani
Entisajan yksinkertaista tekniikkaa

Väkevästi vetävä tandem-traktori – viimeiset tandemit valmistuivat 70-luvun alussa

Ennen suurien nelivetotraktoreiden yleistymistä oli kahden takavetoisen traktorin yhdistäminen ainoa keino mittavaan vetovoiman kasvattamiseen. Melko hyvin toimineiden, mutta kalliiden tandem-traktoreiden aika päättyi 1970-luvun alussa, jolloin tarjolla oli jo riittävän tehokkaita nelivetoja.
Voit lukea artikkelin alkuperäisenä näköisversiona pdf-muodossa.
AVAA ARTIKKELIN PDF
Essexin Maldonissa toimineen Doen suurin malli oli kahdesta Ford 7000 -mallista yhdistetty Doe 180. SAE-hevosvoimia yhdistelmässä oli 202. Tandem-traktoreiden suosio alkoi 60-luvun lopulla hiipua. Myös Englannin uudet turvaohjaamomääräykset hankaloittivat tuotannon jatkamista: hytin kun olisi pitänyt kestää kahden traktorin paino. Viimeiset Doet valmistuivat 70-luvun alussa.

Toimivia ja kestäviä traktoreita on osattu tehdä vähintään 60 vuoden ajan, mutta oikein isoille työkoneille ei aikoinaan löytynyt vetäjää muista kuin telakoneista. Ne taas olivat kallishintaisia ja hankalia siirtää, ainakin pitkillä maantietaipaleilla.

Nelivetotekniikka oli tuolloin jo jollakin tavalla hallussa ja tehokkaita moottoreitakin osattiin tehdä, mutta näiden kahden asian onnistunutta yhdistämistä piti vielä odottaa. Eräs keino oli liittää yhteen kaksi järeää takavetotraktoria, jolloin vältyttiin lähes kaikkia nelivetoja tuolloin vaivanneista voimansiirto-ongelmista.

Doe Dual Drive

Englannin tiukimmat savet löytyvät Essexistä, mutta hankalasti muokattavaa maata on toki muillakin saarivaltion alueilla. Pahimpien savikoiden kyntäminen kumipyörätraktorilla oli vielä 50-luvun alussa hyvin hankalaa. Piikkipyörillä tai telatraktorilla työ sujui, mutta moni halusi jotain kätevämpää.

Essexläinen suurviljelijä George Pryor yritti kyntämistä kahden nivelellä liitetyn Fordson Majorin avulla, mutta yksikön toimivuudessa oli pahoja puutteita. Kone tarvitsi kuljettajat kumpaiseenkin traktoriin, eikä ajamiseen tahtonut löytyä yhteistä säveltä. Sama vaiva oli todettu monissa vastaavissa ympäri maailmaa rakennetuissa viritelmissä. Ohjaus hoitui normaaliin tapaan etummaisen traktorin etupyörillä, jotka vetämättöminä söivät vähintään 20 prosenttia vetovoimasta.

Seuraavassa versiossa Pryor poisti etutraktorista etuakselin ja lisäsi runkoniveleen hydraulisylinterin, jota hallittiin takimmaisen traktorin ohjauspyörästä. Nyt yksikössä oli 2 akselia, joista etummaisen kannatuksella oli 60 prosenttia kokonaispainosta. Vetotilanteessa painopiste vaihtui tasalukemiin. Nivel kääntyi lähes 90 asteen kulmaan, minkä ansiosta traktori saatiin kurvaamaan reilussa kuudessa metrissä. Se oli 5,7 metriä pitkälle 4-vedolle hyvä lukema.

Traktoreiden kaasuvivut ja kytkimet oli yhdistetty toisiinsa, lisäksi takatraktorista oli kaapeliyhteys etutraktorin kertojavipuun. Ennen ajoon lähtöä pantiin kertojat vapaalle ja käytiin valitsemassa etutraktorista sopiva vaihde. Sitten laitettiin takatraktoriin sama numero, molemmat kertojat hitaalle tai nopealle alueelle ja annettiin mennä. Peruutettaessa kytkettiin etutraktorin kertoja vapaalle, jolloin pakitus oli takatraktorin varassa. Traktorin ajaminen ei onnistunut keneltä hyvänsä, mutta vetovoimatavoite saavutettiin: kone oli paljon kovavetoisempi kuin kaksi erillistä Majoria.

Essexiläinen maatalouskoneliike ja koneidenkin tekemisessä kunnostautunut Ernest Doe & Son Ltd. sopi Pryorin kanssa konekeksinnön sarjavalmistuksesta, joka aloitettiin vuonna 1958. Alkuperäistä versiota tehtiin kuusi kappaletta, mutta seuraavaan parannettuun Doe Dual Drive -malliin, josta käytettiin ytimekästä nimitystä Triple-D, tehtiin muun muassa viranomaisten vaatimuksesta lukuisia parannuksia.

Nyt ohjaus ei ollut enää Majorin oman heikkotuottoisen pumpun varassa, vaan paineet otettiin takatraktoriin asennetusta nokkapumpusta. Epävarmoista vaijeriyhteyksistä luovuttiin, tilalle tulivat huoltovapaat hydrauliset hallinnat. Jatkossa sekä etu- että takatraktorin kaikkia vaihteita voitiin hallita yhtä aikaa, samoin peruskoneeksi vaihtuneen Super Majorin varusteisiin kuulunutta tasauspyörästönlukkoa.

Hurjasti hintaa

Triple-D:n kaltaisia laitteita tehtiin ainakin koekappaleiden verran useammalla maailman kolkalla, mutta ylivoimaisesti tuottoisin toimija oli Doe, joka kokosi vuosina 1958–64 yhteensä 282 Major-pohjaista konetta ja sen päälle vielä melkoisen rivin Ford 5000 -mallista muunneltuja yksikköjä.

Doe toimi yllättävän hyvin, mutta ei ongelmattomasti. Yksikköä oli vaikeaa saada vetämään tasaisesti, koska takimmainen traktori rasittui enemmän. Viimeisinä aikoina kokeiltiin yhdistelmää, jossa edessä oli tavallinen Ford 5000 ja takana vajaat 20 hv tehokkaampi Ford 7000. Tulos oli hyvä, mutta tuolloin Doen aika oli jo ohi.

Doen pahin vaiva oli mahdoton hinta – kahden traktorin yhdistelmä kun maksoi enemmän kuin kolme samanlaista traktoria irrallisena. Suurten kunnollisten nelivetojen ja etenkin runko-ohjattujen jenkkivetäjien yleistyminen vei Doelta markkinat. Firma jatkoi ja jatkaa edelleen menestyvänä maatalouskonekauppana. Suomeen ei tuotu yhtään Doeta, mutta Ruotsiin, missä tehtiin omia Volvo-versioitakin, tuli ainakin 9 konetta.

Voit lukea artikkelin alkuperäisenä näköisversiona pdf-muodossa.
AVAA ARTIKKELIN PDF
Lue lisää